A-kassan jäsenkyselyn mukaan leikkauksilla karu vaikutus työttömien arkeen 20.3.2024 A-kassa pyysi jäseniä arvioimaan, kuinka suuri taloudellinen vaikutus työttömyysturvan leikkauksilla on ollut tai tulee olemaan kuukausituloihin. Tiedotteen mukaan vajaa kolmannes vastaajista arvioi vaikutuksen olevan 200–300 euroa kuukaudessa. Kaksi kolmasosaa vastaajista arvioi vaikutusta olevan kahdestasadasta yli neljäänsataan euroa kuukaudessa. Tiedotteeen mukaan vastauksista käy selkeästi ilmi, että leikkauksilla on ja tulee olemaan erittäin suuria vaikutuksia jäsenten elintasoon. Käytettävissä olevat tulot pienenevät merkittävästi, mikä hankaloittaa arkielämää monella tapaa. Lainojen ja laskujen hoitaminen vaikeutuu, rahaa ruokaan ja harrastuksiin on vähemmän, ostovoima laskee ja kaikesta kulutuksesta on tingittävä. Työllisyyttä eivät muutokset paranna Hallitusohjelman mukaan muutoksilla haetaan lisää työllisiä. A-kassan selvityksen mukaan melkein kolmannes (30 prosenttia) arvioi kuitenkin muutosten vaikeuttavan työllistymistä. Vastaajista 43 prosenttia katsoo, ettei muutoksilla ole vaikutusta työllistymiseen. Tiedotteessa arvioidaan, että kaikki mahdolliset vaikutukset eivät monelle vastaajalle vielä olleet konkretisoituneet, kun 26 prosenttia vastaajista ei vielä osannut sanoa, miten muutokset tulevat heidän kohdallaan näkymään. – Huomionarvoista on, että vastaajista todella pieni prosentti, vain 1 prosentti, arvioi lakimuutosten helpottavan työllistymistä, toteaa A-kassan etuuspäällikkö Kaisa Tikka A-kassan tiedotteessa. Suojaosan poistolla iso vaikutus A-kassan saamissa vastauksissa korostuu suojaosan poiston negatiivinen vaikutus sekä toimeentuloon että töiden hakemiseen ja tekemiseen. Vastaajista 46 prosenttia arvioi suojaosan poistolla olevan suuri vaikutus heidän arkeensa. Kohtalaiseksi vaikutuksen arvioi 17 prosenttia vastaajista. – Vastaajat kokevat vahvasti, että suojaosan poiston ja työssäoloehdon pidennyksen jälkeen pätkätöiden, kausitöiden ja osa-aikatöiden tekeminen ei taloudellisesti kannata enää ollenkaan, kuvailee Kaisa Tikka. Jäsenillä suuri huoli pärjäämisestä Lapsikorotusten poistuminen koetaan erittäin merkittäväksi heikennykseksi. Kyselyssä 21 prosenttia vastaajista arvioi, että lapsikorotuksen poistolla on suuri vaikutus arkeen. Korotusten poistuminen heikentää lapsiperheiden tilannetta todella paljon ja muiden leikkausten kanssa yhteisvaikutuksen koetaan olevan jopa katastrofaalinen. Jo tehdyistä tai tulossa olevista muutoksista vastaajat arvioivat työssäoloehdon pidentämisen 12 kuukauteen vaikuttavan heihin eniten. Yli puolet vastaajista prosenttia, piti vaikutusta suurena ja kymmenen prosenttia kohtalaisena. Kyselyn mukaan työssäoloehdon täyttämisen vaikeus korostui etenkin osa-aikatöitä, pätkätöitä, kausitöitä ja freelance-töitä tekevillä. He pelkäävät, että pidennetyn työssäoloehdon myötä heidän ei jatkossa enää ole mahdollista saada ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa. – Kaiken kaikkiaan vastauksista ilmenee, että suurin osa vastanneista on todella hyvin perillä lakimuutoksista. Leikkaukset ovat myös poikkeuksellisen mittavia, joten niihin on moni varmasti perehtynyt. Esimerkiksi 2018–2019 aktiivimalli leikkasi etuutta alle 5 prosenttia ja sen pystyi välttämään omalla aktiivisuudella. Nykyiset leikkaukset ovat kymmeniä prosentteja, kommentoi Kaisa Tikka A-kassan tiedotteessa. Jäsenten arvio leikkausten vaikutuksista kuukausituloihin. Lähde A-kassan jäsenkysely: Kysely hallituksen työttömyysturvan leikkausten vaikutuksista A-kassan jäseniin helmikuu 2024
Solidaarisuutta ja tukea Norjasta 18.3.2024 – Me tuemme Suomen Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n poliittista lakkoa. AKT on oikeassa puolustaessaan työntekijöiden oikeuksia ja etuja haastavina aikoina, liiton puheenjohtaja Jim Klungnes kirjoittaa järjestön tukiviestissä AKT:lle Norjan ammattikuljettajien liiton mukaan Suomen hallituksen pitäisi osoittaa halukkuutta neuvotella yhteiskunnallisista ratkaisuista. Järjestö pitää välttämättömänä, että kaikki muutokset tehdään huolellisesti harkiten ja niin, että huomioidaan niiden vaikutukset sekä työntekijöihin että heidän perheisiinsä. Järjestö on jyrkästi sellaisia toimenpiteitä vastaan, jotka heikentäisivät sosiaaliturvaa, koska se vaikuttaa työntekijöiden hyvinvointiin ja toimeentuloon. Edelleen Yrkestrafikkforbundet vastustaa kaikkia rajoituksia tukilakkoihin, joilla ammattiliitot voivat tukea toisiaan. Solidaarisuus työntekijöiden kesken on olennaista. Näin voidaan turvata työntekijöiden kollektiiviset edut ja varmistaa reilu kohtelu eri liitoille. Järjestön mielestä kaikkia yrityksiä rajoittaa tätä perusoikeutta on vastustettava. Lisäksi Yrkestrafikkforbundet vastustaa leikkauksia ansiosidonnaisen työttömyysturvaan, joka toimii elintärkeänä turvaverkkona työntekijöille taloudellisesti epävarmassa tilanteessa. Sen sijaan järjestössä uskotaan, että on tärkeää ylläpitää ja vahvistaa työttömyysturvaa, jotka tarjoaa vakautta ja tukea silloin kuin sitä kipeimmin tarvitaan. Lisäksi järjestö vastustaa Suomen hallituksen aikomusta edistää paikallista sopimista tavalla, joka voi romuttaa pitkällä aikavälillä työntekijöille saavutettuja etuja ja johtaa sen sijaan työolojen kahtiajakoon. Keskitetty sopiminen vahvistaa yhtenäisiä työehtoja ja edistää reilua, oikeudenmukaista työelämää.
Ruotsin suurimmasta ammattiliitosta tukea AKT:lle 15.3.2024 Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT sekä Julkisten- ja hyvinvointialojen liitto JHL ovat saaneet suoran tuenosoituksen Ruotsin suurimmalta ammattiliitolta. – Olemme erittäin huolissamme Suomen oikeistohallituksen hyökkäyksestä työntekijöiden oikeuksia ja sosiaaliturvaa kohtaan. Se on samalla hyökkäys ammattiyhdistysliikettä ja kaikkia työntekijöitä kohtaan, Kommunalin sopimussihteeri Johan Ingelskogin allekirjoittamassa viestissä kerrotaan. Ruotsin suurimmassa ammattiliitossa ollaan tyrmistyneitä Suomen hallituksen hyökkäyksistä niin työmarkkinaosapuolten välistä vuoropuhelua, työehtosopimusjärjestelmää, kolmikantaisia neuvotteluja kuin sosiaaliturvajärjestelmää kohtaan. Lisäksi isketään työsuhdeturvaan ja työntekijöiden perusoikeuksiin – koko hyvinvointiyhteiskuntaan. – Ei ole mitenkään mahdollista hyväksyä sitä, että oikeistohallitus repii Suomessa pohjoismaisen mallin rikki. Me tuomitsemme sen täysin. Kommunal kertoo olevansa suomalaisen ay-liikkeen takana ja täydestä sydämestään tukevansa kaikkia, jotka ottavat osaa poliittisiin työtaisteluihin. Lue alkuperäinen kirje
Jopa puolen miljoonan ahtaajan kansainvälinen tuki AKT:n työtaisteluille 15.3.2024 AKT:n ahtaajat saavat puolen miljoonan ahtaajan tuen eri puolilta maailmaa. Kansainvälinen kuljetustyöntekijöiden federaatio ITF kertoo, että sen ahtaajat osoittavat ehdotonta tukea ja solidaarisuutta kaikille Suomen satamissa työskenteleville ahtaajille ja muille työntekijöille. ITF haluaa tukea suomalaisten työtaistelua. Järjestö toteaa, että työtaistelua käydään hallitusta vastaan, joka on tekemässä suurimpia heikennyksiä työntekijöiden oikeuksiin ja sosiaaliseen asemaan Suomessa vuosikymmeniin – tai ehkä koskaan. ITF:ssä on nähty, että ammattiliitoilla sekä Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:lla erityisesti on ollut erittäin tärkeä rooli suojella ja edistää työntekijöiden oikeuksia, vahvistaa ay-liikettä ja puolustaa jäsenten oikeuksia. ITF:n ahtaajat ovat tietoisia siitä, millainen uhka viimeisen vuoden tapahtumat ovat työntekijöiden oikeuksille ja sosiaaliturvalle. Suomalaisella työntekijäliikkeellä on historiallinen rooli ja erityisesti AKT on ollut avainasemassa. Sen työtaistelut nähdään suurimpia ammattiyhdistyliikkeen voimannäyttöinä missään puolilla maailmaa – mukaan lukien monet lakot ja mielenosoituksen viimeisinä kuukausina. Hallituksen pitää kuunnella, kun työntekijöillä on sanottavaa. Jos työntekijöitä ei kuulla, ammattiyhdistysten pitää toimia. Lue koko ITF:n viesti tästä
SAK tiedottaa: Yli puolet suomalaisista hyväksyy poliittiset lakot 13.3.2024 Teollisuusliiton lakkovahteja piikiekkovalmistaja Okmeticin tehtaan portilla Vantaalla 11. maaliskuuta 2024. Kuva: Heikki Saukkomaa / Lehtikuva. – Lakkojen hyväksyttävyys on luonnollisesti korkeinta niiden keskuudessa, joita nämä työelämäheikennykset koskettaisivat: naiset, nuoret, työttömät ja työntekijät. Tässäkin mittauksessa SAK:laisten ammattiliittojen jäsenistä 70 prosenttia hyväksyy käynnissä olevan poliittisen lakon, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta kertoo. Tutkimus tehtiin 8.–12.3. eli lakkoilmoituksen ja kahden ensimmäisen lakkopäivän aikana. – Luultavasti lakkojen hyväksyntä on todellisuudessa hiukan mitattua korkeampaa. Vastausten keruun aikaan suomalaisille ei varmaan ollut vielä selvillä, kuinka lakot käytännössä vaikuttavat arkeen. Tällä kertaa lakot on kohdistettu avainaloille ja vaikuttavat enemmän teollisuuteen kuin kuluttajiin, Eloranta sanoo. Naisten ja nuorten tuki vankkaa Naisista 61 ja miehistä 43 prosenttia hyväksyy maanantaina 11.3. alkaneen lakon. Toimissa ovat mukana SAK:laisista ammattiliitoista Teollisuusliitto, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT, Sähköliitto, Rakennusliitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM. – Moni hallituksen kaavailema heikennys osuu naisiin. Perusteettomat määräaikaisuudet, aikuiskoulutustuen lakkauttaminen sekä työttömyysturvan lapsikorotuksen ja suojaosan poistaminen ovat vahvasti sukupuolittuneita toimia. Naiset eivät pidä näistä ja muista heikennyksistä. Tuoreessa tutkimuksessa he hyväksyvät niiden vastustamisen myös työtekijäpuolen vahvimmalla keinolla eli lakkoilulla, Jarkko Eloranta summaa. 18–40-vuotiaiden keskuudessa lakon hyväksyttävyys on 60 prosenttia. Ikäryhmistä alhaisinta lakkojen hyväksyntä on yli 60-vuotiaissa vastaajissa. SAK:n aiempien tutkimuksien mukaan alle neljäkymmentävuotiaita hiertää erityisesti muun muassa aikeet lakkauttaa vuorotteluvapaa, tehdä ensimmäisestä sairauspäivästä palkaton ja heikentää työntekijän irtisanomissuojaa. – Nuoret aikuiset ovat huolissaan, mihin suuntaan suomalainen työelämä on menossa. Esimerkiksi työuransa alussa olevan pääsyä ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin ollaan vaikeuttamassa. Nuoret kärsisivät tästä ja muista Orpon-Purran hallituksen kaavailemista heikennyksistä koko lopun työuransa. On siis aivan luonnollista, että he vastustavat niitä, Eloranta toteaa. SAK:n Verianilla teettämään kyselyyn vastasi 2 788 henkilöä, jotka edustavat Suomen täysi-ikäistä väestöä pois lukien Ahvenanmaalla asuvat. Kysely toteutettiin 8.–12.3.2024 ja sen tilastollinen virhemarginaali on noin 1,9 prosenttiyksikköä suuntaansa. Tutustu kyselytutkimukseen
Satamat hiljenevät, lakot ovat alkaneet 11.3.2024 Ahtaajat Pasi Boehm (vas) ja Jape Loven Vuosaaren satamassa valmistautuvat lakon alkuun Helsingissä 11. maaliskuuta 2024. Kuva: Lehtikuva Markku Ulander Viime perjantaina 8.3. AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko oli vielä kerran muiden SAK:n liittojen kanssa tapaamassa pääministeri Petteri Orpoa. SAK:n tarjoamat kompromissiehdotukset eivät kuitenkaan herättäneet vastakaikua. Työmarkkinoiden umpisolmua ei päästy avaamaan neuvottelemalla, mikä oli palkansaajajärjestöjen toive. Näin jouduttiin aloittamaan lakot, mikä on aina viimesijainen ratkaisu. AKT vaatii lakkojen avulla hallitukselta suunnanmuutosta työelämäratkaisuihin. Työtaistelun syynä ovat Suomen hallituksen ajamat työelämän heikennysesitykset. Työtaistelulla puolustetaan jokaisen työntekijän työelämäoikeuksia. Työtaistelua ei kohdenneta työnantajaan tai voimassa olevaan työehtosopimukseen. Yhdessä – kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta Lakko on SAK:n liittojen yhteinen hengessä yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Työtä tehdään solidaarisesti, koska hallituksen ajamat heikennykset koskevat kaikkia. Vaikka kaikki liitot eivät ole lakossa mukana, solidaarisuuden osoituksena SAK:laiset liitot osallistuvat lakon taloudellisiin kustannuksiin. Työtaistelun ulkopuolelle on rajattu työtehtävät, joiden tekemättä jättäminen aiheuttaisi vaaraa hengelle, terveydelle tai omaisuudelle. Myös huoltovarmuus turvataan. Työtaistelu koskee kaikkia Suomen satamia Työtaistelu koskee ahtausalan työtehtäviä alihankintatöineen AKT:n ilmoittamissa yrityksissä. Ahtausalalla työnseisaus alkoi maanantaina 11.3.2024 klo 06.00 ja päättyy maanantaina 25.3.2024 klo 06.00. Työtaistelu on alkanut myös Viking Linen rahdinkäsittelytehtävissä Helsingin ja Turun satamissa tänään maanantaina 11.3.2024 klo 06.00 ja päättyy maanantaina 25.3.2024 klo 06.00. Lakko vetomestarinkuljettajia, liikenteenohjaajia ja rekkaselvittäjiä. Työtaistelu koskee myös AKT:n säiliöauto- ja öljytuotealalla Neste Oyj:n varastojen operaattoreita. Työnseisauksen aikana ei tehdä maanantaista 11.3.2024 klo 06.00 maanantaihin 25.3.2024 klo 06.00 välisenä aikana alkavia työvuoroja. AKT:n nettisivuilta löytyy lisätietoa lakoista ja yritykset, joita lakko koskee. Lue lisää Lakkopäiviä tullaan seuraamaan myös verkkolehdessä aktlehti.fi Myös esimerkiksi MTV3:n Huomenta Suomi suorana lähetyksenä 11.3. ja muut mediat seuraavat jo ensimmäistä lakkoaamua Vuosaaren satamassa.
SAK tiedottaa: SAK:laiset liitot aloittavat poliittiset lakot maanantaina 6.3.2024 SAK kertoi tiistaina tiedotustilaisuudessaan, miten se on viime viikkoina yrittänyt hakea neuvotteluyhteyttä hallituksen kanssa. Tämä ei ole tuottanut tulosta, vaan hallitus on ilmoittanut, ettei aio luopua miltään osin suunnitelmastaan. – Olemme olleet valmiita neuvottelemaan isoista, meille tärkeistä periaatekysymyksistä hallituksen tavoitteiden suuntaisesti. Edes näin merkittävät vastaantulot eivät ole herättäneet heissä vastakaikua, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta kertoo. Tämän vuoksi SAK:laiset ammattiliitot aloittavat poliittiset lakot maanantaina 11. maaliskuuta lähtien ja ne kestävät tässä vaiheessa kaksi viikkoa. Liitot ilmoittavat lakon piirissä olevat kohteet noudattamiensa ilmoitusvelvollisuuksien mukaisesti. – Haluamme varmistaa, ettei toimista ole haittaa terveydelle tai turvallisuudelle. Olen ollut yhteydessä Huoltovarmuuskeskukseen ja pyytänyt olemaan matalalla kynnyksellä yhteydessä, jos ongelmia ilmenee. Tämä koskee myös muita viranomaisia. Lakoissa ovat mukana Teollisuusliitto, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT, Sähköliitto, Rakennusliitto ja Palvelualojen ammattiliitto PAM. Myös muut SAK:laiset liitot osoittavat solidaarisuutta osallistumalla taloudelliseen taakanjakoon. Muista mahdollisista tukitoimista liitot ilmoittavat erikseen. Toimet kohdistuvat vientiin ja tuontiin satamissa ja raiteilla. Mukana on myös suuria teollisuuslaitoksia sekä jakeluterminaaleja. Avainalojen lakkojen piirissä on noin 7 000 työntekijää. Liitot ovat valmiita keskeyttämään lakkojen valmistelun ja lakot, jos hallituksella on valmiutta pehmentää ja tasapainottaa heikennysesityksiään. SAK teetti Verianilla tekstiviestikyselyn SAK:laisten ammattiliittojen jäsenillä satunnaisotannalla muutama viikko sitten. Siinä kysyttiin, kannattaako vastaaja työelämän heikennyksiä vastustavien lakkojen järjestämistä. Vastaajia oli 7 598 ja heistä 81 prosenttia vastasi kannattavansa lakkojen järjestämistä. 15 prosenttia ei kannattanut ja 4 prosenttia ei osannut sanoa. – Me teemme tämän puolustaaksemme kaikkien työntekijöiden etuja ja oikeuksia, mutta haluamme samalla varmistaa, että suomalainen työelämä on reilu ja tasapuolinen myös tuleville sukupolville. Sellainen, jossa työntekijällä on mahdollisuus vaikuttaa omiin työehtoihin ja -oloihin sekä neuvotella että sopia niistä, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta toteaa.
AKT vaatii hallitukselta suunnanmuutosta työelämäratkaisuihin 5.3.2024 Kuva Turun hiljaisesta satamasta helmikuun lakkojen aikaan, kuvassa Pasi Suonpää, Finnsteve Oy:n Turun pääluottamusmies. Kuva: Sini Silvàn – Pahoittelemme lakoista aiheutunutta vaivaa ja harmia. Kuitenkin tämä on hyvin pientä suhteessa siihen, mitä on tulossa hallituksen puolelta. AKT tuntee vastuunsa vahvana suomalaisena työntekijäjärjestönä, ja siksi käyttää voimaansa vastustaakseen hallituksen politiikkaa, jonka tarkoituksena on heikentää laajasti sekä nykyisten että kaikkien tulevien sukupolvien oikeuksia työelämässä ja yhteiskunnassa, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko sanoo. Työtaistelun syynä ovat Suomen hallituksen ajamat työelämän heikennysesitykset. Työtaistelulla puolustetaan jokaisen työntekijän työelämäoikeuksia. Työtaistelua ei kohdenneta työnantajaan tai voimassa olevaan työehtosopimukseen. – Kiitämme kansalaisten tuesta. Nyt sitä todellakin tarvitaan. Ratkaisun avaimet ovat pääministeri Orpolla, Ismo Kokko sanoo. Hallitusohjelmalla rajoitetaan esimerkiksi oikeutta tukilakkoihin ja poliittisiin lakkoihin. Tukilakoissa olennaista on vahvojen alojen mahdollisuus tukea muita heikompia aloja. Poliittiset lakot ovat osa demokratiaa. Paikallisen sopimisen laajentaminen hallitusohjelmassa ehdotetulla tavalla uhkaa työehtosopimusten yleissitovuutta ja luottamusmiehen asemaa. Todennäköinen lopputulos on halpatyön kasvu Suomessa. AKT:n ilmoittama työtaistelu koskee Viking Linen rahdinkäsittelytehtäviä Helsingin ja Turun satamissa. Työnseisaus alkaa maanantaina 11.3.2024 klo 06.00 ja päättyy maanantaina 25.3.2024 klo 06.00 ja koskee vetomestarinkuljettajia, liikenteenohjaajia ja rekkaselvittäjiä. Toiseksi työtaistelu koskee AKT:n säiliöauto- ja öljytuotealalla Neste Oyj:n varastojen operaattoreita. Työnseisauksen aikana ei tehdä maanantaista 11.3.2024 klo 06.00 maanantaihin 25.3.2024 klo 06.00 välisenä aikana alkavia työvuoroja. Kolmanneksi työtaistelu koskee ahtausalan työtehtäviä alihankintatöineen AKT:n ilmoittamissa yrityksissä. Ahtausalalla työnseisaus alkaa maanantaina 11.3.2024 klo 06.00 ja päättyy maanantaina 25.3.2024 klo 06.00. Työtaistelun ulkopuolelle on rajattu työtehtävät, joiden tekemättä jättäminen aiheuttaisi vaaraa hengelle, terveydelle tai omaisuudelle. Myös huoltovarmuus turvataan. Lakon piirissä olevat yritykset on listattu AKT:n nettisivuilla. Lue lisää
SAK: Verianin kysely: Irtisanomisten helpottaminen ei saa suomalaisten hyväksyntää 5.3.2024 Kuva SAK. Verianin tekemässä kyselyssä 50 prosenttia vastaajista kertoi vastustavansa hallituksen ehdotusta höllentää työnantajien mahdollisuuksia irtisanoa työntekijöitä. Ehdotusta kannatti 39 prosenttia vastaajista. Orpon-Purran hallitus on helpottamassa työntekijöiden irtisanomisia niin, että henkilöön liittyvään irtisanomiseen riittää jatkossa pelkkä ”asiallinen syy”. Tällä hetkellä irtisanomiseen vaaditaan työntekijästä johtuva asiallinen ja painava syy. Muutos tarkoittaa irtisanomiskynnyksen madaltamista ja heikompaa työsuhdeturvaa. Se voi johtaa siihen, että työntekijät eivät jatkossa uskalla nostaa esiin työpaikkansa ongelmia irtisanomisen pelossa. Irtisanomissuojan heikentämisen työllisyysvaikutukset ovat epäselviä. Työllisyyttä edistävien vaikutusten sijaan irtisanomissuojan heikentäminen on sen sijaan omiaan lisäämään työn psykososiaalista kuormitusta, jonka on todettu heikentävän tuottavuutta. Niin sanottua potkulakia vastustaa Verianin kyselyssä SAK:laisten ammattiliittojen jäsenistä peräti 72 prosenttia. Kuva SAK. Puoluekannatuksen mukaan vastustajia löytyy eniten vasemmistoliiton (85 %), SDP:n (81 %) ja vihreiden (67 %) kannattajien keskuudesta. Sen sijaan kokoomuksen ja perussuomalaisten kannattajista yli puolet kannattaa potkulakia. Kuva SAK. Henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamista koskevan lakiesityksen valmistelua ei ole vielä aloitettu. Lue myös: Paula Ilveskivi: Hallitus esittää irtisanomisperusteeksi jälleen pärstäkerrointa SAK:n Verianilla teettämään kyselyyn vastasi 2 437 henkilöä, jotka edustavat Suomen täysi-ikäistä väestöä pois lukien Ahvenanmaalla asuvat. Kysely toteutettiin 3.–7.2.2024 ja sen tilastollinen virhemarginaali on noin 2,0 prosenttiyksikköä suuntaansa.
SAK: Verianin kyselyn mukaan palkaton ensimmäinen sairauslomapäivä ei sovi suomalaisten oikeustajuun 4.3.2024 Hallitus haluaa muuttaa ensimmäisen sairauspäivän palkattomaksi. Sairaussakko koskettaa välittömästi satoja tuhansia työntekijöitä, joilla asiasta ei ole sovittu työehtosopimuksessa. Julkisuudessa asiaa on perusteltu muun muassa sillä, että maanantaisin pidetään niin sanottuja krapulapäiviä. Tilastojen mukaan eniten työntekijöitä on kuitenkin sairauslomalla keskiviikkoisin. SAK:laisten liittojen jäsenistä jopa 84 prosentttia vastustaa palkatonta sairauspäivää. SAK:laisilla aloilla on yleensä vähemmän mahdollisuuksia tehdä etätöitä, jolloin se osuu erityisesti heihin. Myös esimerkiksi sairaiden ja vanhusten parissa töitä tekevillä sairaana työskentely on riski asiakkaalle ja elintarveteollisuudessa hygieniavaatimukset ovat korkeat. Edes johtavassa asemassa työskenteleville kysymys ei ole helppo. Heidän kohdallaan asiaa vastustaa ja puolustaa lähes yhtä moni. Sama koskee kokoomuksen ja perussuomalaisten äänestäjiä. SAK:n asiantuntijalääkäri Riitta Työläjärvi huomauttaa, että sairaussakko leikkaisi tuloja erityisesti niiltä, joilla ei ole mahdollisuutta tehdä etätöitä. Lue Työläjärven kirjoitus SAK:n blogissa. SAK:n Verianilla teettämään kyselyyn vastasi 2 437 henkilöä, jotka edustavat Suomen täysi-ikäistä väestöä pois lukien Ahvenanmaalla asuvat. Kysely toteutettiin 3.–7.2.2024 ja sen tilastollinen virhemarginaali on noin 2,0 prosenttiyksikköä suuntaansa.