Liiton johto

AKT:n johto valitaan joka neljäs vuosi edustajakokouksessa. Vuoden 2026 edustajakokouksessa Tampereella liiton johtoon valittiin puheenjohtajaksi Ismo Kokko. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Juha Anttila ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Niko Blom.

Ismo Kokolle valinta merkitsi puheenjohtajuuden jatkoa toista kertaa.

Kokko on koulutukseltaan kauppatieteiden maisteri ja hänellä on reilun 25 vuoden kokemus ammattiyhdistyskentältä eri järjestöistä.

Juha Anttila valittiin ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi AKT:n ahtausalan sopimusalavastaavan tehtävästä.

Toiseksi varapuheenjohtajaksi jatkokaudelle valittu Niko Blom on koulutukseltaan yhteisöpedagogi ja taustaltaan ympäristöhuoltotyöntekijä.

Puheenjohtajiston päätehtävä on johtaa liiton toimintaa edustajakokouksen, valtuuston ja hallituksen päätösten mukaisesti.

AKT:n puheenjohtajisto kuuluu osana johdon ja hallinnon tiimiin. Sen sisällä AKT:n puheenjohtajistolle on kehittynyt selkeä työnjako.

Ismo Kokon työkenttään kuuluu ensisijaisesti sopimustoiminta, muu edunvalvonta ja vaikuttaminen. Edunvalvonnassa painottuu SAK-lainen yhteisö, joka on hänen vastuullaan. SAK:ssa hän toimii sekä hallituksessa että työvaliokunnan jäsenenä.

AKT: n kansainvälistä vaikuttamista tukee Kokon valinta Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK:in puheenjohtajaksi. Hän on myös kuljetustyöntekijöiden järjestöissä pohjoismaisen NTF:n puheenjohtaja, eurooppalaisen ETF:n hallituksen jäsen sekä kansainvälisen ITF:n hallituksen sekä työvaliokunnan jäsen.

AKT:n johdon tiimissä uutena aloittaa Juha Anttila.

Niko Blom on ottanut tärkeän roolin AKT:n järjestelmäasioiden kehittämisessä mukaan lukien jäsenrekisteriasiat. Blomin vastuulla ovat myös esimerkiksi AKT:n kiinteistöasiat koko Suomessa.

Yhteystiedot

Ismo Kokko

puheenjohtaja Liiton johtaminen, edunvalvonta, yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja kansainväliset asiat

Juha Anttila

1. varapuheenjohtaja Henkilöstöasiat, talous, toimiston työsuojelu- ja turvallisuus

Niko Blom

2. varapuheenjohtaja Järjestö- ja palvelutoiminnan johtaminen, työehtosopimustoiminta, henkilöstön osaamisen kehittäminen sekä kiinteistöjen hallinta.

Lue AKT-lehden tuoreimmat jutut

Lehden etusivulle
Ponnari- ja lippispäinen henkilö availee kuorma-auton takaosaa.

Ihan tavallinen työpäivä Puolivahingossa alalle ja luottamushenkilöksi

Lähikuva Sini Silvànista.

Pääkirjoitus Turvallisuus liikenteessä ei ole vain kuljettajan juttu

Potrettikuva Jape Lovénista punaisessa kravaatissa ja mustassa puvussa.

Liiton kolumni Äänestämällä keväällä vaikutat omaan työelämääsi

Lähikuva Sini Silvànista.

Redaktionell Trafiksäkerheten inte endast på förarens ansvar

Henkilöt juoksevat radalla.

Kesäpäivät Kesäpäivät harppasi e-urheiluun, mutta ykköseksi nousi yhteisöllisyyttä

Kuvassa Wolt-lähetti ajamassa tunneliin sähköpotkulaudalla.

Alustatalous Alustatyö valtaa yhä lisää alaa – lähetti tuo jopa seksivälineet

Kuvassa sininen rekka ajossa.

Ulkoistaminen Ulkoistaminen aiheutti alkujärkytyksen – nyt tilanne on rauhallinen

Kuva Elina Pylkkäsestä valkoista taustaa vasten.

Puhetta taloudesta Tekoäly ja teknologia palauttavat ihmiskunnalle onnen ja hyveet 

Kuvassa viisi henkilöä poseeravat iloisin ilmein lippujen edessä.

Geneve-koulu Genevekoulu – maailman vanhin ay-kurssi 

Ajankohtaista

katso kaikki ajankohtaiset

Uutinen

PAM ja AKT kantelivat eduskunnan oikeusasiamiehelle työsuojeluviranomaisten Wolt-toiminnasta

Kuvassa etualalla liikennemerkki, joka varoittaa kuoppaisesta tiestä. Merkin alla teksti päällystevaurioita.

Tiedote

AKT:n hallitus: AKT vaatii teiden kunnossapitoon 400 miljoonan euron tasokorotusta

Tiedote

Pohjoismaisilta ammattiliitoilta kehotus Woltille ja muille alustayrityksille elää maan tavalla