Suomen Merimies-Unioni hakee palvelukseensa kokopäivätoimista ITF-tarkastajaa 9.8.2024 ITF-tarkastajan ensisijaisena toimipaikkana on Merimies-Unionin toimisto Helsingissä. ITF-tarkastajan tehtäviin kuuluu toteuttaa yhdessä muiden ITF-tarkastajien kanssa niin sanottua mukavuuslippulaivakampanjaa Suomessa. Kampanjassa seurataan ja kohennetaan alustarkastuksin ja muilla tavoin Suomen satamiin saapuvien ulkomaalaisten alusten miehistöjen työ- ja elinolosuhteita. ITF-tarkastajan tehtäviin kuuluu myös osallistua neuvotteluihin, jotka tähtäävät alusten miehistöjen työsuhteiden ehtoja määrittävien työehtosopimusten solmimiseen. Lisäksi ITF-tarkastaja avustaa muilla tavoin alusten miehistöjen jäseniä heidän etujensa ja oikeuksiensa toteuttamisessa. ITF-tarkastajalta edellytetään merenkulun ja merellä työskentelyn tuntemusta sekä hyvää kotimaisten kielten sekä englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa. Muu kielitaito katsotaan eduksi. ITF-tarkastajan tehtävän hoitaminen edellyttää myös sopeutumista epäsäännöllisiin työaikoihin sekä valmiutta matkustamiseen. Ajokortti on välttämätön. ITF-tarkastajan palkkaus ja muut työsuhteen edut määräytyvät Merimies-Unionissa noudatettavan työohjesäännön mukaisesti. Hakemukset on toimitettava kirjallisina viimeistään 9.9.2024 mennessä Suomen Merimies-Unionin toimistoon, osoitteeseen John Stenbergin ranta 6, 00530 Helsinki tai sähköpostitse smu@smu.fi. Tarkempia tietoja antavat: Heikki Karla liittosihteeri 050 435 6094 heikki.karla@smu.fi Kenneth Bengts ITF-koordinaattori 040 455 1229 kenneth.bengts@smu.fi
Finlands Sjömans-Union söker en heltidsanställd ITF-inspektör 9.8.2024 ITF-inspektörens arbete utförs i första hand vid Sjömans-Unionens kontor i Helsingfors. ITF-inspektörens arbetsuppgifter är att tillsammans med övriga ITF-inspektörer bedriva en så kallad bekvämlighetsflaggskampanj i Finland. Vid kampanjen följer man upp samt förbättrar via fartygsinspektioner, samt på andra sätt de utländska fartygens arbets- och levnadsförhållanden för manskapet. Till ITF-inspektörens uppgifter hör även att deltaga i förhandlingar, där man eftersträvar att teckna kollektivavtal som berör manskapet. Dessutom bistår ITF-inspektören även på andra sätt manskapet vid verkställandet av deras rättigheter och förmåner. ITF-inspektören förutsätts ha erfarenhet från sjöfarten och arbete till sjöss samt goda muntliga och skriftliga kunskaper i båda inhemska språken samt engelska. Övriga språkkunskaper räknas som merit. Skötseln av ITF-inspektörens arbetsuppgifter förutsätter även att man kan anpassa sig till oregelbundna arbetstider samt en del resor. Körkort är en nödvändighet. ITF-inspektörens löne- och arbetsvillkor fastställs enligt kollektivavtalet vid Finlands Sjömans-Union. Ansökningen skall skickas senast den 9.9.2024 skriftligen till Sjömans-Unionens kontor på Finlands Sjömans-Union, John Stenbergs-strand 6, 00530 Helsingfors eller per e-post till adressen smu@smu.fi. För ytterligare information: Heikki Karla Förbundssekreterare 050 435 6094 heikki.karla@smu.fi Kenneth Bengts ITF-coordinator 040 455 1229 kenneth.bengts@smu.fi
SAK: Hallituksen leikkauslinja jatkuu valtiovarainministeriön talousarvioehdotuksessa 8.8.2024 Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksessa vuodelle 2025 leikataan peruspalveluista ja sosiaaliturvasta. Osa hallituksen aiemmin päättämistä leikkauksista on tulossa voimaan vasta myöhemmin, eli leikkaukset jatkuvat myös tulevien vuosien budjeteissa. Leikkauksista huolimatta julkisen talouden alijäämä säilyy ensi vuonnakin yli 12 miljardin euron tasolla. Alijäämän suuruuteen vaikuttaa heikosta suhdannetilanteesta johtuva ennakoitua heikompi verotuottojen kehitys. – Hallituksen tekemät leikkaukset pienituloisten ostovoimaan ja repivä työmarkkinapolitiikka ovat heikentäneet talouden kehitystä. Julkisen talouden tasapainottaminen edellyttää myös talouskasvua, muistuttaa SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta SAK:n tiedotteessa. Hallituksen aiemmat leikkaukset painottuivat erityisesti sosiaaliturvaan. Hallitus on leikannut rajusti pienituloisten ja työttömien toimeentulosta. Nyt budjettiehdotuksessa leikkauksia kohdistuisi erityisesti sairaisiin. Valtiovarainministeriö ehdottaa sairauspäivärahan leikkaamista, terveydenhuollon asiakasmaksujen korottamista, lääkekorvauksen pienentämistä, hoitotakuun pidentämistä ja sote-palveluiden rahoituksen vähentämistä. Säästöpäätösten kokonaisuus heikentää hyvinvointivaltiota. – Pääministeri Orpo lupasi aiemmin, että julkisen talouden vahvistamisessa keneltäkään ei vaadita kohtuuttomia. Nämä puheet asettuvat näiden leikkauspäätösten myötä entistä oudompaan valoon. Vastoin aiempia puheita koulutuksen erityissuojeluksesta, myös koulutukseen kohdistuu budjettiehdotuksessa leikkauksia. Aiemmin lakkautetun aikuiskoulutustuen lisäksi myös ammatillisen koulutuksen rahoitusta leikataan siten, että leikkaus kohdistuu erityisesti ammatinvaihtajiin ja osaamistaan täydentäviin aikuisiin. – Hallituksen säästöt vaikeuttavat ammatinvaihtoa ja osaamisen täydentämistä. Uhkana on, että leikkaukset heikentävät osaavan työvoiman saatavuutta ja työllisyyttä pidemmällä aikavälillä. Työurien pidentyessä ja työelämän jatkuvasti muuttuessa on tärkeää, että viisitoistavuotiaana valittua ammatillista koulutusta voi tarvittaessa täydentää toisella tutkinnolla. Leikkaukset sosiaaliturvaan, koulutukseen ja julkisiin palveluihin ovat seurausta hallituksen poliittisista valinnoista. Julkista taloutta olisi voinut vahvistaa myös toisenlaisilla keinoilla, kuten esimerkiksi listaamattomien yritysten osinkoverotusta kiristämällä. – Myös yrittäjävähennys, metsälahjavähennys ja perintöverotuksen sukupolvenvaihdosten huojennus ovat verotukia, joiden karsiminen vahvistaisi julkista taloutta ja lisäisi verotuksen oikeudenmukaisuutta, Ilkka Kaukoranta huomauttaa.
Kansan Sivistysrahaston apurahat haettavissa elokuussa 5.8.2024 AKT:lla on Kansan Sivistysrahasto KSR:ssä rahasto, josta myönnetään kerran vuodessa apurahoja jäsenien ja ammattiosastojen harrastus- ja kulttuuritoimintaan sekä alan tutkimustyöhön. AKT:n jäsenet voivat hakea samaan aikaan apurahaa myös SAK:n kulttuurirahastolta. Kansan Sivistysrahasto tukee apurahoilla sivistystyötä, kulttuuria, yhteiskunnallista tutkimusta ja kansainvälisen solidaarisuustyön tiedotusta. Sivistysrahaston kohderyhmänä on erityisesti suomalainen työikäinen väestö. Vuoden 2025 apurahan hakeminen tapahtuu sähköisesti, Kansan Sivistysrahaston verkkosivujen kautta 1.-31.8.2024 välisenä aikana. Ohjeet hakemiseen löytyvät osoitteesta www.sivistysrahasto.fi.
SAK: Valtakunnansovittelija ei näe metsää puilta 1.8.2024 Valtakunnansovittelija Anu Sajavaara arvostelee tänään Helsingin Sanomien haastattelussa SAK:ta siitä, että Suomeen ollaan säätämässä lakia, jolla lukitaan kaikkien palkansaajien palkankorotusten taso vientialojen työehtoratkaisuihin. – Yhden järjestön syyllistäminen on asiatonta eikä tämäntyyppinen arvostelu lisää luottamusta valtakunnansovittelijan toimintaan, sanoo SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta. Jos valtakunnansovittelija pitää palkkamallilakia hankalana, niin siitä vastuun kantaa vain ja ainoastaan maan hallitus, Eloranta huomauttaa. – Hallituksella on kaikki valta ja mahdollisuus vetää epäonnistunut, ongelmallinen ja työmarkkinoiden toimintaa rampauttava lakihanke pois. Palkansaajajärjestöt ovat voimakkaasti arvostelleet hallituksen lakihanketta pitkin matkaa. Se sementoisi palkkaerot, vähentäisi alakohtaista joustavuutta sekä estäisi työehtojen kehittymisen sellaisilla aloilla, joissa tällä hetkellä työehdot ovat heikot. Jarkko Elorannan mielestä Sajavaara unohtaa kokonaan Orpon-Purran hallituksen ajaman työmarkkinaheikennysten kokonaisuuden, jolla palkansaajien ja heitä edustavien ammattiliittojen neuvotteluasemaa heikennetään rajusti. – Valtakunnansovittelijan pitäisi olla puolueeton, riippumaton toimija, joka rakentaa luottamusta osapuolten kesken. Nyt Sajavaara osoittaa sormella SAK:ta palkkamallin kaatamisesta ja unohtaa kokonaisuuden ja olosuhteet, jossa asiat tapahtuvat. Hallitus on jo rajoittanut lakko-oikeutta esimerkiksi tukilakkojen osalta. Tämä heikentää merkittävästi palkansaajien asemaa työehtoneuvotteluissa. Hallitus on myös muuttamassa paikallisen sopimisen pelisääntöjä työnantajapuolen toiveiden mukaisesti, mikä heikentää ammattiliittojen ja luottamusmiesten asemaa paikallisessa sopimisessa. – Paikallisen sopimisen pelisäännöt heikentävät tulevaisuudessa työehtosopimusten yleissitovuutta, jolla on taattu työehtojen ja palkkojen minimitaso palkansaajille. Hallitus ei ollut keväällä valmis tarkastelemaan yleissitovuuden turvaamista, vaikka SAK sitä vaati. Hallitus on kertonut säätävänsä lain palkkamallista joka tapauksessa, jos työmarkkinaosapuolet eivät asiasta pääse sopuun, ja se säätää sen työnantajan toiveiden mukaisesti. – Orpon-Purran hallitus on työantajien hallitus, se ei ole ohjelmassaan eikä toiminnassaan missään vaiheessa huomioinut palkansaajien näkemyksiä ja huolia, vaan toiminut yksipuolisesti työnantajien asianajajana. SAK:ssa ei ole minkäänlaista luottamusta siihen, että se olisi palkkamalliasiassa toiminut toisella tavalla, Jarkko Eloranta sanoo.
Alueelliset työeläkekoulut syksyllä – Ilmoittaudu mukaan 31.7.2024 Tela järjestää alueellisten työeläkekoulujen tilaisuudet yhteistyössä palkansaajakeskusjärjestöjen eli SAK:n, Akavan ja STTK:n kanssa. Kenelle? Liittojen luottamushenkilöt, toimihenkilöt, hallinnon jäsenet sekä aktiivit ja jäsenet. Mitä? Maksuttomia livetilaisuuksia, joita ei striimata tai tallenneta. Tilaisuus sisältää katsauksen eläkeuudistuksen valmisteluun ja keskustelua aiheesta. Puhujina on palkansaajakeskusjärjestöjen ja Työeläkevakuuttajat Telan asiantuntijoita. He kertovat neuvottelujen näkymistä ja aikataulusta sekä työeläkkeiden rahoituksen tilanteesta ja eläketurvan reunaehdoista uudistamiseen. Milloin? Tilaisuudet ovat aina iltaisin (klo 17.30–19.00, kahvit klo 17 alkaen). Syksyn työeläkekoulujen paikkakunnat Rovaniemi 3.9. Pori 18.9. Helsinki 24.9. Mikkeli 10.10. Työeläkekoulut ovat osallistujille maksuttomia. Ilmoittautuminen Ilmoittautuminen on käynnissä, tule mukaan! Ilmoittautuminen ja lisätietoja ohjelmasta Telan sivujen kautta tästä linkistä.
Ismo Kokko: ”Menossa ovat vaaran vuodet työntekijöiden oikeuksien kannalta” 27.7.2024 Ismo Kokko, Anna Kontula ja Jari Korkki Työväen Musiikkitapahtuman yhteiskunnallisessa keskustelussa. Kuva: Sini Silvàn Valkeakoskella Työväen Musiikkitapahtuman yhteiskunnallisessa osuudessa 27. heinäkuuta puhuttiin ammattiliittojen tulevaisuudesta Suomessa ja Euroopassa. Mitkä ovat ay-liikkeen kohtalon kysymykset? Tilaisuudessa puhunut AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko korostaa jalkatyötä. Ammattiyhdistysliikkeen menestyminen on kiinni siitä, että ihmisiä tavoitetaan henkilökohtaisella tasolla. – Ilmaiseksi ei saada mitään, Kokko toteaa. Jäsenet odottavat SAK:n tuoreen tutkimustiedon mukaan ammattiliitoilta perusasioita eli sitä, että työehdot ja palkkataso pysyvät. Nyt Suomeen on syntynyt yhteiskunnallinen ympäristö, jossa pyritään hajottamaan mahdollisuuksia, että ammattiliitot voisivat tehdä ja toteuttaa perustehtäväänsä. Poliittinen ympäristö on muuttunut järjestäytymistä vastustavaksi. Maassa harjoitettavalla yleisellä politiikalla on nyt toisenlaista vaikutusta kuin aiemmin. Vaaleissa äänestämisen merkitys korostuu entisestään myös työmarkkinoilla. – Kaikilla portailla on tehtävä enemmän työtä, että ihmiset järjestäytyvät. Ja miten siihen ammattiliitoissa käytännössä vastataan – on palattava perusasioihin, jalkatyöhön työpaikoilla, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko linjaa. Niin Yhdysvalloissa kuin Euroopassa mennään eri suuntaan kuin Suomessa. – Se on hurjaa, kun EU:ssa komission johdolla on tehty monia direktiivitason uudistuksia, jotka hyödyttävät työntekijöitä. Samaan aikaan jenkeissä presidentti kehuu ammattiliittoja ja painottaa järjestäytymisen merkitystä. Meillä Suomessa kuljetaan poliittisesti täysin eri suuntaan, mitä ei ehkä nähdä. Kokko näkee, että menossa ovat todelliset vaaran vuodet – siihen vastataan niin, että joka tasolla on tehtävä enemmän töitä työntekijöiden aseman ja oikeuksien puolesta. Muualla Euroopassa seurataan todella tarkasti, mitä Suomessa tapahtuu – ja ollaan siitä huolissaan.
AKT:n palvelunumerot palvelevat läpi kesän 27.6.2024 Kesäaika aiheuttaa poikkeuksia AKT:n palveluihin. Liiton Jäsenrekisterin ja Työsuhdeneuvonnan palvelunumerot ovat avoinna. Jäsenrekisteripalvelun puhelinpäivystys ma-to klo 9-15 ja pe klo 9-14, p. 09 6131 1244 Työsuhdeneuvonnan puhelinpäivystys ma-to klo 9-15 ja pe klo 9-14, p. 09 6131 1222 Aluetoimistot ja keskustoimisto ovat pääsääntöisesti suljettuina 24.6.-3.8. välisenä aikana. Aluetoimistojen aukioloajat löydät täältä. Liiton vaihde on suljettu. Muista myös eAsiointimme, joka on aina avoinna. Työttömyyskassa palvelee läpi kesän. Katso kassan yhteystiedot: a-kassa.fi. Hyvää kesää!
Yhteistyössä on voimaa – urugualaiset ay-miehet vieraili Helsingissä 27.6.2024 Yhteistyö sai uuden ulottuvuuden kesäkuussa, kun neljä uruguaylaista ay-miestä vieraili Helsingissä. He sukkuloivat sujuvasti suomalaisten kollegojensa kanssa kokoussalista toiseen ja yritysvierailulta seuraavaan. Miehet perehtyivät ahtaajien työhön Vuosaaren satamassa sekä paperitehtaan toimintaan Lohjalla sekä vierailivat eduskunnassa, suurlähetystössä ja ulkoministeriössä. Vapaa-ajalla tutustuttiin ihmisiin ja kulttuureihin puolin ja toisin: ensimmäiseksi tietysti saunomalla. Yhteistä kulttuureista löytyykin. Uruguaylaiset ovat rauhallista porukkaa Latinalaisen Amerikan mittakaavassa ja tulevat pienestä, harvaan asutusta maasta. Siinä missä suomalaiset kittaavat kahvia enemmän kuin mikään muu kansa maailmassa, uruguaylaisille maistuu mate, piristävä juoma, joka valmistetaan yerba mate -puun kuivatuista lehdistä. Paikallisen metsäalan liiton kv-sihteeri Ruben Silvalla sitä kuluu lähes kolme litraa päivässä. Meillä Suomessa paperi- ja selluteollisuuden arvoketjuun linkittyvät ammattiliitot ovat jo pitkään tehneet yhteistyötä. Paperiliitto, Teollisuusliitto, Ammattiliitto Pro ja AKT ovat joukkona puolustaneet jäsentensä oikeuksia, ja viime aikoina yhteistyötä on alettu tehdä valtameren yli Uruguayaihin. Yhteisenä nimittäjänä on metsäyhtiö UPM, joka omistaa kaksi tehdasta Uruguayssa. Toinen niistä aloitti toimintansa Paso de los Torosissa viime vuonna. Se on Uruguayn historian suurin investointi. Uruguaylaiset vieraat ja SASKin toiminnanjohtaja Janne Ronkainen, pääluottamusmies Jape Lovén sekä AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko kiertokäynnillä Vuosaaren satamassa. Kehitysyhteistyöstä yhteiseen edunvalvontaan Vielä kymmenisen vuotta sitten Paperiliitto tuki SASKin kautta Uruguayn sellu- ja paperityöntekijöitä kehitysyhteistyöhankkeella. Hankkeesta alkoi liittojen välinen yhteistyö, joka on kantanut hedelmää näihin vuosiin asti – ja kantaa varmasti vielä pitkään. SASKin tuoretta toiminnanjohtajaa Juska Kiviojaa tämä ilahduttaa. – Tämä on erinomainen esimerkki siitä miten kehitysyhteistyönä alkanut tuki on muuttanut muotoaan yhteiseksi edunvalvonnaksi. Myös Uruguayn paperiliiton Fopcun puheenjohtaja Washington Cayaffa arvostaa pitkäaikaista kumppanuutta ja veljeyttä. – Olemme tehneet yhteistyötä SASKin ja Paperiliiton kanssa jo yli 20 vuotta. Viime ajat ovat olleet kaikkein merkityksellisimpiä, kun olemme saaneet yhteistyön käyntiin koko tuotantoketjun ja muidenkin liittojen osalta. Yhteistyö kannattaa, jotta monikansallisten yritysten työntekijöitä edustavat liitot tietävät, millaisin työehdoin töitä eri maissa tehdään. Kun faktat ovat kunnossa, oikeuksia on helpompi puolustaa. Kun toimitaan yhdessä, työelämän ihmisoikeudet saadaan varmemmin toteutumaan myös maissa, joissa paikallinen työlainsäädäntö tai sopimukset ovat heikompia – ja myös niiden työntekijöiden osalta, jotka eivät ole liiketoiminnan ytimessä vaan esimerkiksi istuttavat UPM:n eukalyptusmetsää Uruguayssa. Tämä on myös suomalaisen työntekijän etu: tehtaiden siirtäminen halvan työvoiman maihin ei silloin ole niin houkuttelevaa yrityksille. Teksti ja kuvat: Laura Ventä
Teiden kunto heikentää jo työturvallisuutta, kertovat ammattikuljettajat 26.6.2024 Vastaajista vajaa puolet, 44 prosenttia, piti teiden kuntoa erittäin huonona tai huonona. Reilu puolet oli sitä mieltä, että on myös hyviä tiepätkiä, mutta vähintään yhtä paljon on huonossa kunnossa olevia. Yhtä mieltä oltiin kuitenkin siitä, että kunto oli viimeisen viiden vuoden aikana mennyt selkeästi tai vähintään jonkin verran heikommaksi. Vastaajista valtaosa, yli 90 prosenttia oli tätä mieltä. Teiden kunto on jo niin heikko, että se heikentää työturvallisuutta. Tästäkin oltiin käytännössä yksimielisiä, vain noin kolmekymmentä vastaajaa ei uskonut työturvallisuuden juurikaan heikentyneen. Erityisesti kuljettajat olivat kiinnittäneet huomiota pienempien teiden ongelmiin. Tiessä on monttuja ja kunto rapistuu vuosi vuodelta yhä enemmän. Maantieteellisiä eroja ei juurikaan ollut, joskin pienemmillä teillä ja pohjoisemmassa tiet tuntuvat olevan hieman heikommassa kunnossa kuin etelässä. ”Nuo valtateiden ulkopuoliset osuudet ovat liian usein järkyttävän huonossa kunnossa, paikoin jopa vaarallisia. Toisinaan pitää pelätä kaluston rikkoutumista, tien pettämistä tai toivoa, ettei ketään tule vastaan.” Myös paikkaus saa moitteita. Useampi kuljettaja on sitä mieltä, että paikkaa paikan päälle -tyyppinen korjaus on liian yleistä. Etenkin sivuteillä paikkoja on pahimmillaan enemmän kuin itse tietä. Lisäksi urapaikkauksia pidetään huonolaatuisina. Tilkkutäkkipaikkauksesta pitäisi siirtyä oikeaan teiden kunnostamiseen. ”Reunat murenee, paikkaa paikan päällä, reikiä tiessä, routaheittoja löytyy. Varsinkin alemman tieverkon osalta, jossa ajamme paljon.” ”On monia teitä, jotka ei ole tehty raskaalle kalustolle, yksinkertaisesti pohjat pettävät.” Autot ovat isompia ja painavampia ja vaikka ne pärjäävät valtateillä, niillä joudutaan ajamaan myös pienemmillä teillä, joiden pohjat eivät kestä näiden painoa. Etenkin talvikunnossapito saa kuljettajilta moitteita. Auraus aloitetaan liian myöhään tai se on jopa ”olematonta” pienemmillä teillä. Kuljettajien yhteinen viesti päättäjille onkin, että määrärahat on vihdoin saatava oikealle tasolle ja korjausvelka kuitattava.