Tiedote
20.05.2026
AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko näkee AKT:n tärkeimpänä tehtävänä juuri nyt rakentaa luottamusta työmarkkinoille. – Luottamus syntyy teoista, yhteisistä tavoitteista ja siitä, että ihmiset kokevat tulevansa kuulluksi.
AKT:n valtuusto kokoontui Helsingissä 20. toukokuuta. Valtuustopuheessaan AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko kuvasi, miten epävarmuus lyö läpi koko yhteiskunnassa.
Suomen talous ei kasva, koska luottamus on menetetty. Tämä suunta täytyy muuttaa, Ismo Kokko linjasi.
Luottamuksen alamäestä kertovat Tilastokeskuksen tuoreimmat luvut huhtikuulta. Työllisyystilanne on todella huono, viime kuukausina esimerkiksi polttoaineiden kallistuminen tuntuu sekä suomalaisten lompakossa että mielialoissa. Omasta taloudesta ollaan huolissaan, kun liki kaikki tekijät kehittyvät huonoon suuntaan.
Juuri tällaisina aikoina meidän tehtävämme on kaikkein tärkein: meidän on rakennettava luottamusta tulevaisuuteen. AKT:ssa meillä on tähän vahva perusta. Liiton tehtävä on sekä puolustaa jäsenten oikeuksia että rakentaa kestävää tulevaisuutta työelämälle.Kokko muistutti, miten työelämäpuhe joustoista ja kilpailukyvystä tarkoittaa liian usein joustoja työnantajan hyväksi tai palkkojen ja työehtojen polkemista. Näin pelkästään murennetaan luottamusta ja heikennetään kasvua.
Kuljetusala on suomalaisen yhteiskunnan selkäranka. Kun tavara ja ihmiset liikkuvat, Suomi toimii. Se vaatii kunnossa olevan infrastruktuurin, reilut pelisäännöt ja ennen kaikkea osaavat ja arvostetut työntekijät, Kokko sanoi.
Juuri siksi meidän tehtävämme on nyt tärkeämpi kuin pitkään aikaan: meidän tehtävämme on rakentaa luottamusta tulevaisuuteen. Luottamus syntyy siitä, että jäsenemme tietävät: AKT ei peräänny, kun työelämän pelisäännöistä päätetään.
Tuore AKT:n jäsenkysely kertoo selvää kieltä jäsenten tyytyväisyydessä AKT:n toimintaan. Jäsenille työsuhdeneuvonta sekä luottamusmiesten tuki olivat tärkeimpiä syitä kuulua liittoon. Tyytyväisyys luottamusmiehiin on korkea. Edunvalvontaa arvostetaan. ”Olisin heikoilla työelämässä, jos ammattiliittoa ei olisi”, kertoo yksi kyselyyn vastanneista.
Olemme ottaneet askeleita oikeaan suuntaan viimeisten kahden vuoden aikana. Yhä useampi AKT:n jäsen haluaa suositella liiton jäsenyyttä. Luvut ovat parantuneet liki kaikissa jäsenryhmissä. Tämä tulos osoittaa, että jäsenistömme arvostaa toimintaamme ja kertoo AKT:n tarpeellisuudesta jäsenille, AKT:n 2. varapuheenjohtaja Niko Blom kertoi.
Tilastokeskus: Kuluttajien luottamus entistäkin alempana, kun sodat nakertavat odotuksia omasta ja Suomen taloudesta
AKT-lehti: Jäsentyytyväisyydessä iso harppaus eteenpäin
09.06.2026
01.06.2026 Uutinen