Valtaosa suomalaisista ei rajoittaisi lakko-oikeutta missään olosuhteissa 8.6.2023 Lakko-oikeus on suomalaisille perusoikeus ja tärkeä demokratian väline. Suomessa on lakkoiltu lyhyempien työpäivien sekä työntekijöiden sopimusoikeuksien puolesta. Niissä maissa, joissa on vahva ammattiyhdistysliike, hyvinvointi on tasaisesti jakautunutta ja myös heikommassa asemassa olevista kansalaisista huolehditaan. Lakko-oikeuden rajoittaminen on selkeä viesti vahvojen tavoitteesta rajoittaa heikompien oikeuksia. Halutaanko hallitusneuvotteluissa todella lähteä sille tielle? – Kyse hallitusneuvottelujen halussa rajata lakko-oikeutta ei ole mistään muusta kuin siitä, että poliittiset vastustajat haluavat viedä työntekijöiltä viimeisetkin välineet reagoida, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko toteaa. – Julkisuudessa viljellään käsitystä, että ”aina ne ovat lakossa”, mikä ei pidä paikkaansa. Lakkoihin ei ryhdytä kevein perustein vaan aina viimeisenä keinona. Lakkojen ulkopuolelle myös rajataan turvallisuuteen, terveyteen ja huoltovarmuuteen liittyviä töitä, AKT:n järjestöpäällikkö Juha Häkkinen linjaa. Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto muistuttaa faktoista lakkojen suhteen. AKT on ennen helmikuuta lakkoillut palkkojen puolesta edellisen kerran vuonna 2010. Edellinen myötätuntolakko oli vuonna 2019 Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n työtaisteluille. Finnairin viime syksyn ulosmarssin lisäksi on ollut yksittäisten yritysten saartoja. Todellisuus lakkoherkkyydessä on tarua ihmeellisempää. – Valtaosa suomalaisista on samaa mieltä AKT:n kanssa, eikä halua rajoittaa lakko-oikeutta missään olosuhteissa. Evan tutkimustulosten mukaan rajoittamista vastaan ovat erityisesti nuoret 18-25-vuotiaat jopa 69 prosentin osuudella. Lakko-oikeutta ei saa viedä tulevilta sukupolvilta, Häkkinen sanoo. Perinteisesti esimerkiksi Tanskassa on ollut enemmän lakkoja kuin Suomessa. Myös Norja on pitkään mennyt ohi menetetyissä työpäivissä. Isossa kuvassa 1990-luvusta alkaen Suomen työtaistelujen määrä, kesto ja menetettyjen työpäivien määrä on vähentynyt. Työehtosopimukset ovat se mekanismi, jolla solmitaan ja ostetaan työrauha. Jos ammattiliitto ei työehtosopimuksen rauettua saisi osoittaa kantaansa työtaistelulla, olisi Suomi pian EU:n ihmisoikeustuomioistuimessa ja Kansainvälisen työjärjestö ILO:n hampaissa. Periaate yhdistymisvapaudesta on kirjattu ILO:n perustamissopimukseen. Lakko-oikeus tunnustettiin ILO:ssa jo vuonna 1927 nimenomaan osana yhdistymisvapautta. Poliittiset lakot ovat hyvin harvinaisia, viimeksi niitä on ollut Suomessa vuonna 2018. Poliittisista lakoista on työtuomioistuimen ennakkoratkaisu vuodelta 1973. Silloin AKT vauhditti päivän lakolla työaikalain muutosta ja autoliikenteen lakisääteisiä taukoja. Työtuomioistuin katsoi, ettei AKT:n eduskuntaan kohdistama painostustoimenpide rikkonut työehtosopimuksen työrauhavelvoitetta. Päätös oli linjanveto siitä, että poliittisella lakolla on mahdollisuus puolustaa oikeuksia ja toimia silti lain ja työrauhavelvoitteen mukaan.
Kuljetusliitot KL tukee PAMin kiinteistöpalvelualan työtaisteluja 29.3.2023 Palvelualojen ammattiliitto PAM neuvottelee parhaillaan matalapalkkaisten kiinteistöpalvelualan työntekijöiden palkoista ja työehdoista. Neuvotteluiden takkuamisen vuoksi PAM on joutunut turvautumaan työtaistelutoimenpiteisiin ja seuraava lakko alkaa 30.3.2023. PAMin työtaistelutoimenpiteiden myötä on noussut esiin räikeä esimerkki, jossa työnantaja yrittää painostamalla ja uhkailemalla estää työntekijöitä käyttämästä perusoikeuttaan taistellakseen työehtojensa puolesta. PAM julistikin SOL Palvelut Oy:n ja SOL Kiinteistöpalvelut Oy:n hakusaartoon. Kuljetusliitot KL tukee PAMin hakusaartoa. SOLin painostustoiminta on erittäin tuomittavaa ja kohdentuu erittäin heikossa työmarkkina-asemassa oleviin maahanmuuttajataustaisiin työntekijöihin. Yritys, joka ei arvosta työntekijöiden oikeuksia myös lakon aikana, ei ansaitse työntekijöitä. Kuljetusliittojen selvityksen mukaan kävi ilmi, että SOL toimii myös useilla kuljetusliittojen jäsenten työpaikoilla ja sopimusaloilla. Tästäkin syystä KL edellyttää, että SOL kunnioittaa työntekijöidensä lakko-oikeutta. PAMin kiinteistöpalvelualan työntekijät tekevät arvokasta työtä lukuisissa kuljetusalan työpaikoissa. Kuljetusliitot KL tukee PAMin kiinteistöpalvelualan työntekijöitä taistelussa parempien työehtojen ja palkan puolesta. Kuljetusliitot muistuttavat jäseniään siitä, että lakon alaista työtä ei tule tehdä missään tilanteessa. Kiinteistöpalvelualan työntekijät ovat palkankorotuksensa ansainneet! Lisätietoja PAMin lakosta ja yritykset, joiden kiinteistöpalvelualan työehtosopimuksen alaisia töitä lakko koskee: Lakko viikolla 13 (30.3.–1.4.) Kuljetusliitot KL ry:n jäsenliittoja ovat Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry, Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU ry, Rautatiealan unioni RAU ry ja Suomen Merimies-Unioni SMU ry. Järjestön perustehtävänä on tukea jäsenliittojen itsenäisesti harjoittamaa edunvalvonta- ja sopimustoimintaa, vahvistaa liittojen keskinäistä yhteistyötä sekä edistää liittojen yhteisiä tavoitteita. Kantavana voimana on, että vahva ja yhtenäinen KL pystyy paremmin taistelemaan heikomman puolella.