AKT:n hallitus: AKT vaatii teiden kunnossapitoon 400 miljoonan euron tasokorotusta 11.9.2026 AKT:n hallitus otti 11. syyskuuta kokouksessaan kantaa tieverkon heikkoon kuntoon. Syksy ja sateet tarkoittavat haastavaa vuodenaikaa huonokuntoisilla maanteillä, kun kuljettajien on varottava esimerkiksi pettäviä pientareita. Maanteiden korjausvelka oli vuoden 2026 alussa noin 2,6 miljardia euroa. Ennuste on, että vuoden lopussa luku on 2,8 miljardia euroa. Suurin haaste on maanteiden kunnossapito, erityisesti vähäliikenteisen tieverkon kunto ja sillat. Huonokuntoisia asfalttiteitä oli vuoden vaihteessa yli 10 000 kilometriä. Vuosina 2024-2025 saatiin lisärahoitusta päällystettyjen teiden kunnostuksiin. Tänä vuonna korjausvelka kasvaa, eikä hallituksen budjettiesitys vuodelle 2027 lupaa parempaa. Infra ry:n laskelmien mukana tienpidon määräraha putoaa hallituksen budjetissa peräti 26 prosenttia. Kun korjausrakentamisen kustannustaso nousee, rahalla saa entistä vähemmän. Teiden kunnon heikkeneminen näkyy kuljetusalan työntekijöiden ja suomalaisten arjessa. Huonokuntoiset tiet ovat turvallisuusriski. Teiden huono kunto vaikuttaa päivittäin kuljettajien työhön, yritysten toimintakykyyn ja matkustajien palvelutasoon. Kun teillä kasvaa korjausvelka, tiet kestävät vielä heikommin yhä suurempaa kalustoa ja isompia kuormia. – Huonokuntoiset tiet hidastavat kuljetuksia joka päivä. Erityisesti poikkiliikenne Suomen halki satamiin kulkee heikkokuntoisilla maanteillä. Myös keskinopeuksien alenemiselle ja matka-aikojen pitenemiselle voi laskea rahallisen arvon, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko toteaa. – Väyläverkon kuntoon satsaaminen vaikuttaa myös huoltovarmuuteen. Perusväylänpitoon tarvitaan minimissään rahoitustaso, joka pysäyttää korjausvelan kasvun. AKT:n hallitus vaatii vuositasolla 400 miljoonan euron lisäpanostusta maanteiden kunnossapitoon, jotta korjausvelan kasvua saadaan pysäytettyä. AKT:lle maanteiden kunnossapito ja korjausvelan kasvun taittaminen on myös tärkeä eduskuntavaalitavoite. Suomen hallituksen talousarvioesitys annetaan eduskunnalle 21. syyskuuta. Eduskunta hyväksyy valtion talousarvion joulukuussa. Jaa artikkeli Jaa Facebookissa Jaa WhatsAppissa Jaa viestipalvelu X:ssä https://akt.fi/aktn-hallitus-akt-vaatii-teiden-kunnossapitoon-400-miljoonan-euron-tasokorotusta/ Kopioi linkki Linkki kopioitu Lue myös Katso kaikki ajankohtaiset 09.09.2026 Tiedote Pohjoismaisilta ammattiliitoilta kehotus Woltille ja muille alustayrityksille elää maan tavalla 02.09.2026 Uutinen SAK budjettiriihestä: Orpon hallitus jättää perinnökseen Suomen historian toiseksi pahimman työttömyyskriisin 02.09.2026 Uutinen SAK: Työmarkkinarikollisuuden kitkeminen on kasvutoimi
PEth-testejä ei ilman työntekijän lupaa – oikeusasiamieheltä oikea ratkaisu 31.8.2026 Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT toi ensimmäisenä julkisuuteen ongelmat PEth-testistä AKT-lehdessä 3/25. Uusi testi kertoo työnantajalle ryyppäsitkö lomalla PEth-testi kertoo, onko henkilö käyttänyt edeltävinä viikkoina alkoholia. Sairaudenhoitoon tarkoitetun testin ottaminen työterveyshuollon käyttöön on merkinnyt työsuhdeongelmia AKT:n jäsenille. Testejä on tehty myös ilman suostumusta ja ilman, että työntekijä on tiennyt, mitä testataan. Pelkän testin perusteella on määrätty ajokieltoja ja yksi työsuhde jopa purettu. Kyse ei ole ollut siitä, että työntekijä olisi tullut alkoholin vaikutuksen alaisena töihin – vain testiarvo on noussut. – Alkoholin vaikutuksen alaisena töissä ei voi olla. Vapaa-aika on kuitenkin yksityiselämää ja jokaisen omaa aikaa. Oikeusasiamies on lausunnossaan AKT:n kanssa samoilla linjoilla. PEth-testi puuttuu perinteisiin testeihin nähden poikkeuksellisesti yksityisyyden suojaan, eikä sitä näin voi tehdä työntekijän tietämättä, eikä luvatta, sanoo AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko. Terveystarkastukseen osallistuvalle on oikeusasiamiehen mukaan kerrottava, mitä tutkimuksia tehdään ja testeihin on oltava suostumus. Työntekijällä on myös oltava mahdollisuus kieltäytyä testistä, oikeusasiamies toteaa. PEth-testin yksipuolinen käyttöönotto on tuonut työpaikoille myös ristiriitoja. – Tällä hallituskaudella on merkittävästi heikennetty työpaikkojen yhteistoimintaa säätelevää lainsäädäntöä. Se on tarkoittanut työnantajien yksipuolisen määräysvallan kasvua ja vaikuttaakin siltä, että PEth-testi on yksi tämän ilmiön seurauksista. Työnantajat eivät enää vaivaudu kertomaan työntekijöiden edustajille, mitä on tekeillä ja siitä seuraa ristiriitoja. Kuten nyt PEth-testin yhteydessä, summaa puheenjohtaja Ismo Kokko. Jaa artikkeli Jaa Facebookissa Jaa WhatsAppissa Jaa viestipalvelu X:ssä https://akt.fi/peth-testeja-ei-ilman-tyontekijan-lupaa-oikeusasiamiehelta-oikea-ratkaisu/ Kopioi linkki Linkki kopioitu Lue myös Katso kaikki ajankohtaiset
Etelä-Suomen aluekokouksen kannanotto edustajakokouksen puheenjohtajavalintoihin 4.5.2026 AKT:n Etelä-Suomen aluekokous otti kokouksessaan 2.5. Helsingissä kantaa AKT:n XIX edustajakokouksessa tehtäviin liiton henkilövalintoihin. Kokous päätti kannattaa puheenjohtaja Ismo Kokkoa jatkokaudelle AKT:n puheenjohtajaksi. AKT:n 1. puheenjohtaja Jarkko Arpula on kertonut, ettei henkilökohtaisista syistä ole ehdolla jatkoon. AKT:n 1. varapuheenjohtajaksi hänen tilalleen kokouksessa kannatettiin jo aiemmin satamien osastoilta tukea saanutta AKT:n sopimusalavastaava Juha Anttilaa. Toisena ehdokkaana 1. varapuheenjohtajaksi kokouksessa kannatettiin PohjolanLiikenteen pääluottamusmies Janne Nikamaa, joka edustaa AKT:n osastoa 009 Helsingin Seudun Linja-autohenkilökunta ry. AKT:n 2. varapuheenjohtajaksi kannatetaan Niko Blomia jatkokaudelle. AKT:n Etelä-Suomen aluekokouksessa mukana oli alueelta valittuja kokousedustajia valmistautumassa edustajakokousasioihin. Paikalla oli 73 aluekokousedustajaa. Jaa artikkeli Jaa Facebookissa Jaa WhatsAppissa Jaa viestipalvelu X:ssä https://akt.fi/etela-suomen-aluekokouksen-kannanotto-edustajakokouksen-puheenjohtajavalintoihin/ Kopioi linkki Linkki kopioitu Lue myös Katso kaikki ajankohtaiset 11.09.2026 Tiedote AKT:n hallitus: AKT vaatii teiden kunnossapitoon 400 miljoonan euron tasokorotusta 09.09.2026 Tiedote Pohjoismaisilta ammattiliitoilta kehotus Woltille ja muille alustayrityksille elää maan tavalla 02.09.2026 Uutinen SAK budjettiriihestä: Orpon hallitus jättää perinnökseen Suomen historian toiseksi pahimman työttömyyskriisin
AKT:n uudeksi sopimustoimitsijaksi rekrytoitiin Mikko Mäntynen 2.4.2026 Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto rekrytoi edunvalvontaan uutena toimitsijana Mikko Mäntysen. Mäntynen tulee AKT:hen lentokenttämaailmasta ja IAU:n puolelta Finnair Cargon pääluottamusmiehen tehtävästä. Tämä tarkoittaa vahvaa osaamista työehtosopimuksista ja neuvotteluista. AKT:n hallitus valitsi kokouksessaan 26. maaliskuuta edunvalvontatiimin uudeksi sopimustoimitsijaksi pääluottamusmies ja oikeustieteiden maisteri Mikko Mäntysen.Finnair Cargolla Mäntynen on ollut 20 vuoden ajan Flight Control-osastolla, jossa hoidetaan lennon rahtiasioita, kumipyöräliikennettä ja esimerkiksi tulliasioita eli monia lentokentän kriittisistä toiminnoista. Ennen pääluottamusmiehen tehtävää Mäntynen on toiminut varapääluottamusmiehenä ja -työsuojeluvaltuutettuna. Pääluottamusmiehenä hän on ollut Finnair Cargolla yhdeksän vuotta. – Odotan innolla, että pääsee AKT:ssa tekemään töitä. On ollut todella hankalia aikojakin, kuten korona, jolloin työntekijämäärää tiputettiin. Kokemusta on äärimmäisen vaikeista neuvotteluista, Mäntynen kertoo. Etuna uudella toimitsijalla tulee olemaan tehtävässään se, että hän tuntee lentokenttäalaa. Neuvottelupöydässä matkustamohenkilökunnan asioista vastapuolella pöytää on aiemmista neuvotteluista tuttuja henkilöitä. Ennen Finnair Cargoa Mäntynen on ennättänyt olla myös Tallink Siljan matkatoimistoalan tehtävissä. Mäntysellä on vahva koulutustausta ja osaaminen työoikeudesta. Hän on opiskelut Jyväskylän yliopistossa valtio-oppia ja valmistunut yhteiskuntatieteiden maisteriksi. Tämän jatkoksi hän on opiskellut oikeustieteitä, valmistunut Tarton yliopistosta oikeustieteen maisteriksi pääaineena kansainvälinen oikeus ja ihmisoikeusjuridiikka. Ulkomaiselle tutkinnolle on haettu Suomesta opetushallituksen hyväksyntä. Kaikki opinnot hän on tehnyt työn ohella. – Jos jotain on oppinut työn ohella opiskelusta, niin aikatauluttamista, Mäntynen toteaa. Hän kertoo omasta historiastaan, miten hänen isänsä oli Postin pääluottamusmiehistä. – Veri on vetänyt sitä kautta tällaisiin tehtäviin. Heikomman auttaminen on ollut pikkuisen verissä. Odotan innolla, että pääsen AKT:ssa tekemään töitä. AKT:ssä Mikko Mäntynen aloittaa toukokuun alussa. Uudella rekrytoinnilla vahvistetaan liiton edunvalvontatoimintaa, kun henkilökuntaa eläköityy. Jaa artikkeli Jaa Facebookissa Jaa WhatsAppissa Jaa viestipalvelu X:ssä https://akt.fi/aktn-uudeksi-sopimustoimitsijaksi-rekrytoitiin-mikko-mantynen/ Kopioi linkki Linkki kopioitu Lue myös Katso kaikki ajankohtaiset 11.09.2026 Tiedote AKT:n hallitus: AKT vaatii teiden kunnossapitoon 400 miljoonan euron tasokorotusta 09.09.2026 Tiedote Pohjoismaisilta ammattiliitoilta kehotus Woltille ja muille alustayrityksille elää maan tavalla 02.09.2026 Uutinen SAK budjettiriihestä: Orpon hallitus jättää perinnökseen Suomen historian toiseksi pahimman työttömyyskriisin
SAK haluaa Suomen kuilun partaalta takaisin osaksi Pohjoismaita 30.3.2026 Istuva hallitus on toteuttanut lukuisia toimenpiteitä työmarkkinoille, jotka ovat kasvattaneet työnantajapuolen valtaa ja kurjistaneet sekä työntekijöiden että työttömäksi joutuneiden asemaa. Tätä tilannetta SAK haluaa seuraavan hallituksen korjaavan. – Talouden näkymättönä jarruna toimii pelko, jonka maan hallitus on aiheuttanut suomalaisille työntekijöille ja sitä kautta koko yhteiskuntaan. Viimeistään ensi vaalikaudella täytyy palauttaa suomalaisten usko reiluihin työmarkkinoihin ja tulevaisuuteen, SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta sanoo. SAK peräänkuuluttaa paluuta pohjoismaiselle tielle. Pohjoismaisia elementtejä tarvitaan niin työmarkkinoille kuin työvoimapalveluihin. – Valtion toimintaa tulee ohjata halu pysyä hyvinvointiyhteiskuntana, jossa julkinen valta tukee toimillaan ihmisten luottamusta instituutioihin ja omaan pärjäämiseen eri elämänvaiheissa. Keppiä on turha heiluttaa, jos ihmisille ei tarjota todellisia mahdollisuuksia vaikuttaa omaan elämäntilanteeseensa. SAK:n tavoitteet sisältävät useita työntekijöiden asemaa ja luottamusta lisääviä elementtejä. SAK hakee esimerkiksi tasapainoa työsuhteisiin vaatimalla työnantajan irtisanoessa pidempiä irtisanomisaikoja, tuotannollistaloudellisten irtisanomisperusteiden kiristämistä sekä epäsäännöllisissä työsuhteissa olevien aseman vahvistamista. Myös työmarkkinoiden rakenteita on uudistettava. Valtakunnansovittelijan asemaa pitää vahvistaa omalla tiedontuotannolla sekä itsenäisemmällä, riippumattomalla roolilla. Myös lainsäädäntöä pitäisi viilata paikallisessa sopimisessa siirtäen tulkintaetuoikeus työntekijäpuolelle ja tarkistaen lakkolainsäädännön tasapainoa. Lisäksi yleissitovuuden määritelmää pitäisi uudistaa kattavammaksi turvaamaan työehtojen taso muuttuvilla työmarkkinoilla. – Meillä on työmarkkinatasapainoon liittyen lukuisia esityksiä – ja mikä parasta: ne eivät maksa juuri mitään. Velkajarrun vaatimuksista nämä eivät siis jää kiinni. Mikäli haluamme oikeasti suunnan kohti pohjoismaista mallia, työmarkkinoille pitää tuoda lisää tasapainoa työtekijöiden eduksi eikä kasvattaa isäntävaltaa, SAK:n Eloranta toteaa. SAK vaatii myös reagointia työelämän epätoivottuihin ilmiöihin. Vaalitavoitteissa nostetaan esille rehottava työmarkkinarikollisuus. – Olemme jo aiemminkin ehdottaneet työmarkkinarikollisuuden torjumiseen laajaa ja konkreettista toimenpidepakettia. Esimerkiksi alipalkkaus pitäisi kriminalisoida ja ammattiliitoille on annettava kanneoikeus. Myös viranomaiset tarvitsevat lisää työkaluja ja resursseja, Jarkko Eloranta huomauttaa. Kuluva hallituskausi on näyttänyt, että työelämän edunvalvonta on siirtynyt politiikkaan ja siksi SAK:lle on tärkeää tuoda omat näkemykset esille vaalien alla ja sen jälkeen. Työelämäasioista sopiminen ei saa tarkoittaa sitä, että työnantajien edunvalvojat neuvottelevat hallituksen kanssa palkansaajia edustavien ammattijärjestöjen ohi. – Työntekijän asemaa heikentävät lait ovat toivottavasti viimeinen poliittisen oikeiston ja elinkeinoelämän soidintanssi. Seuraavalla hallituskaudella on palattava aitoihin neuvotteluihin. SAK:n kaikki 59 tavoitetta työelämän parantamiseksi vaalikaudelle 2027–2031 löytyvät kokonaisuudessaan osoitteesta www.sak.fi/tavoitteet. Jaa artikkeli Jaa Facebookissa Jaa WhatsAppissa Jaa viestipalvelu X:ssä https://akt.fi/sak-haluaa-suomen-kuilun-partaalta-takaisin-osaksi-pohjoismaita/ Kopioi linkki Linkki kopioitu Lue myös Katso kaikki ajankohtaiset 11.09.2026 Tiedote AKT:n hallitus: AKT vaatii teiden kunnossapitoon 400 miljoonan euron tasokorotusta 09.09.2026 Tiedote Pohjoismaisilta ammattiliitoilta kehotus Woltille ja muille alustayrityksille elää maan tavalla 02.09.2026 Uutinen SAK budjettiriihestä: Orpon hallitus jättää perinnökseen Suomen historian toiseksi pahimman työttömyyskriisin