”Painopiste on siirtynyt raiteilta maanteille”

AKT kokoontuu 11.-13.6. XIX edustajakokoukseensa Tampereella. Avajaisissa esiin nousi vakava huoli työntekijöiden yhä ahtaammasta asemasta. Vastapainona nähtiin ay-liikkeen ja AKT:n perustehtävän suuri merkitys. – Ay-aktivismi on normaalia, törkyviestintä ei, AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko sanoi avajaispuheessaan.

AKT:n edustajakokouksen avajaisissa puhunut liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) korosti kumipyörien roolia.

– Itse liikkuvat ja automatisoidut välineet eivät ole meille uhka. On mentävä niin, että me olemme ratissa, suomalaiset ohjaavat, minne mennään, Lulu Ranne sanoi ja kiitti AKT:ta siitä, että taksiuudistus saatiin juuri voimaan.

– Te tuitte tässä hallituksen esitystä. Siinä on kyse koko Suomesta.

SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta tarttui puheenvuorossaan droonikysymykseen, jossa työntekijöiden palkanmaksusta drooniuhissa käydään nyt tiiviitä neuvotteluja.

– Voi olla, että tämä asia ratkaistaan vasta tuomioistuimessa, niin tiukalta näyttää EK:n kanta tähän asiaan. EK:n välitön linja palkanmaksusta osoittaa, että duunaria aliarvioiva politiikka ei ole väliaikainen ilmiö vaan imeytynyt Etelärannan seiniin.

Viittä miljoonaa kuljetusalan työntekijää edustavan Euroopan kuljetustyöntekijöiden liitto ETF:n pääsihteeri Livia Spera toi esiin yhteiskunnallisesti epävakaan tilanteen.

– Kuljetusalan työntekijät maksavat siitä korkeimman hinnan. Hinnat ja palkat painetaan alas, työvoimaa käytetään hyväksi. Väkivalta kuljetusalan työntekijöitä kohti lisääntyy. Eurooppalaisen ammattiyhdistysliikkeen rooli on nyt äärettömän tärkeä.

Pohjoismaisen kuljetustyöntekijöiden liiton NTF:n pääsihteeri Anu Hietala sanoi puheessaan polarisaation kasvaneen ja konfliktien lisääntyneen. Keskustelu, jonka pitäisi keskittyä työntekijöiden oikeuksiin ajautuu sivuraiteille. Silti hän halusi katsoa eteenpäin:

– Tästä se lähtee. Kukaan muu ei tule tätä maailmaa muuttamaan kuin me yhdessä.

”Ay-aktivismi on normaalia, törkyviestintä ei”

Edustajakokouksen avannut AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko nosti esiin ammattiliittojen perustehtävän: valvoa jäsenten etuja.

– Ammattiliittojen asema on kautta historian ollut kiistanalainen. Tänäkin päivänä maailmassa on maita, joissa ay-aktivismi on yleinen kuolinsyy. Myös Suomessa tappouhkaukset ovat valitettavasti arkipäivää. Me SAKlaisissa liitoissa tiedämme sen hyvin. Solidaarisuudesta ja empatiasta on tullut hyveen sijasta pahe.

Kireä ilmapiiri johtuu hallituksen mittavista työelämäleikkauksista, lakko-oikeuden rajaamisesta, sosiaaliturvan leikkauksista ja siitä, että ammattiliitoilta, kuten AKT:lta, halutaan viedä kyky päätehtäväänsä.

– Meidän perustehtävämme koetaan niin suureksi uhkaksi poliittiselle oikeistolle ja elinkeinoelämälle, että meidät halutaan pois paikoiltamme. Meidän perustehtävämme on ollut niin onnistunutta, että meidät halutaan vaientaa.

– On helppo vetää johtopäätös, ettei tarve ammattiliitoille, tarve AKT:lle ole kadonnut mihinkään.

AKT:n XIX edustajakokouksessa tehdään päätös liiton ohjelmasta, säännöistä ja henkilövalinnoista tulevalle nelivuotiskaudelle 2026-2030.

Lue myös

Katso kaikki ajankohtaiset
Kuvassa etualalla liikennemerkki, joka varoittaa kuoppaisesta tiestä. Merkin alla teksti päällystevaurioita.

Tiedote

AKT:n hallitus: AKT vaatii teiden kunnossapitoon 400 miljoonan euron tasokorotusta

Tiedote

Pohjoismaisilta ammattiliitoilta kehotus Woltille ja muille alustayrityksille elää maan tavalla

Uutinen

SAK budjettiriihestä: Orpon hallitus jättää perinnökseen Suomen historian toiseksi pahimman työttömyyskriisin

Enää kaksi yötä edustajakokoukseen – Seuraa avajaisia livestriimistä

AKT:n XIX edustajakokous käynnistyy torstaina 11. kesäkuuta edustajien ilmoittautumisella klo 8.00. Avajaiset alkavat klo 11.00. Tule mukaan edustajakokouksen tunnelmaan seuraamalla avajaisten livestriimiä AKT:n YouTube -kanavalta. Linkki striimiin tästä.

Edustajakokoukseen osallistuu 241 kokousedustajaa AKT:n eri ammattiosastoista ympäri Suomea. Kolmipäiväisessä kokouksessa tehdään päätöksiä henkilövalinnoista, liiton ohjelmasta ja hyväksytään säännöt seuraavalle nelivuotiskaudelle.

Avajaisissa kuullaan terveiset maailmalta ja ministeriöstä

Ministeriön tervehdyksen tuo liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne. SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta käyttää keskusjärjestön puheenvuoron ja puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi SDP:n sekä varapuheenjohtaja Miikka Kortelainen Vasemmistoliiton.

Euroopan Kuljetustyöntekijöiden liiton ETF:n pääsihteeri Livia Spera sekä Pohjoismaiden kuljetustyöntekijöiden liiton NTF:n pääsihteeri Anu Hietala tuovat kansainväliset tervehdykset.

Edustajakokouksen avaa AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko.

Kokouksen uutisointi

Edustajakokouksen päätöksistä ja tunnelmasta uutisoidaan torstaista lauantaihin AKT:n verkkosivuilla akt.fi ja AKT:n verkkolehdessä aktlehti.fi sekä somekanavissamme. Seuraathan meitä jo somessa: Facebook https://www.facebook.com/aktliitto ja Instagram https://www.instagram.com/akt_liitto/

Lue ennakkouutiset: aktlehti.fi/liitto

Lue myös

Katso kaikki ajankohtaiset
Kuvassa etualalla liikennemerkki, joka varoittaa kuoppaisesta tiestä. Merkin alla teksti päällystevaurioita.

Tiedote

AKT:n hallitus: AKT vaatii teiden kunnossapitoon 400 miljoonan euron tasokorotusta

Tiedote

Pohjoismaisilta ammattiliitoilta kehotus Woltille ja muille alustayrityksille elää maan tavalla

Uutinen

SAK budjettiriihestä: Orpon hallitus jättää perinnökseen Suomen historian toiseksi pahimman työttömyyskriisin

SAK:n hallitus tyrmää elinkeinoelämän tavoitteet

SAK:n hallitus on eri mieltä Suomen tulevaisuudesta kuin EK. Elinkeinoelämän keskusliitto julkaisi eduskuntavaalitavoitteensa viime viikolla. SAK:n mukaan työntekijöiden ja tavallisten suomalaisten elämän kurjistamisen täytyy loppua.

– EK yrittää tilata uudeltakin hallitukselta työelämäheikennyksiä. Listalla on työntekijöille kylmää kyytiä: sunnuntailisät pois, ylityölisät pois, pidempiä työpäiviä työnantajan määräyksellä, palkalliset arkipyhät pois, työntekijän irtisanomissuoja heikommaksi ja niin edelleen. Tälle linjalle saattaa tulla seuraavissa eduskuntavaaleissa stoppi, painottaa SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.

SAK:n hallitus arvioi, että vuoden 2027 eduskuntavaaleista on tulossa työelämävaalit. Elorannan mukaan seuraavissa vaaleissa päätetään, millaisin pelisäännöin työpaikalla jatkossa toimitaan.

– EK tavoittelee lainsäädäntöä, jolla työehtosopimusten määräykset voi ohittaa. Kuvitellaanko jossain, että ammattiliitot suostuvat sopimaan valtakunnallisen työrauhan ja sitten katselevat vierestä, kun työnantajat paikallisesti vesittävät sovitun? EK:n tavoitteiden toteuttaminen johtaisi siihen. Eli tulevaisuudessa työnantajat voisivat paikallisesti leikata palkkoja, lisätä työaikaa ja heikentää muita työehtoja ohi työehtosopimuksen.

Talouskasvua, mutta miten?

Elorannan mukaan EK on linjauksissaan ristiriitainen. On nurinkurista sanoa tavoittelevansa ”vaurastuvia kotitalouksia” kuluttamaan ja sijoittamaan, kun samaan aikaan itse vastustaa työntekijöiden palkankorotuksia ja haluaa heikentää heidän työehtojaan.

– Palkansaajien ostovoima kasvaa palkankorotuksilla. EK:n ajamat rahoittamattomat veronkevennykset maksetaan joko velalla tai palveluleikkauksilla. Toisin sanoen tavallinen veronmaksaja kuittaa elinkeinoelämän miljardiluokan laskun myöhemmin tai heti heikentyneinä julkisina palveluina, toteaa Eloranta.

Jarkko Eloranta muistuttaa julkisen sektorin merkityksestä palkansaajille. He ovat palveluiden käyttäjiä ja usein myös julkisen sektorin työntekijöitä. EK:n kiertoilmaus ”palvelulupauksen päivitys maksukykyä vastaavaksi” tarkoittaa leikkauksia. Hyvinvointivaltion romuttamisen sijaan täytyy turvata palvelujen rahoituspohja työllisyyttä ja kasvua vahvistamalla.

– Talouskasvu on hyvä tavoite. Julkisesti rahoitetut palvelut, esimerkiksi toimiva terveydenhoito, lasten varhaiskasvatus ja liikenneverkot mahdollistavat sen. Talouskasvu ei tapahdu myöskään ilman työntekijöitä. Ja kolmanneksi, työn tekijöiden täytyy saada osansa talouskasvun tuloksista. Elinkeinoelämän papereissa nämä seikat unohtuvat.

Lue myös

Katso kaikki ajankohtaiset
Kuvassa etualalla liikennemerkki, joka varoittaa kuoppaisesta tiestä. Merkin alla teksti päällystevaurioita.

Tiedote

AKT:n hallitus: AKT vaatii teiden kunnossapitoon 400 miljoonan euron tasokorotusta

Tiedote

Pohjoismaisilta ammattiliitoilta kehotus Woltille ja muille alustayrityksille elää maan tavalla

Uutinen

SAK budjettiriihestä: Orpon hallitus jättää perinnökseen Suomen historian toiseksi pahimman työttömyyskriisin

AKT:n ammattialoilla palkankorotuksia 1.5. ja 1.6. alkaen

Yleiskorotukset AKT:n ammattialoilla 1.5. ja 1.6. tai sitä lähinnä alkavan palkanmaksukauden alusta useilla AKT:laisilla aloilla. Alla olevista linkeistä kyseisen työehtosopimuksen sivuille, joista löydät palkankorotusten määrät.

Palkankorotukset 1.6. alkaen

Kuorma-autoala
Linja-autohenkilökunta
Huoltokorjaamo
Terminaalitoiminta
Linja-autoasemat
Säiliö- ja öljytuoteala
Kaupan automiehet
Elintarvikealan automiehet
Taksiliikenne
Airpron ramp-kuljettajat
Viking Line

Palkankorotukset 1.5. alkaen

Ahtausala
Ahtausliikkeiden toimihenkilöt
Huolinta-alanvarastoterminaali
Finnairin matkustamohenkilökunta
Liikenneopetusala

Lue myös

Katso kaikki ajankohtaiset
Kuvassa etualalla liikennemerkki, joka varoittaa kuoppaisesta tiestä. Merkin alla teksti päällystevaurioita.

Tiedote

AKT:n hallitus: AKT vaatii teiden kunnossapitoon 400 miljoonan euron tasokorotusta

Tiedote

Pohjoismaisilta ammattiliitoilta kehotus Woltille ja muille alustayrityksille elää maan tavalla

Uutinen

SAK budjettiriihestä: Orpon hallitus jättää perinnökseen Suomen historian toiseksi pahimman työttömyyskriisin

Palkansaajakeskusjärjestöt: Vaaratiedotetta noudattava työntekijä ei saa menettää palkkaansa

Viranomaisen antama drooniuhkaa tai muuta vakavaa turvallisuusuhkaa koskeva vaaratiedote on otettava vakavasti.

Jos asiaa katsoo työsopimuslain näkökulmasta, niin työntekijällä on oikeus palkkaansa, jos työnteko on estynyt työntekijästä ja työnantajasta riippumattomasta syystä. Tällainen este voi olla esimerkiksi viranomaisen antama vaaratiedote silloin kun se estää työntekijää tulemasta työpaikalleen tai tekemästä työtään turvallisesti.

– Kyse ei ole tavallisesta työmatkan viivästymisestä tai työntekijän omasta riskistä. Vaaratiedote on lakiin perustuva viranomaisviesti, jonka tarkoituksena on suojata ihmisten henkeä, terveyttä ja turvallisuutta. Sen noudattamisesta ei pidä rangaista palkanmenetyksellä, linjaa SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.

– Työntekijöiden turvallisuus ja toimeentulo on turvattava myös poikkeuksellisissa häiriötilanteissa. Viranomaisen vaaratiedotetta noudattava työntekijä toimii vastuullisesti, eikä vastuullisesta toiminnasta pidä seurata palkanmenetystä. Työnantajien olisi syytä kantaa tällaisissa tilanteissa oma vastuunsa kunnialla – erityisesti nyt, kun työelämälainsäädäntöä on tällä vaalikaudella muutettu poikkeuksellisen laajasti työnantajien toiveiden mukaisesti. Ei ole kohtuullista, että turvallisuusuhkien aiheuttama riski siirretään yksittäisen työntekijän kannettavaksi, painottaa Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren.

Työnantajan on tällaisessa tilanteessa ensisijaisesti selvitettävä, voiko työn järjestää turvallisesti muulla tavoin, esimerkiksi etätyönä. Jos todellista ja turvallista vaihtoehtoa ei ole, SAK, Akava ja STTK katsovat, että työnteon estyminen kuuluu työsopimuslain tarkoittaman palkanmaksusuojan piiriin.

– Säännös on säädetty työntekijän turvaksi tilanteisiin, joissa työnteko estyy ulkoisesta syystä, johon kumpikaan työsuhteen osapuoli ei voi vaikuttaa. Viranomaisen lakiin perustuva vaaratiedote estää työn tekemisen samalla tavalla kuin työpaikalla fyysisesti sattunut vahinko, sanoo STTK:n puheenjohtaja Else-Mai Kirvesniemi.

Palkansaajakeskusjärjestöjen yhteinen viesti on selvä: työntekijän pitää voida noudattaa viranomaisen turvallisuusohjeita ilman pelkoa palkan menettämisestä. Turvallisuusohjeiden noudattaminen ei ole työntekijän henkilökohtainen valinta, vaan osa yhteiskunnan turvallisuusjärjestelmää.

Tätä lähtökohtaa on korostanut myös pääministeri Petteri Orpo todetessaan, ettei toimeentulon vuoksi pidä joutua vaarantamaan henkeään. Tämän viestin on syytä kuulua myös työpaikoille ja työnantajille: viranomaisten turvallisuusohjeita on noudatettava, eikä niiden noudattamisesta saa seurata työntekijälle palkanmenetystä.

Lue myös

Katso kaikki ajankohtaiset
Kuvassa etualalla liikennemerkki, joka varoittaa kuoppaisesta tiestä. Merkin alla teksti päällystevaurioita.

Tiedote

AKT:n hallitus: AKT vaatii teiden kunnossapitoon 400 miljoonan euron tasokorotusta

Tiedote

Pohjoismaisilta ammattiliitoilta kehotus Woltille ja muille alustayrityksille elää maan tavalla

Uutinen

SAK budjettiriihestä: Orpon hallitus jättää perinnökseen Suomen historian toiseksi pahimman työttömyyskriisin

Kuljetusliitot KL: Alustatyö ja vuokratyö eivät saa olla keino kiertää työehtoja

Orpo-Purran hallituksella olisi vielä vajaa vuosi aikaa tehdä lakimuutoksia, joilla selkiytettäisiin epätyypillisissä ja epäreiluissa työsuhteissa työskentelevien asemaa ja korjattaisiin vääristynyttä kilpailua elinkeinotoiminnassa. Todennäköisesti toimenpiteet jäävät kuitenkin seuraavalle hallitukselle ja niihin onkin syytä tarttua pikimmiten hallitustyön alkaessa.

Työtä teetetään yhä useammin epäselvissä työsuhteissa, joissa työntekijän oikeudet ovat heikot ja vastuuta siirretään yksilölle. Tämä murentaa työmarkkinoita ja vääristää kilpailua yritysten välillä. Alustatyö ja vuokratyö eivät saa olla keino kiertää työehtoja, vastuuta tai lakisääteisiä velvoitteita.

– Työsopimuslakia tulee täsmentää siten, että vuokratyöntekijöihin tulee soveltaa samantasoisia työsuhteen ehtoja kuin käyttäjäyrityksen omiin työntekijöihin sovelletaan, Kuljetusliitot KL ry:n puheenjohtaja Markku Lehtinen painottaa.

Työsopimuslain mukaiset työsuhteen ja työntekijän määritelmät on selvennettävä alustatalouden työntekoa ja muuta näennäisyrittäjyyttä koskien. Työsuojeluviranomaisten tehtävissä tulee vahvistaa velvollisuutta valvoa työsuhteen tunnusmerkkejä.

– Valvontatyöhön tulee osoittaa riittävästi resursseja ja työkaluja, Lehtinen muistuttaa.

Kuljetusliitot KL vaatii, että rikoslakiin tulee lisätä alipalkkauksen kriminalisoiva säännös, palkkarikosten valvontavastuu tulee säätää aluehallintoviranomaisille, ja työsuojelutarkastajille tulee antaa oikeus määrätä hallinnollisia seuraamusmaksuja. Näillä keinoilla voidaan ennaltaehkäistä epärehellistä toimintaa ja saattaa väärin toimivat tahot aitoon vastuuseen tekemisistään.

Ammattiliittojen kanneoikeus tulee mahdollistaa lainsäädännöllä, jotta liitto voi nostaa kanteen työntekijöiden puolesta. Ilman sitä moni väärinkäytös jää puuttumatta, koska yksittäinen työntekijä ei uskalla tai kykene ryhtyä oikeustoimiin omalla nimellään. Kanneoikeus vahvistaa valvontaa, ehkäisee hyväksikäyttöä ja edistää reilua kilpailua elinkeinotoiminnassa.

Lue myös

Katso kaikki ajankohtaiset
Kuvassa etualalla liikennemerkki, joka varoittaa kuoppaisesta tiestä. Merkin alla teksti päällystevaurioita.

Tiedote

AKT:n hallitus: AKT vaatii teiden kunnossapitoon 400 miljoonan euron tasokorotusta

Tiedote

Pohjoismaisilta ammattiliitoilta kehotus Woltille ja muille alustayrityksille elää maan tavalla

Uutinen

SAK budjettiriihestä: Orpon hallitus jättää perinnökseen Suomen historian toiseksi pahimman työttömyyskriisin

Kannanotto edustajakokouksen puheenjohtajavalintoihin

Järjestäytyneet työntekijät ovat viime vuosina joutuneet seuraamaan, kuinka hallituksen ja työnantajapuolen toimet ovat heikentäneet suomalaista työmarkkinamallia ja sopimisen kulttuuria. Tämä järjestelmä on ollut keskeinen tekijä siinä, että Suomesta on rakennettu hyvinvoiva ja vakaa yhteiskunta.

Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry on kuitenkin selvinnyt vaikeasta tilanteesta verrattain hyvin ja pystynyt turvaamaan jäsenilleen työ- ja palkkaehtoja, jotka ovat vahvistaneet ostovoimaa. Tulevaisuus näyttää edelleen epävarmalta ja siksi tarvitsemme johtoa, joka kykenee yhdistämään jäsenistöä, puolustamaan työntekijöiden etuja ja kehittämään liittoa myös tulevaisuutta varten.

Tampereella kesäkuussa 2026 järjestettävässä Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:n XIX edustajakokouksessa rakennetaan yhdessä liittomme linja seuraavalle neljävuotiskaudelle sekä tehdään sääntömääräiset henkilövalinnat.

Me allekirjoittaneet olemme olleet tyytyväisiä puheenjohtaja Ismo Kokon toimintaan kuluneella kaudella ja kannatamme hänen uudelleenvalintaansa kaudelle 2026–2030. AKT:n 1. varapuheenjohtaja Jarkko Arpula on ilmoittanut, ettei ole henkilökohtaisista syistä ehdolla toiselle kaudelle. Kiitämme Arpulaa hänen työstään kuluneella edustajakokouskaudella. Hänen väistyessään kannatamme ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Itä-Suomen aluetoimitsija Antti Sainolaa.

Siksi allekirjoituksellamme kannatamme Ismo Kokon uudelleenvalintaa AKT:n puheenjohtajaksi ja Antti Sainolan valintaa 1. varapuheenjohtajaksi.

Milko Vaak 003 LAHDEN AUTOALAN TYÖNTEKIJÄT RY
Joni Hagelin 005 TAMPEREEN AUTOMIEHET RY
Markku Peltola 006 TAMPEREEN SEUDUN LINJA-AUTOHENKILÖKUNTA RY
Matti Lehtimäki 006 TAMPEREEN SEUDUN LINJA-AUTOHENKILÖKUNTA RY
Markus Taipale 006 TAMPEREEN SEUDUN LINJA-AUTOHENKILÖKUNTA RY
Mikko Mäkinen 006 TAMPEREEN SEUDUN LINJA-AUTOHENKILÖKUNTA RY
Pirjo Stolt 006 TAMPEREEN SEUDUN LINJA-AUTOHENKILÖKUNTA RY
Petri Tamminen 008 AKT JYVÄSKYLÄN OSASTO 8 RY
Jari Olkkonen 012 MIKKELIN AUTOMIEHET RY
Asko Nykänen 012 MIKKELIN AUTOMIEHET RY
Roope Avikainen 012 MIKKELIN AUTOMIEHET RY
Pasi Kakkonen 012 MIKKELIN AUTOMIEHET RY
Janne Karhiaho 014 HÄMEENLINNAN AUTOMIEHET RY
Jesse Karhiaho 014 HÄMEENLINNAN AUTOMIEHET RY
Joonas Karhiaho 014 HÄMEENLINNAN AUTOMIEHET RY
Hannu Turunen 016 AKT:N KUOPION OS.16 RY
Seppo Haapala 016 AKT:N KUOPION OS.16 RY
Kalevi Kesonen 016 AKT:N KUOPION OS.16 RY
Sami Niemelä 016 AKT:N KUOPION OS.16 RY
Jouni Marin 016 AKT:N KUOPION OS.16 RY
Tuomo Kröger 016 AKT:N KUOPION OS.16 RY
Juuso Paunonen 019 PIEKSÄMÄEN AUTOMIEHET RY
Timo Kortelainen 026 UUDENMAAN KULJETTAJAT RY
Markku Åkerlund 030 VARKAUDEN AUTOMIEHET RY
Harri Kolari 030 VARKAUDEN AUTOMIEHET RY
Jari Nevalainen 031 AKT PIELISEN KARJALAN OSASTO 031 RY
Janne Ryynänen 031 AKT PIELISEN KARJALAN OSASTO 031 RY
Niko Rautio 032 SAVONLINNAN JA YMPÄRISTÖN AUTOMIEHET RY
Noora Värtinen 032 SAVONLINNAN JA YMPÄRISTÖN AUTOMIEHET RY
Sami Maksimainen 039 JOENSUUN SEUDUN AUTOALANTYÖNTEKIJÄT RY
Olli Tuupanen 039 JOENSUUN SEUDUN AUTOALANTYÖNTEKIJÄT RY
Taina Keronen 039 JOENSUUN SEUDUN AUTOALANTYÖNTEKIJÄT RY
Henry Malinen 039 JOENSUUN SEUDUN AUTOALANTYÖNTEKIJÄT RY
Juha Lihavainen 039 JOENSUUN SEUDUN AUTOALANTYÖNTEKIJÄT RY
Jarto Hirvonen 039 JOENSUUN SEUDUN AUTOALANTYÖNTEKIJÄT RY
Timo Heikkinen 053 KAJAANIN SEUDUN AUTOMIEHET RY
Markus Heikkinen 053 KAJAANIN SEUDUN AUTOMIEHET RY
Tommi Sievänen 054 VIRTAIN AUTOALANTYÖNTEKIJÄT RY
Kalle Tamminen 058 OULUN SEUDUN AUTOALANTYÖNTEKIJÄT RY
Hannu Moilanen 058 OULUN SEUDUN AUTOALANTYÖNTEKIJÄT RY
Risto Kemppainen 058 OULUN SEUDUN AUTOALANTYÖNTEKIJÄT RY
Kaapo Kanerva 058 OULUN SEUDUN AUTOALANTYÖNTEKIJÄT RY
Hannu Kelahaara 058 OULUN SEUDUN AUTOALANTYÖNTEKIJÄT RY
Matias Kalliainen 058 OULUN SEUDUN AUTOALANTYÖNTEKIJÄT RY
Riitta Jussila 058 OULUN SEUDUN AUTOALANTYÖNTEKIJÄT RY
Vesa Lämsä 058 OULUN SEUDUN AUTOALANTYÖNTEKIJÄT RY
Rami Ripatti 067 TOHMAJÄRVEN AUTOALANTYÖNTEKIJÄT RY
Tuomas Sipilä 069 KALAJOKILAAKSON AUTO- JA ÖLJYALANTYÖNTEKIJÄT RY
Matias Muhonen 069 KALAJOKILAAKSON AUTO- JA ÖLJYALANTYÖNTEKIJÄT RY
Jouni Heikkinen 070 KUHMON AUTOALANTYÖNTEKIJÄT RY
Miska Kärkkäinen 076 IISALMEN AUTOALANTYÖNTEKIJÄT RY
Jari Rissanen 076 IISALMEN AUTOALANTYÖNTEKIJÄT RY
Sari Korhonen 076 IISALMEN AUTOALANTYÖNTEKIJÄT RY
Arto Rantanen 083 FORSSAN AUTOALANTYÖNTEKIJÄT RY
Petri Enojärvi 085 KUUSAMON AUTOMIEHET RY
Mika Mäkinen 104 JOKILAAKSON AUTO- JA KULJETUSALANTYÖNTEKIJÄT RY
Arto Vuorinen 104 JOKILAAKSON AUTO- JA KULJETUSALANTYÖNTEKIJÄT RY
Pasi Leppäniemi 123 ROVANIEMEN KULJETUSTYÖNTEKIJÄT RY
Risto Heikkinen 123 ROVANIEMEN KULJETUSTYÖNTEKIJÄT RY
Annika Aikio 123 ROVANIEMEN KULJETUSTYÖNTEKIJÄT RY
Tommi Immonen 124 SOTKAMON AUTOLANTYÖNTEKIJÄT RY
Petri Purola 126 RAAHEN JA YMPÄRISTÖN AUTOMIEHET RY

Puhe ja esitysoikeudelliset edustajat

Esa Saarinen 006 TAMPEREEN SEUDUN LINJA-AUTOHENKILÖKUNTA RY
Terho Tauriainen 007 HELSINGIN AUTOALANTYÖNTEKIJÄT RY
Jukka Karppinen 026 UUDENMAAN KULJETTAJAT RY
Iikka Tolonen 053 KAJAANIN SEUDUN AUTOMIEHET RY
Jussi Niemi 054 VIRTAIN AUTOALANTYÖNTEKIJÄT RY
Vilho Mikkonen 067 TOHMAJÄRVEN AUTOALANTYÖNTEKIJÄT RY
Jere Junkkari 069 KALAJOKILAAKSON AUTO- JA ÖLJYALANTYÖNTEKIJÄT RY
Jyrki Heikkinen 070 KUHMON AUTOALANTYÖNTEKIJÄT RY
Rauno Huttu 085 KUUSAMON AUTOMIEHET RY
Sauli Liikola 104 JOKILAAKSON AUTO- JA KULJETUSALANTYÖNTEKIJÄT RY

Lue myös

Katso kaikki ajankohtaiset
Kuvassa etualalla liikennemerkki, joka varoittaa kuoppaisesta tiestä. Merkin alla teksti päällystevaurioita.

Tiedote

AKT:n hallitus: AKT vaatii teiden kunnossapitoon 400 miljoonan euron tasokorotusta

Tiedote

Pohjoismaisilta ammattiliitoilta kehotus Woltille ja muille alustayrityksille elää maan tavalla

Uutinen

SAK budjettiriihestä: Orpon hallitus jättää perinnökseen Suomen historian toiseksi pahimman työttömyyskriisin

Suomi pääsee kasvuun, kun työmarkkinoille saadaan luottamusta

AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko näkee AKT:n tärkeimpänä tehtävänä juuri nyt rakentaa luottamusta työmarkkinoille. – Luottamus syntyy teoista, yhteisistä tavoitteista ja siitä, että ihmiset kokevat tulevansa kuulluksi.

AKT:n valtuusto kokoontui Helsingissä 20. toukokuuta. Valtuustopuheessaan AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko kuvasi, miten epävarmuus lyö läpi koko yhteiskunnassa.

Suomen talous ei kasva, koska luottamus on menetetty. Tämä suunta täytyy muuttaa, Ismo Kokko linjasi.

Luottamuksen alamäestä kertovat Tilastokeskuksen tuoreimmat luvut huhtikuulta. Työllisyystilanne on todella huono, viime kuukausina esimerkiksi polttoaineiden kallistuminen tuntuu sekä suomalaisten lompakossa että mielialoissa. Omasta taloudesta ollaan huolissaan, kun liki kaikki tekijät kehittyvät huonoon suuntaan.

Juuri tällaisina aikoina meidän tehtävämme on kaikkein tärkein: meidän on rakennettava luottamusta tulevaisuuteen. AKT:ssa meillä on tähän vahva perusta. Liiton tehtävä on sekä puolustaa jäsenten oikeuksia että rakentaa kestävää tulevaisuutta työelämälle.
Kokko muistutti, miten työelämäpuhe joustoista ja kilpailukyvystä tarkoittaa liian usein joustoja työnantajan hyväksi tai palkkojen ja työehtojen polkemista. Näin pelkästään murennetaan luottamusta ja heikennetään kasvua.

Kuljetusala on suomalaisen yhteiskunnan selkäranka. Kun tavara ja ihmiset liikkuvat, Suomi toimii. Se vaatii kunnossa olevan infrastruktuurin, reilut pelisäännöt ja ennen kaikkea osaavat ja arvostetut työntekijät, Kokko sanoi.

Juuri siksi meidän tehtävämme on nyt tärkeämpi kuin pitkään aikaan: meidän tehtävämme on rakentaa luottamusta tulevaisuuteen. Luottamus syntyy siitä, että jäsenemme tietävät: AKT ei peräänny, kun työelämän pelisäännöistä päätetään.

Tuore AKT:n jäsenkysely kertoo selvää kieltä jäsenten tyytyväisyydessä AKT:n toimintaan. Jäsenille työsuhdeneuvonta sekä luottamusmiesten tuki olivat tärkeimpiä syitä kuulua liittoon. Tyytyväisyys luottamusmiehiin on korkea. Edunvalvontaa arvostetaan. ”Olisin heikoilla työelämässä, jos ammattiliittoa ei olisi”, kertoo yksi kyselyyn vastanneista.

Olemme ottaneet askeleita oikeaan suuntaan viimeisten kahden vuoden aikana. Yhä useampi AKT:n jäsen haluaa suositella liiton jäsenyyttä. Luvut ovat parantuneet liki kaikissa jäsenryhmissä. Tämä tulos osoittaa, että jäsenistömme arvostaa toimintaamme ja kertoo AKT:n tarpeellisuudesta jäsenille, AKT:n 2. varapuheenjohtaja Niko Blom kertoi.

Tilastokeskus: Kuluttajien luottamus entistäkin alempana, kun sodat nakertavat odotuksia omasta ja Suomen taloudesta

AKT-lehti: Jäsentyytyväisyydessä iso harppaus eteenpäin

Lue myös

Katso kaikki ajankohtaiset
Kuvassa etualalla liikennemerkki, joka varoittaa kuoppaisesta tiestä. Merkin alla teksti päällystevaurioita.

Tiedote

AKT:n hallitus: AKT vaatii teiden kunnossapitoon 400 miljoonan euron tasokorotusta

Tiedote

Pohjoismaisilta ammattiliitoilta kehotus Woltille ja muille alustayrityksille elää maan tavalla

Uutinen

SAK budjettiriihestä: Orpon hallitus jättää perinnökseen Suomen historian toiseksi pahimman työttömyyskriisin

AKT:n Länsi-Suomen alueen ammattiosastojen kannanotto AKT:n puheenjohtajavalintoihin

AKT:n Länsi-Suomen alueen ammattiosastot ovat kokouksessaan 2.5.2026 päättäneet kannattaa Ismo Kokon uudelleenvalintaa AKT:n puheenjohtajaksi edustajakokouskaudelle 2026–2030.

AKT:n 1. varapuheenjohtajaksi kannatetaan yksimielisellä päätöksellä vahvan kokemuksen omaavaa, nykyistä sopimusalavastaava Juha Anttilaa.

AKT:n 2. varapuheenjohtajaksi kannatetaan Niko Blomia.

AKT:n valtuuston puheenjohtajaksi kannatetaan Kai Laaksosta.

Kokouksessa oli paikalla 45 aluekokousedustajaa.

Lue myös

Katso kaikki ajankohtaiset
Kuvassa etualalla liikennemerkki, joka varoittaa kuoppaisesta tiestä. Merkin alla teksti päällystevaurioita.

Tiedote

AKT:n hallitus: AKT vaatii teiden kunnossapitoon 400 miljoonan euron tasokorotusta

Tiedote

Pohjoismaisilta ammattiliitoilta kehotus Woltille ja muille alustayrityksille elää maan tavalla

Uutinen

SAK budjettiriihestä: Orpon hallitus jättää perinnökseen Suomen historian toiseksi pahimman työttömyyskriisin

Hallitus heikentää jälleen työntekijöiden työsuhdeturvaa ja työelämän tasa-arvoa

Eduskunta hyväksyi keskiviikkona ensimmäisessä käsittelyssä työsopimuslain muutosesityksen sisällöt. Esitys heikentää työntekijöiden työsuhdeturvaa ja työelämän tasa-arvoa. SAK pitää lakimuutosta niin vahingollisena, että se pitäisi joko hylätä eduskunnan toisessa käsittelyssä tai viimeistään perua seuraavan hallituksen toimesta.

Hallitus sallii enintään vuodeksi tehtävät perusteettomat määräaikaiset työsopimukset työntekijöitä edustavien keskusjärjestöjen ja ammattiliittojen, eduskuntapuolueiden naisjärjestöjen ja opposition vastustuksesta huolimatta. Joihinkin alkuperäisen lakiesityksen kohtiin pystyttiin kuitenkin vaikuttamaan, SAK:n juristi Sanna Mannonen kertoo.

– Aiemmin esitetystä poiketen perusteetonta määräaikaisuutta ei voi uusia vuoden enimmäiskeston kuluessa. Lisäksi työnantaja voi tehdä saman työntekijän kanssa uuden perusteettoman määräaikaisen työsopimuksen vasta, kun edellisen työsuhteen päättymisestä on kulunut viisi vuotta. Aiemmin hallitus esitti, että tämä ”karenssiaika” olisi ollut vain kaksi vuotta.

Ennen perusteettoman määräaikaisen työsuhteen päättymistä työnantajan on annettava työntekijälle perusteltu selvitys mahdollisuudesta jatkaa työsuhdetta. Työsuhde voi jatkua joko toistaiseksi voimassa olevana tai määräaikaisena sopimuksena, jolle on perusteltu syy, esimerkiksi sijaisuus.

Työnantajan on tarjottava työntekijälle työtä, jos työnantaja harkitsee palkkaavansa lisää työntekijöitä kyseiseen tai vastaavan kaltaiseen tehtävään. Työtä on tarjottava ajanjaksona, jonka pituus on kolmasosa työsuhteen kestosta työsuhteen päättymisestä laskien. Jos perusteeton määräaikaisuus on kestänyt esimerkiksi kuusi kuukautta, työn tarjoamisvelvollisuus kestää kaksi kuukautta työsuhteen päättymisestä.

– Työelämän tasa-arvo otti harppauksen taaksepäin, kun Orpon-Purran hallitus ylipäätään sallii perusteettomat määräaikaiset työsopimukset. Lakimuutokseen sisältyy riski tasa-arvon heikkenemiseen, mikä on tunnistettu lainvalmistelun yhteydessä ja todettu myös hallituksen omassa esityksessä. Erityisesti riskinä on raskaus- ja perhevapaasyrjinnän lisääntyminen, jonka yleisin muoto on jo tällä hetkellä määräaikaisen työsuhteen jatkamatta jättäminen, Sanna Mannonen huomauttaa.

Heikennysten vaikutukset kohdistuvat erityisesti synnytysikäisiin naisiin

Arvioiden mukaan lainmuutos lisää vastentahtoisesti määräaikaisessa työssä olevien määrää ja luo syrjiviä rakenteita, mikä aiheuttaa naisiin kohdistuvaa välillistä syrjintää.

– Tällä tarkoitetaan tilannetta, jossa sinänsä sukupuoleen nähden neutraalilta vaikuttavan säännöksen takia henkilöt voivat tosiasiassa joutua epäedulliseen asemaan sukupuolensa perusteella. Lakiesityksen mukaan heikennykset ja niiden negatiiviset vaikutukset kohdistuvat naisiin ja erityisesti synnytysikäisiin naisiin. Tämä voi johtaa perheen perustamisen lykkäämiseen ja sillä voi olla vaikutusta myös perheen lapsilukuun, Mannonen tähdentää.

Osa irtisanotuista menettää takaisinotto-oikeuden ja lomautusilmoitusaika lyhenee

Työsopimuslain muutos myös rajaa työnantajien takaisinottovelvollisuuden koskemaan vain vähintään 50 työntekijää työllistäviä yrityksiä. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että pienemmissä yrityksissä työskentelevien irtisanomissuoja heikkenee, kun kyse on työnantajan taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla tekemistä irtisanomisista.

– Työnantajan ei pienemmissä yrityksissä tarvitse jatkossa kutsua entistä työntekijää töihin, vaikka työnantaja tarvitsisi uutta työntekijää pian irtisanotun työntekijän työsuhteen päätyttyä, SAK:n juristi Sanna Mannonen sanoo.

Lisäksi hallituksen esitys lyhentää lomautusilmoitusajan 14 päivästä seitsemään päivään. Jatkossa palkanmaksu siis loppuu ja lomautus alkaa nopeammin kuin nyt.

Lue myös

Katso kaikki ajankohtaiset
Kuvassa etualalla liikennemerkki, joka varoittaa kuoppaisesta tiestä. Merkin alla teksti päällystevaurioita.

Tiedote

AKT:n hallitus: AKT vaatii teiden kunnossapitoon 400 miljoonan euron tasokorotusta

Tiedote

Pohjoismaisilta ammattiliitoilta kehotus Woltille ja muille alustayrityksille elää maan tavalla

Uutinen

SAK budjettiriihestä: Orpon hallitus jättää perinnökseen Suomen historian toiseksi pahimman työttömyyskriisin