Liitto

”Vaikeampaa kuin miltä näyttää” – e-urheilu tuli kesäpäiville

KESÄPÄIVÄT Onginta vaihtui virtuaalilajeihin – ja yleisö kiitti. Ajokisaa ja jousiammuntaa oli helppo seurata.

Virtual Grand Prix -ajokilpailu nousi suosikiksi.

Teksti Tua Onnela

Kuvat Vesa-Matti Väärä

AKT:n kesäpäivillä kilpailtiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa virtuaalilajeissa: jousiammunnassa ja Virtual Grand Prix -kilpa-ajossa.

– Meidän osaston piti järjestää ongintakisa, mutta kun täällä Tikkurilassa on vähän huonot kalavedet, päätettiin kokeilla jotain muuta, järjestelyjä vetänyt ahtaaja Hannu Sairanen kertoi.

Hän harrastaa poikansa kanssa virtuaalikilpa-ajoa, joten kisan suunnittelu kävi vankalla kokemuksella.

Lajivalinnat osuivat selvästi nappiin. Osallistujia oli mukavasti, ja niin yleisöstä kuin osallistujilta kuului pelkkää kiitosta.

– Molemmat lajit ovat sellaisia, joihin kuka tahansa voi osallistua. Nämä eivät ole myöskään sään armoilla.

– Varsinkin jousiammunta veti väkeä. Moni, joka on käynyt paikalla katsomassa, on harmitellut, ettei hoksannut osallistua, Sairanen sanoi.

Myös Sipoolainen ahtaaja Joni Tevilin arveli, että jos virtuaalilajeja järjestetään tulevinakin vuosina, osallistujamäärä kasvaa entisestään.

– Uskon, että tämä on hyvä uudistus. Kun sana kulkee, väkeä tulee lisääkin. E-urheilu on tätä päivää.

Tevilin yllytettiin ajokisaan mukaan, koska hän kilpailee Eurooppa-liigassa virtuaalisessa F1:ssä. Hän ei kuitenkaan uskonut, että kokemuksesta olisi kesäpäivien GP:ssä juurikaan hyötyä.

– Ihan eri maailmat kyseessä. Autot ovat aivan erilaiset.

Huippusuoritus oli ”ihan ok”

Myös jousiampujien keskuudessa virtuaalikisa keräsi kiitosta. Kisan jousi oli aito, joten fyysinen suoritus vastasi tavallista jousiammuntaa. Nuoli vain lensi pelkästään ruudulla.

Yleisöstä kuului paljon kommentteja, että virtuaalijousiammunta oli erityisen mukava seurattava. Tulokset näkyivät katsojille saman tien, eikä tarvinnut tuntea mitään monimutkaisia sääntöjä.

Helsinkiläiset linja-autonkuljettajat Alia Tantula ja Avdija Hrusic kertoivat, että ampuminen tuntui vaikeammalta kuin miltä näytti.

– Jousi on jäykkä ja käsi tärisee, Hrusic sanoi.

Molempien suoritukset veivät kuitenkin välieriin. Niissä taso parani entisestään: sekä Tantula että Hrusic ampuivat yli 90 pisteen vetoja liukuhihnalta ja menivät heittämällä finaaliin.

Miten meni omasta mielestä?

– Ihan ok. Ei paha, miehet kommentoivat.

Mitä, nuohan olivat törkeän hyviä suorituksia!

– No, kävi säkä, Tantula myhäili.

Vaatimattomat kuljettajat vakuuttivat, etteivät ole harjoitelleet aiemmin, saati harrastaneet ampumaurheilua.

– Ollaan heitetty toisiamme kivillä, Hrusic tuumasi.

Virtual Grand Prix -ajokilpailun tulokset tästä.

Jousiammunnan tulokset tästä.

Lue tuoreimmat jutut

AKT-lehden etusivulle
Juuri julkaistu
People are standing outside in the sunshine, wearing yellow high-visibility vests, talking and gesturing.

Demonstrations ”We must join the Union!” – Bolt and Uber Drivers Have Had Enough

Ahtaajat voittivat palkkariidan myös hovioikeudessa

Ihmisiä seisoo ulkona auringonpaisteessa keltaisissa heijastinliiveissä ja keskustellen ja elehtien.

Mielenosoitukset ”We must join the Union! Meidän täytyy liittyä liittoon!” – Bolt- ja Uber-kuskeilla mitta täynnä

Lähikuva Sini Silvànista.

Pääkirjoitus AKT valitsi kolmen vuoden työehtosopimukset

Lähikuva Sini Silvànista.

Redaktionell AKT valde treåriga kollektivavtal

Mies nostaa rollaattoria pikkubussista ulos.

Ihan tavallinen työpäivä Palveluliikenteen kuljettaja suunnittelee reittinsä peilin kautta

Työehtosopimukset AKT:n alojen työehto­sopimuksiin jatkovuosi

Vektorikuva hirvestä.

Ajankohtaista Lokakuun pimeydessä myös hirvet ovat liikkeellä

Takseja päärautatieasemalla jonossa.

Taksiala ”Menossa on alasajo” – taas lisää vaikeuksia taksialalle

Ajankohtaista

Lue lisää

Uutinen

SAK:n jäsenpaneeli: Palkansaajat ovat valmiita kriisiin, mutta työpaikoilla ei ole kerrottu, miten toimitaan

Uutinen

SAK, Akava ja STTK: Eläkevarojen kuppaaminen lopetettava

Olympiastadionin parkkipaikalla kymmeniä Bolt ja Uber-takseja, joiden kuljettajat ovat osoittamassa mieltään.

Tiedote

”Kun taksikyyti maksaa alle kympin, pitää ymmärtää mistä hinta otetaan”