Liitto

”Työelämä huononee, mutta ihmiset ajavat 30 vuoden päästäkin”

Nuoret kokousedustajat näkevät edessä monia huolestuttavia muutoksia. Edessä Roosa Raute, takana vasemmalta Joni Hagelin ja Markus Heikkinen.

Teksti Tua Onnela

Kuvat Vesa-Matti Väärä

Nuoret kokousedustajat uskovat, että työelämä muuttuu monella tapaa huonommaksi. Perusta säilyy silti.

Millaista työelämä on 30 vuoden päästä? Suurin osa AKT:n edustajakokouksen osallistujista ei ole sitä kokemassa. Roosa Raute, Joni Hagelin ja Markus Heikkinen ovat. 30 vuoden päästä he eivät ole vielä viettäneet kuusikymppisiäänkään.

He uskovat, että työelämä on silloin hyvin erilaista kuin nyt. Muutoksia on parhaillaan menossa, ja niitä on tulossa.

– Parhaillaan meillä näkyy esimerkiksi ulkoistamisen ja alihankinnan kasvu. Se tekee työelämästä aivan helvetin epävarmaa, tamperelainen terminaalityöntekijä Hagelin sanoo.

Kajaanilainen yhdistelmäajoneuvonkuljettaja Heikkinen puolestaan nostaa esiin uudet käyttövoimat. Hänen työpaikallaan satsataan parhaillaan kaasuun, ja sähköautojakin on muutama. Myös tekoäly muuttanee kuljettajankin työtä.

– Vielä on vaikea sanoa, ovatko tekoälyn tuomat muutokset työtä helpottavia vai huonontavia, Heikkinen sanoo.

Tuusulalainen linja-autonkuljettaja Raute näkee, että työelämä muuttuu jatkuvasti kurjemmaksi. Syitä toiveikkuuteen ei ole viime aikoina juuri ollut.

– Hallituksen toimet, työlainsäädännön muutokset, järjestäytymisasteen lasku, Raute luettelee syitä.

Edustajakokousedustaja Joni Hagelin, Tampereen Automiehet ry os. 005.

Ilmastonmuutos huolestuttaa

Vaikka muutoksia on edessä ja osa niistä on huonoja, Roosa Raute, Joni Hagelin ja Markus Heikkinen uskovat, että kuljetusalan työntekijöillä riittää töitä tulevaisuudessakin. Eikä työn perusta muutu. Ihmisiä ja tavaroita pitää edelleen liikuttaa.

He ovat varmoja myös siitä, että liikuttamiseen tarvitaan aina ihmisiä.

– Tässä maassa on pitkät matkat ja valtava määrä merkkaamattomia kinttupolkuja. Vain ihmiskuljettaja osaa miettiä, että kun nyt on satanut näin paljon, mistä tällä kertaa kannattaa ajaa, Hagelin kuvailee.

Raute, Hagelin ja Heikkinen sanovat myös, etteivät robottiautot vielä aikoihin pärjää lumen ja jään kanssa – jos pärjäävät ikinä. Tosin… Onko 30 vuoden päästä lunta ja jäätä?

– No sepä, Raute sanoo.

– Ympäristön muuttuminen ja resurssien loppuminen huolestuttaa. Siihen on herätty aivan liian myöhään.

Parempaa somea, enemmän tapahtumia

Edustajakokousedustaja Markus Heikkinen, Kajaanin Seudun Automiehet ry os. 053.
TekstiTua Onnela
KuvatVesa-Matti Väärä
Roosa Raute, Joni Hagelin ja Markus Heikkinen sanovat suorat sanat AKT:n somenäkyvyydestä.

– Kehityksestä ollaan 15 vuotta jäljessä. Vasta kaksi ammattiosastoa julkaisee säännöllisesti TikTokissa, Hagelin sanoo.

Nuorten kokousedustajien mielestä liiton ja sen osastojen pitäisi ottaa haltuunsa paljon nykyistä useampia somekanavia. Lisäksi pitäisi julkaista sellaista sisältöä, joka oikeasti toimii kussakin kanavassa. Ei riitä, että jossakin kanavassa ”ollaan”.

– Hyvä somesisältö on kevyttä ja tiivistä, Raute sanoo.

Toisaalta nuorten keskuudessa elää myös trendi, jossa hakeudutaan pois digitaalisesta maailmasta ja ”vanhanaikaisen” yhteisöllisyyden pariin. Rautteen, Hagelinin ja Heikkisen mielestä se voisi olla ammattiliitoille mahdollisuus.

He toivovat, että liitto ja osastot järjestäisivät lisää tapahtumia muiden liittojen ja osastojen kanssa. Niissä elää duunareiden yhteishenki. Lisäksi pitäisi näkyä muiden järjestämissä tapahtumissa – ja mainostaa, ihan perinteisesti paperillakin.

– Julisteita ja esitteitä ammattikouluihin, Heikkinen sanoo.

– Ehkä jotain mallia voisi ottaa Rahtarit ry:stä? Se näkyy joka ikisessä tapahtumassa, ja tuntuu, että kaikki nuoret kuuluvat siihen.

Lue myös

Katso kaikki jutut

Edustajakokous Hallituksen esittely

Kuva Pepe Tirrosesta vaaleanpunaisen rakennuksen edessä.

TYÖVOIMAN HYVÄKSIKÄYTTÖ Oikeuslaitos hidasteli, työntekijät kärsivät

Kuvituskuva, jossa kuorma-auto, bussi ja lentokone sekä palkannousua symboloiva kuva kolikkotorneista ja nuolesta, joka osoittaa ylöspäin.

Palkat Palkat nousevat

Kuva Elina Pylkkäsestä valkoista taustaa vasten.

Puhetta taloudesta Megatrendit painavat rakennusalaa ja asutusta

Lähikuva Sini Silvànista.

Redaktionell Helt bästa teamet

Lähikuva Sini Silvànista.

Pääkirjoitus Ihan paras porukka

Kuvassa iloinen Pertti Piirinen bussin ohjaamossa. Kuva otettu bussin ulkopuolelta ja bussin ovet ovat auki.

Ihan tavallinen työpäivä Linja-autonkuljettaja näkee elämän koko kirjon

Kuva Terttu Reposta hevosensa vierellä.

PÄÄLUOTTAMUSMIES Luottamusmiehen tärkein oppi: kaikesta mustaa valkoisella

Studiopotretti iloisesta Juska Kiviojasta.

Maailmalta Työelämän ihmisoikeusindeksi – surullista luettavaa