Työelämä

Kesäduunari-infosta jeesiä kesätyöntekijöille läpi kesän

Kesäduunari Kesäduunari-info vastaa kesätyöntekijöiden kysymyksiin elokuun loppuun asti. Palvelun tarjoavat palkansaajien keskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK.

Puolivartalokuva hymyilevästä Toni Heikkilästä mustassa paidassa.
Kesäduunarineuvoja Toni Heikkilä neuvoo kesätyöpulmissa. Heikkilä on tehtävässä jo toista kesää, joten faktat ovat hallussa.

Teksti SAK

Kuvat Jaakko Lukumaa

Jo toista kauttaan kesäduunarineuvojana toimiva Toni Heikkilä korostaa, että neuvoa ja tietoa kannattaa hakea matalalla kynnyksellä. Yksikin kysymys voi auttaa välttämään suuremmat ongelmat.

– Moni nuori ei ole varma, mikä työelämässä on ok ja mikä ei. Viime kesänä kysyttiin paljon esimerkiksi työajoista, perehdytyksestä tai omista oikeuksista työelämässä, Heikkilä kertoo.

Myös palkkoihin liittyvät asiat mietityttivät monia. Neuvoa haettiin esimerkiksi siihen, millaista palkkaa tai palkanlisiä työstä kuuluisi maksaa tai onko kesätyöntekijä oikeutettu lomakorvauksiin.

Milloin kannattaa ottaa yhteyttä?

Kesäduunari-infon puoleen voi kääntyä heti, jos jokin työsuhteeseen liittyvä asia mietityttää, oli kyse työsopimuksesta, palkasta, työajoista tai vaikkapa työpäivän tauoista. Kannattaa laittaa viestiä tai soitella, jos työpaikan toimintatavat mietityttävät tai et tiedä, miten jossain tilanteessa tulisi toimia.

Kaikkea ei tarvitse tietää etukäteen, ei edes sitä, mitä pitäisi kysyä. Neuvontaan voi olla yhteydessä jo silloin, kun jokin asia tuntuu epäselvältä.

Palvelu on suunnattu erityisesti nuorille ja nuorille aikuisille, mutta yhteyttä voivat ottaa myös vanhemmat ja työnantajat.

– Monesti meiltä neuvoa hakee myös vanhempi tai työnantaja, joka haluaa varmistaa, että asiat hoidetaan oikein. Se on hyvä tapa ehkäistä epäselvyyksiä jo etukäteen. Tämä kertoo myös siitä, että neuvonnalle on suuri tarve, Heikkilä sanoo.

Tukea matalalla kynnyksellä

Kesäduunari-info palvelee 5.5.–31.8.2026. Puhelinneuvontaa on saatavilla maanantaista torstaihin kello 9–15 numerossa 0800 179 279 (maksuton).

Neuvoa voi kysyä myös Whats­Appissa numerossa 040 747 1571 tai Kesäduunari-infon nettisivuilta löytyvän sähköisen lomakkeen kautta.

Lisätietoa, usein kysytyt kysymykset ja kesäduunarin muistilista löytyvät osoitteesta www.kesaduunari.fi

Lue myös

Katso kaikki ajankohtaiset
Juuri julkaistu
People are standing outside in the sunshine, wearing yellow high-visibility vests, talking and gesturing.

Demonstrations ”We must join the Union!” – Bolt and Uber Drivers Have Had Enough

Ahtaajat voittivat palkkariidan myös hovioikeudessa

Ihmisiä seisoo ulkona auringonpaisteessa keltaisissa heijastinliiveissä ja keskustellen ja elehtien.

Mielenosoitukset ”We must join the Union! Meidän täytyy liittyä liittoon!” – Bolt- ja Uber-kuskeilla mitta täynnä

Lähikuva Sini Silvànista.

Pääkirjoitus AKT valitsi kolmen vuoden työehtosopimukset

Lähikuva Sini Silvànista.

Redaktionell AKT valde treåriga kollektivavtal

Mies nostaa rollaattoria pikkubussista ulos.

Ihan tavallinen työpäivä Palveluliikenteen kuljettaja suunnittelee reittinsä peilin kautta

Työehtosopimukset AKT:n alojen työehto­sopimuksiin jatkovuosi

Vektorikuva hirvestä.

Ajankohtaista Lokakuun pimeydessä myös hirvet ovat liikkeellä

Takseja päärautatieasemalla jonossa.

Taksiala ”Menossa on alasajo” – taas lisää vaikeuksia taksialalle