Liitto

AKT:n johtokolmikkona Kokko, Anttila ja Blom

EDUSTAJAKOKOUS AKT:n puheenjohtajaksi jatkokaudelle valittu Ismo Kokko, 55, näkee suurimmaksi haasteeksi saada uusia ihmisiä mukaan yhteiseen liikkeeseen.

Kuvassa vasemmalla vaaleassa puvussa kravatti kaulassa Niko Blom kukkakimppu kädessään, keskellä tummassa puvussa Ismo Kokko myös kukkakimppu kädessään, oikealla Juha Anttila. Miehet on valittu AKT:n puheenjohtajaksi ja varapuheenjohtajiksi.
AKT:n XIX edustajakokouksessa Tampereella puheenjohtajaksi valittiin Ismo Kokko, 1. (kuvassa keskellä) varapuheenjohtajaksi Juha Anttila (oik.) ja 2. varapuheenjohtajaksi Niko Blom.

Teksti Hannu Tuovinen

Kuvat Vesa-Matti Väärä

– Pois katsomosta pelikentälle, aktiivisiksi pelaajiksi, jotka haluavat viedä edunvalvontaa uusille vuosikymmenille uusin ajatuksin, Ismo Kokko linjaa.

Liiton tärkein tehtävä, jäsenten edunvalvonta, on liittojohtajalle moninainen kokonaisuus. Tarvitaan osaamisen kehittämistä. Myös toimintatapoja tekoälyn maailmassa tulee päivittää. Digitaalisten palveluiden kehittäminen on AKT:llekin tulevaisuutta, Kokko toteaa.

Yhteiskunnan pirstaloituessa jäsenhankinta on entistä haastavampaa mutta oikotietä ei ole.

– On tehtävä jalkatyötä ja olemme juuri niin vahvoja kuin yhteinen tahtomme on, Kokko tiivistää.

– Ay-liike ei tarjoa ostopalveluita, menestys on kiinni yhteisistä ponnistuksistamme ja siitä kuinka siinä onnistumme.

Kokko haastaa jokaisen puhumaan liitosta ja sen jäsenyydestä omille työkavereille – olivatpa tuttuja tai tuntemattomia,

Kokko ei säästele kuvaillessaan nykyhallituksen toimintaa.

– Palkansaajien mahdollisuuksia parantaa omaa asemaansa on rajoitettu lailla kun taas suuryritykset saavat pienimmätkin toiveensa agendalle. Duunareille annetut lupaukset vedetään vessasta alas sillä hetkellä, kun ministerin salkkua tarjotaan.

Muutos on silti näköpiirissä. Kokon mukaan ensi vuoden tärkeimmät työmarkkinaneuvottelut käydäänkin kevään lopuksi Säätytalolla. – Siellä rakennetaan seuraavan hallituksen ohjelma. Neuvottelijat tuohon pöytään valitaan ensi kevään eduskuntavaaleissa.

Raakaa jäsenhankintatyötä

AKT:n 1. varapuheenjohtajaksi valittu aiemmin AKT:n sopimusalavastaavana toiminut Juha Anttila, 59, linjaa tehtäväkuvansa raa’aksi jäsenhankintatyöksi.

– Pitää vaan tavata ihmisiä ja perustella miksi ammattiliittoon kannattaa kuulua. Ja tietenkin näyttää hyvää esimerkkiä siitä, että asioita hoidetaan, jos ongelmia tulee. Tekojen on puhuttava puolestaan.

– Hyvältä tuntuu. Asetuin ehdolle ja tavoite täytyi, Anttila kommentoi.

– Mielenkiinnolla otan tehtävän vastaan, liiton toiminnat ovat pitkältä ajalta tuttuja.
Anttilalla on taustana ammattikoulu ja yli 30 vuotta erilaisissa tehtävissä ay-liikkeessä hän laskee omaksi korkeakoulukseen.

Anttilan nostaa isoon rooliin ammattiosastot ja luottamusmiehet, osastojen puheenjohtajat ja aktiivit. Heidät täytyy saada mukaan yhteiseen tekemiseen.

Tarvitaan yhteiskunnallista vaikuttamista

AKT:n 2. varapuheenjohtajan pestilleen jatkon saanut Niko Blom, 39, näkee ammatillisen järjestäytymisen AKT:n kovimmaksi haasteeksi.

Blom huomauttaa, että yhä useammin työntekijöiden asioista päätetään muualla kuin tesseissä.

– Työehtosopimukset eivät ainoana keinona riitä työehtojen turvaamiseksi, tarvitaan myös vaikuttamista, Blom tähdentää.

– Liiton on oltava entistä aktiivisempi ja vaikutettava eduskuntaan ja lainsäädäntöön, jotta työmarkkinoita voidaan kehittää. Ja että auto- ja kuljetusalalle syntyy lisää työpaikkoja.

Blomille on erityisen tärkeää saada nuoret työntekijät jäseniksi ja heidän sitouttamisensa järjestötoimintaan tapahtuu kertomalla työpaikoilla, mitä liitto tekee.

– Järjestäytymisastetta pitää parantaa myös keski-ikäisten miesten keskuudessa, Blom huomauttaa. Vaiheita on eläkkeelle siirtymiseen asti, ja järjestäytyminen tukee niiden toteutumista. Töihin mennessä kerrotaan työehdot, vastoinkäymisissä annetaan oikeusapua, huolehditaan työehdot toteutumisesta työpaikoilla.

Lue myös

Katso Lehden kaikki jutut
Juuri julkaistu
People are standing outside in the sunshine, wearing yellow high-visibility vests, talking and gesturing.

Demonstrations ”We must join the Union!” – Bolt and Uber Drivers Have Had Enough

Ahtaajat voittivat palkkariidan myös hovioikeudessa

Ihmisiä seisoo ulkona auringonpaisteessa keltaisissa heijastinliiveissä ja keskustellen ja elehtien.

Mielenosoitukset ”We must join the Union! Meidän täytyy liittyä liittoon!” – Bolt- ja Uber-kuskeilla mitta täynnä

Lähikuva Sini Silvànista.

Pääkirjoitus AKT valitsi kolmen vuoden työehtosopimukset

Lähikuva Sini Silvànista.

Redaktionell AKT valde treåriga kollektivavtal

Mies nostaa rollaattoria pikkubussista ulos.

Ihan tavallinen työpäivä Palveluliikenteen kuljettaja suunnittelee reittinsä peilin kautta

Työehtosopimukset AKT:n alojen työehto­sopimuksiin jatkovuosi

Vektorikuva hirvestä.

Ajankohtaista Lokakuun pimeydessä myös hirvet ovat liikkeellä

Takseja päärautatieasemalla jonossa.

Taksiala ”Menossa on alasajo” – taas lisää vaikeuksia taksialalle