Kolumnit
Juska Kivioja
Kirjoittaja on Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKin toiminnanjohtaja
27.10.2026
Syksyllä 1986 SAKlaiset ammattiliitot kokoontuivat perustamaan uutta järjestöä Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASK ry. Kokouksen avauspuheenvuorossa SAK:n silloinen puheenjohtaja Pentti Viinanen sanoi, ”Solidaarisuuskeskusta ei perusteta sen itsensä vuoksi. Olemme perustamassa solidaarisuuskeskusta, jotta toiminta laajenisi, mutta samalla myös tehostuisi.”
SASKin alkuvuodet kuluivat eteläisen Afrikan vapautusliikkeiden, itsenäistyvien maiden ammattiyhdistysten ja demokratiaa rakentavien kansalaisjärjestöjen tukena.
Vuosien mittaan monet maat siirtyivät diktatuureista demokratiaan. Työmarkkinoita alettiin rakentaa uudelta pohjalta ja ammattiliitot pääsivät yhä enemmän edustamaan työntekijöitä kaduilta neuvottelupöytiin.
Globalisaatio muutti SASKin toimintaympäristöä. Tuotantoketjut ulottuivat maasta ja maanosasta toiseen. Kävi yhä selvemmäksi, että työntekijöiden asema maailman eri kolkissa liittyy toisiinsa.
Viime vuosina SASKin työssä merkittävää ovat työn uudet muodot ja ilmastomuutos. Tekoäly, automaatio, digitalisaatio ja alustatalous muuttavat nopeasti sitä, miten työtä tehdään ja johdetaan.
“Tekoäly, automaatio, digitalisaatio ja alustatalous muuttavat nopeasti sitä, miten työtä tehdään ja johdetaan.
Tekoäly, automaatio, digitalisaatio ja alustatalous muuttavat nopeasti sitä, miten työtä tehdään ja johdetaan.
Ilmastomuutos on ihan oma lukunsa. Ay-liikkeellä on merkittävä rooli, jotta muutos fossiilisista polttoaineista uusiutuvan energian käyttöön tapahtuu työntekijöiden kannalta oikeudenmukaisella tavalla. Ilmastonmuutokseen liittyvä lämpötilojen nousu lisää myös työntekijöiden terveysriskejä ja heikentää usein fyysistä suorituskykyä.
SASKin työ on aina seurannut aikaa ja se on ollut mukana työelämän muutoksissa.
Kun katsomme maailmaa 40 vuotta perustamisen jälkeen, huomaamme perustamisajan uhkien olevan yhä läsnä SASKin työssä. Pentti Viinasen silloista puhetta voi lainata tässäkin: ”Ay-liikkeen tukeminen kehitysmaissa on entistä tärkeämpää myös juuri nyt, kun maailmantalous on kokemassa rajuja rakennemuutoksia. Teollisuus valuu hyvää vauhtia omista maistamme Kauko-Idän maihin. Monikansalliset yritykset etsivät sekä halvempaa palkkatasoa että heikompaa tai olematonta ay-liikettä.”
02.11.2026
30.10.2026
29.10.2026
29.10.2026 Uutinen
27.10.2026 Uutinen
22.10.2026 Tiedote