Liitto
Teksti Jampe Lehtonen
27.10.2026
Kuolema on elämän pahin vihollinen. Siinä menetetään rakas läheinen ja suru on musertava. Janniina ja Jarno menettivät isän, Jimi, Jare ja Jere vaarin. Emina ja Amin isäpuolensa. Päivi rakkaan elämänkumppaninsa ja monet muut hyvän ystävän. Suru on surtava silloin kun on surun aika.
Matti Heiman kuljettaa linja-autoa nyt taivaallisella tiellä. Eikä hän ole siellä yksin. Monta tuttua kollegaa on päättärillä vastassa. Näin me tien päällä ikämme olleet ainakin uskomme.
Olin etuoikeutettu saadessani olla hänen työtoverinsa 10 vuoden ajan Paunulla.
Työtoverit muistavat hänet hyväntuulisena tarinankertojana. Myös matkustajat pitivät hänestä, koska huonoja päiviä ei vaan ollut.
Meillä oli Matin kanssa ihan oma huumori. Muistan erään talvipäivän ja aivan mahdottomat keliolosuhteet. Matti joutui tilanteeseen, jossa ajoi linja-auton hallitusti pois tieltä säästääkseen edellään pyörimään lähteneen henkilöauton matkustajat. Kukaan ei loukkaantunut. Myöhemmin kahvipöydässä kysyin, että kumpi meistä olikaan parempi kuljettaja? Muutama päivä myöhemmin olimme Nokian tallilla aamulähdöillä. Siinä peruuttaessani ulos osui peili ovenpieleen ja meni palasiksi. Matti tuli kahvimuki kädessä hymyssä suin, katsoi palasia ja ovea ja kysyi: Jampe kumpi meistä olikaan parempi kuljettaja?
Laina tuli maksettua korkojen kanssa takaisin.
Sain käydä tapaamassa Mattia viimeisen kerran vain kaksi päivää ennen hänen poismenoaan. Siinä käsi kädessä emme tarvinneet sanoja. Tiesimme molemmat, että on viimeinen kerta, kun tapaamme. Olen aivan varma, että hän aisti läsnäoloni silmillään ja puristaen kättäni. En sanonut hyvästi vaan sanoin, että nähdään siellä toisella puolen, viimeisellä päätepysäkillä. Siellä jatkamme juttua siitä, mihin se viime kerralla jäi. Sellainen tapa meillä paunulaisilla oli. Olen myös varma siitä, että jos puhekyky olisi ollut tallella, niin viimeinen kysymys olisi kuulunut: Jampe, kumpi meistä olikaan parempi kuljettaja.
Matin muistoa kunnioittaen Tampereen Seudun Linja-autohenkilökunta ryPaunun entiset työntekijätJampe Lehtonen
02.11.2026
30.10.2026
29.10.2026
29.10.2026 Uutinen
27.10.2026 Uutinen
22.10.2026 Tiedote