Kolumnit
Johanna Honkaranta
linja-autonkuljettaja, AKT:n hallituksen varapuheenjohtaja johanna.honkaranta@gmail.com
05.05.2026
Usein puhutaan kuljettajien turvallisuudesta, mutta varsinkin lähiaikoina on enemmän puhuttanut turvattomuus. Forrest Gumpin äiti opetti, että elämä on kuin suklaarasia, koskaan et etukäteen tiedä mitä saat. Sama pätee linja-autonkuljettajan päivään jokaisella vuorolla. Koskaan et tiedä millainen asiakas nousee kyytiin.
”V…n huora, mä tapan sut”. Huumeiden käyttäjien välinen ”keskustelutilaisuus”, jossa aseella osoitetaan toisen ohimoa. Tilaisuuden jälkeen aseistettu kaveri hiippailee bussiin, josta hän lähtee hieman myöhemmin, onneksi poliisisaattueessa.
”Kidutan sut hitaasti hengiltä”.
Lauseet ja tapahtumat eivät ole otteita poliisin arkipäivistä. Ne ovat otteita linja-autonkuljettajan arkipäivistä keväältä 2026, kaikki erillisiä tapahtumia.
Älkää ymmärtäkö väärin, valtaosa on tietysti niitä asiakkaita, joiden kanssa ei mitään konflikteja koskaan tapahdu ja kaikki sujuu vuodesta toiseen niin kuin kuulukin. Sitten tulee se asiakas, jonka kanssa asiat meneekin pieleen. Kuljettajia uhkaillaan, pelotellaan ja heihin käydään jopa fyysisesti käsiksi. Tällaiset tilanteet aiheuttavat helposti unettomia öitä ja pelkoa jopa siinä määrin, etteivät kuljettajat uskalla lähteä ajamaan tiettyjä linjoja, tai joutuvat jäämään sairauslomalle. Uhka ei välttämättä jää pelkästään työpaikalle, vaan kyseiseen uhkailijaan saattaa törmätä myös siviilielämän puolella, vaikka kauppareissulla. Jokainen voi kuvitella millaisen tunteen saa aikaan sellaisen ihmisen kohtaaminen, jolta olet juuri saanut tappouhkauksen.
“Mitäs sitten kun yksikään kuljettaja ei enää suostu lähtemään linjalle, jossa jatkuvasti joudutaan häirinnän ja uhan alaisiksi?
Mitäs sitten kun yksikään kuljettaja ei enää suostu lähtemään linjalle, jossa jatkuvasti joudutaan häirinnän ja uhan alaisiksi?
Työnantajalla on lakisääteinen velvollisuus huolehtia työntekijöiden turvallisuudesta. Linja-autoalan ongelmana on, että kuljettajat työskentelevät yksin kaikkina mahdollisina vuorokauden aikoina. Ratkaisut, joilla voidaan vähentää kuljettajiin kohdistuvaa henkistä ja fyysistä vakivaltaa vaikuttavat osin melko vähäpätöisiltä. Mitäs sitten kun yksikään kuljettaja ei enää suostu lähtemään linjalle, jossa jatkuvasti joudutaan häirinnän ja uhan alaisiksi? Pitääkö ensin tapahtua jotain peruuttamatonta, jonka jälkeen mietitään, että mitä olisikaan pitänyt jo aiemmin tehdä vahingon estämiseksi? Joskus ohjeena voi olla, ettei häiriötä aiheuttavaksi tiedettävää tarvitse ottaa kyytiin ollenkaan. Omakohtainen kokemus siitä, kun kerran jätin uhkaavasti käyttäytyvän asiakkaan pysäkille, sain häneltä kiitokseksi seuraavalla kerralla sylkäisyn kasvoihin.
Nykyään autoihin tehdään turvaohjaamoita, joiden tarkoitus on suojata kuljettajaa fyysisiltä hyökkäyksiltä, ne eivät kuitenkaan estä sitä henkistä pahoinpitelyä ja uhkailua. Käteisen rahan käyttö on onneksi vähentynyt mm. mobiilisovellusten myötä, jolloin reppuryöstöjä ei enää tapahdu niin paljon kuin ennen.
Linja-autonkuljettajien turvattomuus työssä on asia, josta puhutaan aivan liian vähän. Asia nousee esiin yleensä silloin, kun sattuu jotain vakavaa ja juttu leviää mediaan. Meille asia on kuitenkin jokapäiväinen. Moni pitkään alalla ollut tietää, että ne satunnaiset alkoholilla itsensä päihdyttäneet ovat vuosien varrella vaihtuneet täysin arvaamattomiin peukun ja muiden huumeiden käyttäjiin. Heidän kanssaan ei asioista neuvottelu onnistu ihan niin helposti. Mielestäni meidän on syytä tuoda alan turvattomuus esiin ja luoda painetta työnantajiin ja päättäjiin, jotta he voivat luoda meille työpaikan, johon on turvallista tulla ihan jokaisena päivänä.
Jatketaan aiheesta puhumista ja koitetaan selvitä taas tästä katupölykaudesta.