Ilmiöt
Ahtaaja Kari Kallioinen matkusti 1980-luvun alussa autolla Saharan läpi. AKT-lehti julkaisee osan hänen matkapäiväkirjastaan.
Teksti Tua Onnela, Tua Onnela, Kari Kallioinen ja Getty Images
24.06.2025
1980-luvun alussa Kari Kallioinen työskenteli Tukholmassa siivoojana. Eräänä päivänä tuli kaverilta puhelu: ”Lähdetkö mukaan autoreissulle Afrikkaan?”
Kallioinen piti ideaa älyttömänä ja kieltäytyi. Hänen pomonsa kuitenkin kannusti lähtemään, ja niin kävi, että Kallioinen huomasi olevansa neljän hengen matkaseurueessa mukana.
Reissu ei mennyt ollenkaan niin kuin piti. Suurin muutos tuli heti Afrikan mantereelle saapumisen jälkeen, kun laivaa Marokosta Senegaliin ei mennytkään. Sisukkaat matkalaiset päättivät ajaa sen sijaan Saharan läpi.
– Kuka nyt tylsälle laivalle haluaisi, kun voi jäädä kiinni Saharan hiekkaan, Kallioinen sanoo.
Kallioinen ja kaverit viettivät Afrikan mantereella yhteensä kaksi kuukautta. Sen lisäksi he ajoivat vielä Euroopan halki niin mennessä kuin tullessa.
Kaikenlaisista yllätyskäänteistä huolimatta koko matkaseurue palasi Suomeen hyvissä voimin ja montaa kokemusta rikkaampina.
Kallioinen sai matkan jälkeen töitä satamasta ja on sillä tiellä edelleen. Hän työskentelee Finnstevellä Helsingin Vuosaaressa.
Enää hän ei ikimaailmassa lähtisi samanlaiselle reissulle.
– Kyllä me lähdettiin niin soitellen sotaan. En voi suositella sellaista kenellekään.
– Mutta kaikesta selvittiin. Kun jäimme kiinni, meitä autettiin.
11.1. Ceuta, Espanja, Afrikan manner
Illalla tulimme laivalla Afrikan mantereelle, Espanjalle kuuluvaan Ceutan kylään. Autossa nukutun yön jälkeen hommaamme kaupungilta keittimen, kanistereita ja auton varaosia ja suuntaamme kohti Marokkoa ja Rabatia.
12.1. Rabat, Marokko
Aamulla lampsimme Suomen lähetystöön ottamaan selvää laivoista Senegaliin. Siinähän käy sillä lailla, ettei tähän aikaan vuodesta sitä laivalinjaa seilata.
Emme luovuta. Päätämme ajaa Algerian kautta Saharan läpi Senegaliin. Käännämme nenät kohti Algeriaa.
Kello on kaksi yöllä, kun tulemme rajalle. Leimaa passiin ja kohti Algerian tullia. Puoli kolmen pintaan olemme Algerian puomilla, ja tämä se vasta on vaikeaa. Täällä täytetään lappua lapun perään, tosin kolmen tunnin autossa istuskelun ja odottelun jälkeen.
Laput täytetään ja sitten vielä uudestaan, kun ekat eivät kelpaa. Siihen jäädään rajalle autoon unille.
13.1. Algerian raja
Joku koputtaa auton ikkunaa. Pitäisi häipyä täältä notkumasta. Saamme vaihdettua rahaa ja teemme lähtöä, kun joku koputtaa taas. Alkaa utelemaan passeja ja auton papereita.
Ostamme autoon vaaditun liikennevakuutuksen, mutta taas tulee yksi paikallinen viranomainen lisää tarkastamaan auton.
Lopulta pääsemme lähtemään eteenpäin. Soitamme Suomen suurlähetystöön ja kyselemme neuvoja Saharan ylitykseen autolla. Niitähän tulee, mutta ei kovin rohkaisevia.
Aloitamme parin tunnin paneelikeskustelun. Dave on kovasti menossa, Teemu ja Esa epävarmoja ja itse olen aika vahvasti vastaan. Edestakainen Saharan ylitys näillä eväillä on saatanan riski keikka.
14.1. Tlemcen, Algeria
Päätämme lähteä Algeriin Suomen lähetystöön kyselemään vähän enemmän. Perillä olemme puoli kolmen aikaan yöllä ja ajamme Suomen suurlähetystön ovelle kikka B vitosella eli palkkaamalla taksin ajamaan edellä.
Parkkipaikalle autoon nukkumaan.
15.1. Alger, Algeria
Täällä on tänään sunnuntai ja kaikki puljut kiinni lähetystöä myöten. Mehän pyyhkäisemme stadista pois ja löydämme kunnon rantsun. Syödään ja löhöillään.
Pimeän laskeutuessa ajamme auton parkkiin jonnekin ja alamme huikkahommiin vähistä jäljellä olevista brenkuista.
16.1. Alger, Algeria
Suurlähetystössä pääsemme itse lähettilään juttusille. Poistumme saatuamme tukun neuvoja, ohjeita ja varoituksia. Menemme eri lentoyhtiöihin utelemaan lentohintoja Senegaliin. Se on liian kallista.
Ei oikein saada koko päivänä mitään aikaiseksi.
17.1. Alger, Algeria
Treffaamme kolme suomalaista, jotka rohkaisevat lähtemään Saharan ylitykseen.
Ajamme illaksi Blidaan ja hotellihuoneessa liimailemme karttoja. Kartat ovat laittomia täällä. Koko maa on vähän niin kuin sotilasaluetta, joten karttoja ei saa olla. Jos jää kiinni, voi hyvinkin heilahtaa jokunen vuosi paikallisessa ” täyshoitolassa”.
Teemme päätöksen: ajamme Saharan yli.
18.1. Tien päällä, Algeria
Hankimme Blidasta varusteet kuntoon, ja sitten Sahara odottaa. Siitä tulee helvetin raskas keikka.
Ensimmäisten 1900 kilometrin aikana Tamanrassetiin on jonkinlaista sivistystä, mutta sen jälkeen alkaa noin 600 kilometriä pelkkää tyhjää hiekkaa, ei välttämättä edes tietä. Jos eksyy ” tieltä”, kusessa on.
Lähdemme baanalle puoli kahdeltatoista ja ajamme 585 kilsaa. Aika hyvä, saatiin jotain jo aikaiseksikin.
19.1. Tien päällä, Algeria
Rengasrikosta ja pienestä eksymisestä huolimatta matka taittuu. Tiistaipäivä, ei huolen häivää, ei duunia, ei stressiä, ei kiirettä. Jotenkin tulen ajatelleeksi kavereita Ruotsissa. Siellä ahertavat päivät päästään pimeässä ja pakkasessa.
20.1. Tien päällä, Algeria
Painelemme huonokuntoista, välillä sateen pois pyyhkäisemää tietä. Näemme yhtäkkiä paikallisen beduiinin heiluttelemassa astiaa tien vieressä. Annamme ukkelille vettä, ja hän kiittelee kohteliaasti. Mietin, missä äijä asuu, mitä hän syö. Missään ei näy mitään muuta kuin hiekkaa ja kiviä.
Sysipimeässä kahdelta yöllä olemme Tamanrassetin ”suurkaupungissa”.
21.1. Tamanrasset, Algeria
Pörräämme koko päivän ympäri stadia. Tuhlailemme loppurahoja mehuun ja mandariineihin ja haemme passeihin ulosmenoleimat.
Menemme vikoilla dinaareilla kuppilaan syömään. Tilaamme makkaraa, saamme jotain ihme keittoa. Ei siinä mitään, safkat ovat ihan hyvät.
22.1. Tamanrasset, Algeria
Leipäkaupan kautta matkaan kohti rajaa. Meidän piti liittyä jonkinlaiseen karavaaniin, mutta aamulla ketään ei näy missään, joten lähdemme ominemme painelemaan eteenpäin.
Tuntivauhtia 20–50 Saharan leppoisan auringon alla Chevy nielee kilsoja. Autossa on noin 50 astetta lämmintä.
Hyvinhän tämä näyttää sujuvan ilman karavaaniakin, luulin.
Painava auto ja 400 litraa bensaa tynnyreissä lisäpainona. Viiden jälkeen jäämme ekan kerran jumiin. Se on vielä kevyt keikka, ja 15 minuutin päästä jatkamme matkaa. Mutta mitä etelämmäksi pääsemme, löysää hiekkaa on aina vain enemmän ja enemmän.
Päävoitto iskee juuri auringon laskiessa. Siinä ollaan kuin hyttyset vaseliinissa. Kärry on pohjaa myöten hiekassa.
Huhkimme tunnin, luovutamme ja päätämme jatkaa aamulla.
Jostain ilmestyy kuitenkin auton valot. Kolme algerialaista tulee katsomaan, mikä on tilanne. Lainaamme heiltä oikeita kunnon hiekkaträkkejä, ja pitkän ja kovan työn päätteeksi auto on kovalla hiekalla.
Äijiä kiitellään ja hyvästellään, toivotetaan hyvää matkaa. Tavan mukaan täällä autiomaassa ei tarjota rahaa eikä palkkioita auttajille, mutta Teemu slingaa heille pari Winston-askia väkisin.
Autiomaassa ei tunneta vihollisia ja kaikkia hätään joutuneita autetaan ilman muuta.
23.1. Algerian Sahara
Aamulla heräämme auringonpaisteeseen. Päivällä on kuuma, yöllä saattaa mennä miinukselle. Ei muuta kuin hiekan päälle ja menoksi.
Maanpinnassa on paljon vaihtelua, on älyttömän löysää, ihan kovaa ja välillä kivikkoista. Kuinka ollakaan, jämähdämme todella lahjakkaasti kiinni. Onneksemme takaa tulee autoja, joissa on mukana kunnolliset rallit. Yhteisvoimin saamme auton kovalle maalle.
Puoliltapäivin saavumme rajalle, mutta asema on kiinni neljään asti.
Lämpöä on yli 40 astetta, ja alue on pelkkää hiekkaa. Tullirakennus on snadi pömpeli, suomalaisittain luokiteltuna työmaaparakki. Viittä yli neljä pääsemme vaihtamaan seuraavaan maahan: olemme Nigerissä.
Assamakan tulliasemalla musta setä ottaa kaikilta saapuvilta passit parempaan talteen, eivät päästä ketään yön selkään aavikolle.
Tässä mestassa on joku ihmeellinen luonnonkraana, josta tulee jatkuvasti lämmintä noin 35-asteista vettä. Lievä rikinhaju vedessä ei haittaa, koska nyt on lauantai ja viimeksi olemme käyneet suihkussa maanantaina.
Syödään, pelaillaan korttia ja vetäydytään yöpuulle auton uumeniin.
Matkakertomus jatkuu syyskuun AKT-lehdessä.