Liitto

Tiukkaa keskustelua työhyvinvoinnista

AKT:n linja-autopäivillä ei säästelty sanoja. Kuljettajien työolot halutaan viimein kuntoon.

Teksti Tua Onnela

Linja-autoalan työhyvinvointiongelmat olivat pinnalla päällimmäisenä, kun alan ammattiliittoaktiivit kokoontuivat syyskuun puolivälissä Tampereelle AKT:n linja-autopäiville. Aikataulupaine, raskaat työvuorot ja vessojen puute päätepysäkeillä nousivat esiin pitkin viikonloppua, eikä sanoja säästelty.

– Työnantaja ei välitä vähääkään meidän hyvinvoinnista, turkulainen Jari Kraft sanoi.

Tiukasta keskustelusta oli myös käytännön hyötyä: Tampereen seudun joukkoliikenteen eli Nyssen suunnittelupäällikkö Juha-Pekka Häyrynen lupasi omassa puheenvuorossaan, että kuljettajille tehdään kysely työtyytyväisyydestä ja joukkoliikenteen kehittämiskohteista.

Lisäksi viikonloppuna keskusteltiin muun muassa autonkuljettajan vireystilasta ja siitä, miten hallitusohjelma vaikuttaa työttömyysturvaan ja työntekijöiden oikeuksiin.

AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko kertoi, että jos hallitusohjelman suunnitelmia ei saada estettyä, luvassa on peruuttamattomia heikennyksiä. Työttömyysturva huononee ja monet työntekijöiden oikeudet kapenevat.

– Tärkeintä on, että puhutte siellä työpaikoilla siitä, mitä hallituksen suunnitelmat tarkoittavat, Kokko kannusti.

Viikonloppuun kuului myös rentoa yhdessäoloa ja nautiskelua Murikanrannan spa-osastolla.

Lahdesta Tampereelle tulleet Anja Niemitalo, Sarianne Hellman ja Heini Kivistö kertoivat, että heille ykkösjuttu oli vaihtaa kokemuksia muiden saman alan ihmisten kanssa ja nauttia yhteenkuuluvuuden tunteesta.

– On tärkeä päästä kuulemaan, miten muilla menee, Niemitalo sanoi.

Lisää linja-autopäivien työhyvinvointiasioista seuraavassa AKT-lehdessä.