Työelämä
Turkulainen linja-autonkuljettaja aloitti ajouransa vuosituhannen vaihteessa, ja siitä lähtien liikennekulttuuri on muuttunut stressaavammaksi ja aikataulut tiukemmiksi.
Teksti Mikko Perttunen
12.04.2024
Kello 3.05 kello soittaa Taija Niemen hereille hänen kotonaan Turun Pääskyvuoressa. Keskellä yötä herääminen ei aina ole helppoa, mutta 47-vuotias linja-autonkuljettaja on valmis sietämään sen, jotta illat vapautuvat koiraharrastukselle.
– Ajan itse pelkkää aamua, jotkut taas tykkäävät tehdä pelkkää iltaa. Toiset ajavat esimerkiksi vuoroviikoin iltaa ja aamua, Turun Citybusilla työskentelevä Niemi kertoo.
Hän uskoo, että perheelliselle vuorotyö olisi huomattavasti haastavampaa. Toisaalta yhteiskunta pyörii vuorokauden ympäri, ja samat vuorotyön haasteet löytyvät monelta muultakin alalta.
– Itse olen sinkku, mutta niillä, kenellä on lapsia, on varmasti aika paljon sovittamista.
Kello 5.20. Sovittamista vaatisivat esimerkiksi ennen kello kuutta alkavat työpäivät. Kun Niemi saapuu varikolle, on auto jo käynnissä ja lämmin.
– Aamupäivystäjä laittaa auton käyntiin, eikä aamuisin tarvitse itse tehdä muuta kuin ottaa auto alle ja ajaa jonnekin päätepysäkille, Niemi sanoo.
Kello 5.40. Tänään tuo ensimmäinen lähtö on linjalla numero 12 Turun Härkämäestä kohti Kauppatoria.
– Aikaisin aamulla saa usein mennä vielä hyvin rauhassa. Muutamia asiakkaita tuohon aikaan kulkee, mutta ajoaika riittää yleensä hyvin.
Ehkä suurin haaste työssä on henkilöautojen kanssa sompailu.
Keskustan kautta reitti kulkee toiseen suuntaan Turun Varissuolle.
Kello 6.25. Varissuolta linja numero 12 palaa takaisin keskustan suuntaan. Turun linjoista valtaosa kulkee päätepysäkiltä toiselle Kauppatorin kautta. Kyydissä alkaa olla jo enemmän ihmisiä, vaikka ei vieläkään tungosta.
Autot ovat tänä päivän yhä useammin suuria teliautoja. Kaksiakselisia näkyy Turun alueen liikenteessä enää vähän.
– Autot ovat muuttuneet todella paljon. Kaikki on mennyt hienommaksi ja sähköä on tullut koko ajan enemmän mukaan, yli 24 vuotta linja-auton ratissa istunut Niemi toteaa.
Kello 6.35. Välipysäkillä asiakas juoksee kauempaa ehtiäkseen bussiin. Niemi ehtii hyvin jäädä odottamaan.
– Kyllä ajaminen on se, mistä pidän, mutta täytyy tässä jollain tavalla tykätä myös asiakaspalvelusta, sitähän tämä kuitenkin on.
– Vaikka ihmiset eivät aina olekaan niin ihania, niin suurin osa on kuitenkin ihan asiallisia ja kivoja, Niemi lisää.
Kello 6.55. Keskustassa jää seitsemän minuuttia aikaa, joten Niemi ehtii käydä hakemassa kioskilta kahvin.
Kello 7.14. Liikenne alkaa ruuhkautua. Vaikka jälleen Turun Härkämäen suuntaan ajavan Niemen kyytiin ei nousekaan tällä etapilla paljoa ihmisiä, myöhästyy hän silti klo 7.12 lähdöstä Härkämäestä.
Matkalla takaisin keskustaan Niemellä on kyydissä jo niin sanottu seisomakuorma. Opiskelijoita ja työmatkalaisia nousee kyytiin niin paljon, että kaikki eivät mahdu istumaan.
Niemi kokee, että liikennekulttuuri on vuosien varrella muuttunut stressaavammaksi kuin aiemmin. Autoja on enemmän liikenteessä ja aikataulut ovat tiukempia.
– Ehkä suurin haaste työssä on juuri se henkilöautojen kanssa sompailu. Koitan kuitenkin aina ajatella positiivisesti. Elämä on sillä tavalla paljon helpompaa, Niemi toteaa.
Kello 7.38 Varissuolle menee paljon opiskelijoita. Määränpäässä jää kuitenkin aikaa nopeasti vilkaista auto läpi, josko joku olisi unohtanut joitain. Tällä kertaa ylimääräistä ei löydy.
– Kyllä melkein päivittäin löytyy joku hansikas, pipo tai sateenvarjo, välillä kännyköitä ja kukkaroitakin, Niemi sanoo.
Kello 9.03 Niemellä on jälleen lähtö Härkämäestä kohti keskustaa. Aikaa jäi edelliseltä siirtymältä sen verran, että hän ehtii käydä päätepysäkillä vessassa.
– Melkein kaikkialla alkaa olla mahdollisuus käydä vessassa, mutta keskustassa ei yleensä ennätä. Kun aikanaan aloitin, ei vessoja hirveästi ollut, ja joillain linjoilla ei ollut jopa lainkaan mahdollisuutta päästä vessaan, Niemi muistelee.
Naiskuljettajien prosentuaalinen osuus on edelleen aika pieni.
Kello 9.25 on viimeinen lähtö Kauppatorilta Varissuolle, jonka jälkeen Niemi siirtää itsensä ja linja-auton Kaarinaan. Aikaa tauolle jää tällä kertaa ruhtinaalliset 40 minuuttia.
– Voi sitten valita, että syökö omat eväät vai käykö jossain lounaalla. Monesti tauot saattavat kuitenkin olla niin aikaisin, etteivät lounaspaikat ole vielä auki, Niemi sanoo.
Tällä kertaa Niemi luottaa omiin eväisiin. Päivän menu koostuu kaupan valmissalaatista, banaanista ja rahkasta. Hän ehtii myös käydä huoltoasemalla ostamassa kahvin ja vessassa.
Kello 10.50 Niemi on vaihtanut auton tauluun linjanumeron 221 ja suuntaa Kaarinasta kohti keskustaa ja edelleen Kauppatorilta kello 11.30 Raisioon, kauppakeskus Myllyyn. Tiettyinä aikoina kauppakeskus on linja-autonkuljettajan painajainen, mutta keskellä tavallista arkipäivää meno on rauhallisempaa.
Kello 12.20 bussi starttaa takaisin Turkua kohti Kauppakeskus Myllystä. Samana päivänä kaupungissa vietetään valtavaa opiskelijatapahtumaa, Pikkulaskiaista. Haalaripukuista kansaa alkaa keskustan lähestyessä nousta kyytiin yhä enemmän.
Niemi itse opiskeli kuljetuspuolen jo aikanaan ammattikoulussa, mutta tuolloin piti olla 21-vuotias, ennen kuin oli mahdollisuutta saada bussikortti. Hänen tiensä veikin heti koulun jälkeen Nokian tehtaille Saloon, jossa nuori nainen ehti työskennellä viitisen vuotta. Sitten hän suuntasi Huittisiin linja-autokurssille.
Aluksi Niemi ajoi pidempää matkaa Vainion liikenteellä, mutta muutti sitten Turkuun, koska halusi kokeilla kaupunkiliikennettä.
Kello 13.02 linja-auto lähtee Niemen päivän viimeiselle etapille Kauppatorilta kohti Kaarinaa. Kuljettajan vaihtoon jää hyvin aikaa.
Iltavuoroon tuleva kuljettaja tuo Niemelle tämän oman auton talleilta, jotta hän pääsee jatkamaan vuorosta suoraan kotiin. Kuljettajan vaihdon yhteydessä tulee vaihdettua myös päivän kuulumiset. Vuorokohtaisesti on aina tietty ajosarja, minkä mukaan ajetaan, ja josta selviää, tuodaanko auto tyhjänä talleille vai tuleeko vaihtokuljettaja ja missä vaihto tehdään.
– Onhan se aikamoinen palapeli, Niemi myöntää.
Tämän lehden ilmestymispäivänä 19. maaliskuuta liputetaan Minna Canthin (1844–1897) ja tasa-arvon päivää. Canth oli kirjailija, lehtinainen ja yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka muun muassa edisti tyttöjen koulutusmahdollisuuksia.
Maailma on muuttunut 1800-luvun jälkipuoliskolta melkoisesti. Ensimmäiset polttomoottoriautot kuitenkin kehitettiin samoihin aikoihin, kun Canth vaikutti aikansa radikaalina suomalaiseen kulttuuriin.
Canth ei luultavasti koskaan ehtinyt varsinaisen linja-auton kyytiin. Jo vuonna 1906 linja-autolla kuitenkin ajettiin ensimmäisen kerran kaupunkiliikennettä Turussa, ja seuraavana vuonna sitä kokeiltiin myös Helsingissä.
Vaikka autot herättivät innovaation alkuvuosina ja vielä pitkään sen jälkeenkin huomiota, olisi vielä järkyttävämpi näky aikalaisille saattanut olla nainen tuollaisen helvetinkoneen ohjaimissa.
Vaan eipä tarvitse niin kauas, sillä vielä Taija Niemen linja-autouran alkuvaiheilla vuosituhannen vaihteessa nainen bussin ratissa kummastutti monia.
– Silloin saatettiin katsoa tosi pitkään, nykyään suhtautuminen on paljon positiivisempaa.
Vuosia sitten Niemikin saattoi kuulla tytöttelyä ja kommentteja, kuten ”mahtaako tuollainen tyttö osata näin isoa auto ajaa” tai ”mahtaako uskaltaa tulla kyytiinkään”.
– Ne piti vain laittaa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Ja jos ei uskalla tulla kyytiin niin aina voi odottaa seuraavaa bussia. Nykyään kuitenkin aika harvoin näitä tulee enää vastaan, Niemi sanoo.
Niemen omalla työpaikalla naiskuljettajia on noin 70 kuljettajasta kahdeksan.
– Koko ajan naiskuljettajia on enemmän, mutta prosentuaalinen osuus on kyllä edelleen aika pieni, Niemi toteaa.