Työelämä
Kuopiolainen Aimo Manninen toimittaa päivän aikana Postin asiakkaille lähetyksiä paketeista lavoihin. Kilometrejä päivässä voi kertyä jopa 200.
Teksti Arto Jokela
18.04.2022
Kolmekymmentäkolme vuotta Postin palveluksessa, työtehtäviä postin jakamisesta kuljettajan töihin, joista viimeiset reilut kymmenen Posti Kuljetuksen palkkalistoilla ajamassa kevytkuorma-autolla paketteja. Siinä tiivistetysti kuopiolaisen autonkuljettaja Aimo Mannisen työura.
− Ajoin Postissa paketteja jo ennen kuin siirryin Posti Kuljetuksen palvelukseen. Muutos ei ollut kovin suuri, sanoo Manninen.
Mannisen työpäivästä suurin osa kuluu sopimuskuljetusten parissa. Sopimusasiakkaita ovat muun muassa erilaiset laitokset, yritykset ja kaupat. Reitistä riippuen hän ajaa päivässä 60−200 kilometriä ja toimittaa asiakkaille paketteja, rullakoita ja lavoja. Asiakaskäyntejä normipäivään mahtuu 30−50.
Venymällä aikataulussa on aika hyvin pysytty.
Manninen sanoo työtahdin kiristyneen ja kiireen kasvaneen vuosien myötä. Esimerkiksi normaaliin päiväreittiin voidaan lisätä toimituksia, jos toimitettavia paketteja on tavallista enemmän. Korona-aikana pakettien määrä on kasvanut, ja etenkin joulun alla oli kiire.
− Venymällä aikataulussa on aika hyvin pysytty. Jos tilanne on vaikea, niin saamme apuja, hän sanoo.
Runsasluminen talvi lisäsi kuljettajien haasteita myös Kuopiossa. Lumi ja liukkaus hidastivat työtä ja lisäsivät kuljettajien paineita. Ne painavat kokeneenkin kuljettajan harteita.
− Työpäivän jälkeen sen huomaa niskan ja hartian seuduilla, että sitä on jännittänyt rattia vääntäessä.
Kuljetusten toimittamista hidasti talvella myös se, ettei aurausta ollut joka paikassa hoidettu lainkaan, tai sitten se oli tehty huonosti. Manninen hämmästeleekin sitä, miten paljon aurauksen taso eri puolilla Kuopion seutua vaihteli.
Kuljettajalle se on aina valinnan paikka, että miten pitkälle uskaltaa auraamatonta reittiä ajaa. Manninen ei ota turhia riskejä.
− Mieluummin kannan tai kuljetan nokkakärryllä pidemmänkin matkan kuin jään hankeen kiinni.
− Hyvä ja vireä osasto tämä on, kehaisee Kuopion Postiautomiesten entinen puheenjohtaja Aimo Manninen AKT:n Kuopion osastoa.
Aimo Manninen siirtyi AKT:n jäseneksi kolmisen vuotta sitten Posti Kuljetuksen siirryttyä AKT:n työehtosopimuksen piiriin. Aiemmin Manninen kuului Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:hun.
Manninen on paitsi pitkän linjan postilainen, myös ay-aktiivi.
− Toimin Kuopion Postiautomiesten puheenjohtajana, luottamusmiehenä ja työsuojeluasiamiehenä, hän kertoo.
Jos Manninen jotain vanhan liittonsa ajoista kaipaa, niin Postissa toiminutta kattavaa luottamusmiesjärjestelmää. Kummassakin liitossa ja molemmissa sopimuksissa on hänestä kuitenkin hyvät puolensa. Liittymistään AKT:n jäseneksi hän piti itsestään selvänä.
− Minusta pitää kuulua siihen liittoon, joka ajaa oman ammattikunnan etuja ja solmii sopimukset.
Mannisen mielestä postilaiset on otettu AKT:n Kuopion osastossa hyvin vastaan.
− Otin vähän haasteena nähdä, että miten Kuopion osasto toimii. Hyvä ja vireä osasto tämä on, sanoo toista kautta osaston toimikunnassa vaikuttava Manninen.
Tulevaisuudessa Manninen toivoo, että liittotasolla kuljetusliittojen yhteistyö tiivistyisi yhteiseksi kuljetusliitoksi.