Purjehtien yli Atlantin – satamatyöläinen nauttii merestä myös vapaa-ajalla

Meri on kotkalaisille enemmän kuin meri. Se on kaupungin sielu, jonka ympärille kiertyvät historia, kulttuuri, talous, arki ja juhla. Jokainen kotkalainen tuntee jonkun, joka on töissä satamassa, ja jokainen on käynyt Meripäivillä ja matkustanut tuurilla eli yhteysaluksella saareen.

Ahtaaja Mikko Posti on syntyperäinen kotkalainen, meri-ihminen viimeisen päälle. Ei ole mitenkään sattumaa, että hän on päätynyt satamaan hommiin.

– Minusta piti tulla lentäjä tai merikapteeni, mutta opiskeluinto ei riittänyt. Satamaan hakeutuminen oli tietoinen ratkaisu. Nautin, kun saan olla meren ja laivojen äärellä, Posti kertoo.

Veneilyä ja kalastusta

Merta ja laivoja tai ei, monikaan ei sano tekevänsä ahtaajan töitä suuresta intohimosta. Eikä sano Postikaan. Meren läheisyys on iso plussa, mutta muuten työ on melko yksitoikkoista puurtamista. Sitä tehdään, jotta on rahaa tehdä vapaa-ajalla muita, mielekkäämpiä asioita.

Postilla niistäkin asioista iso osa liittyy tietysti mereen. Hän kalastaa, veneilee ja on käynyt muun muassa laivurikursseja.

– Olen pätevä ajamaan esimerkiksi saariliikennettä. Se on plan B, jos ahtaaminen alkaa kyllästyttää, Posti kertoo.

Purjehdusta hän ei ollut harrastanut – ennen kuin kuuli naapurinsa Heikki Riikosen suunnittelemasta reissusta Atlantin yli. Se kuulosti kiehtovalta, joten kun työnantaja Steveco ilmoitti lomautuksista, Posti laittoi naapurille viestiä ja pyysi päästä mukaan. Nyt olisi tilaisuus lähteä.

– Pienenä haaveilin, että pääsisin valtamerelle rahtilaivan kyytiin. Nyt oli mahdollisuus ylittää Atlantti purjeveneellä.

Lomautukset peruttiin, mutta Posti sai neuvoteltua vapaata ja pääsi lähtemään. Hän lensi Kanarian saarille, jossa Riikonen odotti veneineen. Viikon mittaisten valmistelujen jälkeen kaksikko vietti 25 vuorokautta veneessä tuulten armoilla. Moottoria käytettiin vain hetki Kanarialta lähtiessä ja hetki Martiniquelle saavuttaessa.

Tähtitaivas ja delfiinit

Reissu oli ikimuistoinen, monella tapaa. Huonoimpina hetkinä Posti kirosi, että pitääkö sitä kaikkeen tunkea itsensä mukaan. Parhaina hetkinä yllä oli käsittämättömän kirkas tähtitaivas tai ympärillä hyppi delfiinejä.

– Ja olihan se voittajafiilis, kun maata näkyi ensimmäisen kerran 25 vuorokauteen.

Valtameripurjehduksessa on myös riskejä, siis ihan oikeita vaaroja. Jos jotain sattuu, ei voi vain soittaa ja pyytää kaveria hakemaan tai ambulanssia paikalle. Postin ja Riikosen reissu meni hyvin, mutta jännitystä siitä ei puuttunut. Isopurjeen puomi katkesi, myrskyt riepottivat ja välillä tuuleton sää pysäytti matkanteon lähes kokonaan.

– Tuulettomien säiden epätietoisuus oli ehkä raastavinta. Tosi raastavaa itse asiassa. Purjeet pitävät samaa rasittavaa ääntä, matka ei taitu eikä ole mitään tekemistä.

Pahimmillaan tyyni sää voi jatkua viikkojakin, ja purjehtijoita on joutunut vaaraan sen takia. Posti ja Riikonen saivat kuitenkin aina lopulta tuulta purjeisiin.

Ylitöillä purjehtimaan

Mikko Postin omat vapaa-ajan meriharrastukset sujuvat 13-metrisellä meriläistyyppisellä veneellä. Nyt hän on kuitenkin alkanut haaveilla purjeveneestä.

Sitä varten täytyy paiskia vähän lisää hommia ja ylitöitä satamassa.
Hän kertoo, että joskus kesällä meren äärellä työskennellessä ottaa koville katsoa, kun muut ajelevat veneillä saareen ja itsellä alla on satamanosturi. Posti on kuitenkin tällä hetkellä töihinsä riittävän tyytyväinen. Ehkä joskus jotain muuta, mutta nyt kotkalaisena ahtaajana on ok olla.

– Tuskin minusta ainakaan olisi sisämaassa asujaksi. En tosin ole kokeillut, hän sanoo.

Mikä meressä on se juttu?

– Kun lähdet rannasta, voit lähteä minne vain. Se rajattomuus ja äärettömyys.