Työelämä
Teksti Tua Onnela, Annika Rauhala
05.10.2023
Finnair tiedotti tänä keväänä, että se on suunnitellut yhdessä kenkävalmistaja Karhun kanssa henkilökunnalleen uudet lenkkarit. Ne tulevat käyttöön marraskuussa.
Viralliset Finnair-lenkkarit ovat osa pitkää jatkumoa, jossa matkustamohenkilökunnan kenkävaatimukset ovat muuttuneet hiljalleen mukavampaan ja terveellisempään suuntaan.
– Vuonna 1997, kun aloitin työt, ainoat virkapuvun kanssa sallitut kengät olivat korolliset avokkaat. Minullakin oli parhaimmillaan yhdeksän sentin korot. Kun kenkävalikoima vielä oli hyvin suppea ja oli vaikea löytää sellaisia kenkiä, jotka eivät olisi painaneet mistään, jalat olivat usein tosi kipeät, kertoo lentoemäntä Kirsimarja Kavasto.
Ennen lenkkareita Finnair salli nauhattomat kävelykengät, jotka eivät kuitenkaan saaneet olla kankaiset. Myös korkojen korkeudelle asetettiin maksimi.
Lopulta henkilöstön edustajien sitkeän työn ansiosta hyväksyttiin kankaiset, kokomustat lenkkarit. Tähän asti työntekijät ovat itse etsineet määräysten mukaiset lenkkarit kenkäkaupoista, ja nyt uusimpana käänteenä niitä tulee myös virkapukutoimiston valikoimaan.
– Lenkkarimahdollisuus on otettu innolla vastaan. Minullakin oli lenkkarit heti seuraavalla viikolla siitä, kun ne sallittiin, Kavasto sanoo.
Kavasto kertoo, ettei hän vieläkään ole aivan tottunut siihen, miltä lenkkarit hameen kanssa näyttävät. Terveys edellä on kuitenkin mentävä – etenkin, kun työ on muuttunut paljon Kavaston alkuajoista. Lentokentät ovat kasvaneet, ja jo siirtymisistä parkkipaikalta lähtöportille ja takaisin voi kertyä matkaa kilometritolkulla.
– Kävelymatkat ovat nykyään valtavat. Hyvin harva niitä enää haluaa avokkailla mennä, hän sanoo.
Myös maailmalta on kantautunut uutisia matkustamohenkilökunnan entistä rennommista pukeutumisohjeista. Kavasto kertoo, että käytännöt ovat kuitenkin vaihtelevia.
– Kun katsoo amerikkalaisia lentoyhtiöitä, kengät voivat olla ihan mitä sattuu terveyskengistä alkaen. Aasialaisilla lentoyhtiöillä taas on hyvin tiukat ohjeet eikä todellakaan mitään lenkkareita.
Finnairin matkustamohenkilökunnan työaika alkaa lähtöportilta. Matka portille on siis yhtiön linjan mukaan työntekijän omaa aikaa ja sen saa taittaa omissa vaatteissa. Käytännössä moni on kokenut, että omissa vaatteissa töihin tuleminen olisi hankalaa. – Kun pukuhuoneita tai vastaavia ei ole, vaatteet pitäisi vaihtaa wc:ssä asiakkaiden seassa, sanoo AKT:n sopimustoimitsija Johanna Tuomaala. Virkapuvussa liikkuminen tuo kuitenkin mukanaan toisen ongelman. Asiakkaat eivät voi tietää, että lentoemäntä on vasta matkalla töihin, ja työnteon joutuu aloittamaan ennen kuin siitä maksetaan. – Kun tulet virkapuvussa kentälle, totta kai ihmiset pysäyttelevät ja kyselevät neuvoa. Se koetaan rasittavaksi. Olet varannut johonkin siirtymiseen aikaa 5 minuuttia, mutta meneekin 15 minuuttia, Kirsimarja Kavasto kertoo. Tuomaala on sitä mieltä, ettei ongelma ratkea, ennen kuin matkustamohenkilökunta oikeasti kieltäytyy tekemästä töitä vapaa-ajallaan. – Se vaatii sen, että tullaan oma takki päällä eikä olla asiakkaiden käytettävissä. Kavasto on tätä kokeillutkin, hyvällä menestyksellä. Varsinkin talvisin on ollut helppo laittaa omat ulkovaatteet työasun päälle. – Näin pitäisi varmasti tehdä useammin. Saisi rauhassa kulkea.