Työelämä
Vanhempainvapaiden käyttäminen oli kuorma-autonkuljettaja Takkulalle ja hänen perheelleen itsestäänselvä valinta.
Teksti Mira Tenhunen
24.06.2025
Kaarinalaisen kuorma-autonkuljettaja Toni Takkulan suunnitelmissa oli ottaa vanhempainvapaalla nokoset samaan aikaan kuin tyttäret ovat päiväunilla. Toisin kävi.
– Mietin, että jaksan paremmin, kun nukun itsekin. Ei se toteutunut. Mutta olisi kannattanut nukkua!
Toni ja Anniina Takkulalle oli itsestäänselvää, että molemmat vanhemmat pitävät osansa perhevapaista, kun lapsia syntyy. Sen mukaan on toimittu.
– Oli hienoa, kun tuli muutos, että perhevapaat pitenevät kokonaisuudessaan, kun isä käyttää omia vanhempainvapaitaan. Se meni meidän osalta hyvin, ja nuorempi tytöistä on menossa vasta nyt, yli kaksivuotiaana, päivähoitoon, Anniina kertoo.
Perhevapaiden ajan pienempiin tuloihin on heidän molempien mielestä hyvä varautua etukäteen esimerkiksi säästämällä.
– Meillä oli asuntolainan lyhennysvapaa käytössä, ja taloudellisesti oli vähän tiukkaa, mutta onneksi oli säästöjä. Nyt niitä ei enää ole, Anniina hymyilee.
– Jotain on hyvä olla sukan varassa. Lapsethan eivät ole ilmaisia, Toni jatkaa.
33-vuotias kaarinalainen palasi jäteauton ohjaamoon vanhempainvapailta kesäkuun 2. päivä.
Lassila & Tikanoja Oyj:n palveluksessa vajaat kaksi vuotta työskennellyt Takkula oli joulun alta vapun yli vanhempainvapailla kaksi vuotta ja kaksi kuukautta vanhan Alinan ja tämän isosiskon, 3,5-vuotiaan Amelian, kanssa. Toukokuussa hän oli vuosilomalla ja käytti muutaman pekkaspäivän.
Yksi parhaimmista muistoistani vanhempainvapaalta on, kun lapsi heräsi yöllä, kitisi ja halusi ensin iskän.
Kesäkuun alussa puoliltapäivin, ennen iltavuoroaan, isä annostelee tytärtensä lautasille juuri valmiiksi saamansa spagetin ja laittaa tytärten kaulaan muoviset ruokalaput, Alinalle vaaleanpunaisen ja Amelialle vaaleankeltaisen. Tytöt pistelevät ruokaa suuhunsa ja pulisevat iloisesti toisilleen ja ympärillä oleville aikuisille.
Takkula on käyttänyt oikeuttaan olla vanhempainvapaalla molempien tyttäriensä kanssa. Kuorma-autonkuljettajakollegoiden keskuudessa se on vieläkin harvinaista, hän ihmettelee.
– En tiedä montaakaan ei-synnyttänyttä kuljettajaa tällä alalla, joka olisi ollut vanhempainvapaalla. Vaikka isillä on oikeus pitää vanhempainvapaita ja isien osuutta perhevapaista on pidennetty, silti niitä ei pidetä. En täysin ymmärrä sitä.
– Kun olen puhunut vanhempien kuskien kanssa, he ovat kertoneet, ettei heillä ole heidän lastensa lapsuudesta juurikaan muistoja. Kun lapset olivat pieniä, he tekivät töitä.
– Minun mielestäni miehen paikka on nykyään perheen luona, Takkula sanoo ja katsoo spagettia syöviä tyttäriään.
– Äideilläkin on ura ja omat menonsa ja harrastuksensa. Vanhempainvapaalla oleminen ei saa johtaa naisilla uran pysähtymiseen tai pahimmillaan uran laskuun. Voin sanoa, että työ on minulle harrastus, mutta kotona lasten ja perheen kanssa oleminen on varsinainen työ. Pääsen töissä helpommalla kuin kotona. Kotona minulla on vastuu lasteni kasvatuksesta ja siitä, että olen läsnä heidän arjessaan.
Pitkään perhevapaista puhuttiin äitiys- ja isyyslomana, mikä on hyvin kaukana todellisuudesta, Takkula muistuttaa.
– Isyysloma ei ole lomaa eikä vanhempainvapaa ei ole vapaata. Ensimmäisen muksun kanssa vanhempainvapaa meni vielä näppärästi, mutta jälkimmäisellä vanhempainvapaalla esimerkiksi ulkoilussa oli ilman puolisoa tekemistä, kun kaksi muksua oli rattaissa tai pyörällä ja toisessa kädessä talutettavana kaksi koiraa, hän hymähtää.
Arjen haastavuudesta huolimatta kokemukset vanhempainvapaasta ovat voittopuolisesti myönteiset.
– Yksi parhaimmista vanhempainvapaamuistoistani on, kun lapsi heräsi yöllä, kitisi ja halusi ensin iskän, vaikka hän oli aikaisemmin halunnut aina äidin.
– Vanhempainvapaissakin on päivittäin hyvät ja huonot puolensa, myös tunnetasolla. Kaaos kotona syntyy äkkiä, mutta se, että lapset ovat pieniä, ei kestä montaa vuotta. Kaaoksestakin voi ja pitää osata nauttia.
Takkula suosittelee kuljetusalalla työskenteleville isille perhevapaiden käyttämistä, jos se vain on mahdollista.
– Pieni lapsi pistää prioriteetit uusiksi, ja siitä syntyy aikamoinen henkinen kasvu.
Kuorma-autonkuljettaja Toni Takkula on erittäin tyytyväinen työnantajansa, Lassila & Tikanojan, joustavuuteen ja tukeen työn ja perheen yhteen sovittamisessa.
– Työnantaja jousti, kun palasin vanhempainvapaan jälkeen töihin. Kun kysyin, voinko tehdä tämän kesän pelkkää iltavuoroa, se onnistui. Työnantaja ottaa yksittäisen työntekijän asiat aika hyvin ja vakavasti.
– Tämä helpottaa minun jaksamistani ja osaltaan koko muun perheen jaksamista. Samalla se nostaa omaa työmoraalia, kun voi ja jaksaa työssään hyvin, Takkula kiittää.
Kansaneläkelaitos eli Kela myöntää lapsen syntymän jälkeen kummallekin vanhemmalle vanhempainrahaa 160 arkipäivältä. Näistä 63 päivää voi luovuttaa toiselle lasta hoitavalle henkilölle.
Kuorma-autoalan työehtosopimuksessa on sovittu vanhempainvapaista seuraavasti: ”Ei-synnyttävälle vanhemmalle, joka on lapsen huoltaja tai joka on tunnustanut vanhemmuuden isyyslain (11/2015) mukaisesti ja jonka työsuhde on jatkunut yhtäjaksoisesti vähintään 6 kuukautta ennen lapsen syntymää, maksetaan hänen vanhempainvapaansa ajalta vapaan alusta lukien palkkaa sairausajan palkan säännösten mukaisesti enintään viideltä työpäivältä.”
”Synnyttävälle vanhemmalle, jonka työsuhde on jatkunut yhtäjaksoisesti vähintään kuusi kuukautta ennen synnytystä, maksetaan hänen raskaus- ja vanhempainvapaansa ajalta yhteensä palkkaa samoilta ajanjaksoilta ja samojen säännösten mukaisesti kuin sairausajalta.”
Lähteet: Kela.fi, Kuorma-autoalan työehtosopimus 26.2.2025–31.1.2028.