Liitto

Kokkolassa epäiltiin, ettei 100 000 ihmisen lakko riitä muuttamaan hallituksen linjaa

Vakavasta ja painavasta asiasta huolimatta SAK:n tapahtumassa oli hyvä fiilis.

Teksti Arto Jokela, Tuulikki Aikio

Kokkolassa SAK:n tapahtumaan osallistuneet ahtaajat Timo Turpeinen, Janne Mild ja Vesa Pohjola ovat pessimistisiä sen suhteen, että hallituksen mieli muuttuisi yhden päivän lakon ja 100 000 lakkolaisen voimin.

– Ihan hyvä meininki kuitenkin, kuvailee Kokkolan Ahtaajien varapuheenjohtajana toimiva Turpeinen Kokkolan torin tunnelmia.

Hänen mukaansa ainakin Kokkolan ahtaajien keskuudessa lakon syyt on ymmärretty.

Samoilla linjoilla oli Rauanheimo Oy:n pääluottamusmies Mild. Hän sanoo olevansa kuitenkin kauhuissaan nykyisestä tilanteesta ja hallituksen asenteesta.

– Tästä tuskin ilman yleislakkoa selvitään, hän toteaa.

Kokkolan Ahtaajien puheenjohtaja Vesa Pohjolakin uskoo, että ay-liikkeen on vielä kiristettävä ruuvia ennen kuin hallitus taipuu neuvotteluihin.

Hänestä ay-liikkeellä on tehtävää myös jäsentensä valistamisessa, sillä ihan kaikille ei ole vielä auennut, millaisia heikennyksiä hallituksen suunnitelmat heille merkitsevät. Kokonaisuutena hän arvioi Keski-Pohjanmaan tilannetta näiltä osin kuitenkin kohtalaisen hyväksi.

AKT:n Vaasan aluetoimitsija Tuulikki Aikio sanookin lakkopäivän menneen aluetoimiston alueella kohtalaisen hyvin. Myös Kokkolan torille SAK:n tapahtumaan oli saapunut mukavasti porukkaa.

Timo Turpeinen pohti, että 100 000 lakkolaista ja päivän lakko tuskin riittävät taivuttamaan Orpo-Purran hallitusta neuvotteluihin ay-liikkeen kanssa.

Janne ja Jarkko Mild osallistuivat SAK:n tapahtumaan Kokkolan torilla.

Vesa Pohjolan mielestä ihan kaikille ei ole vielä auennut, mitä hallituksen suunnitelmat toteutuessaan merkitsevät työntekijöille.