Liitto

Kemin Ajoksen syväsatamassa lakko pitää

Ajoksen syväsatama

Teksti Sirpa Pyykönen, Sirpa Pyykönen, Jari Kallio

Suomen satamissa on keskiviikkona tyhjää. Kolmas lakkopäivä pitää myös Kemissä. Kemin Ajoksen syväsatamassa työnantaja vaihtui vuoden 2023 lopulla Kemi Shipping Oy:sta Metsäliitto Osuuskuntaan. Sataman kautta kulkee kartonkia ja sellua, jonkin verran terästä.

Metsäliitto Osuuskunnan pääluottamusmies Jari Kallio kertoo työpaikkansa lakon pitävän hyvin. Kallio toimii myös Kemin Ahtaajat ry:n puheenjohtajana.

-Kaikki ovat lakossa mukana. Kallio kertoo, että Suomen hallituksen esittämistä työelämäheikennyksistä erityisesti kolahtavat luottamusmiehen aseman heikentäminen sekä paikallinen sopiminen. Kallio on huolissaan siitä, miten jatkossa työpaikalla voidaan pitää työntekijän puolia.

-Luottamusmiehen aseman heikentäminen johtaa helpompaan työntekijän irtisanomiseen. Sen lisäksi, että irtisanomissuojaa ollaan heikentämässä.

-Luottamusmiehellä tulee olla riittävä osaaminen, jos luottamusmiehenä voi toimia kuka vaan, myös osaaminen voi olla mitä vaan. Osaaminen ja ymmärrys työehtosopimuksesta ja työlainsäädännöstä ovat edellytyksiä tehtävän asianmukaiseen hoitamiseen toteaa Kallio.

-Paikallinen sopiminen työpaikalla ilman luottamusmiestä johtaa siihen, ettei sopiminen ole tasapainossa. On helpompi sopia heikommin. Näillä kahdella heikennyksellä on pitkälle menevä vaikutus moneen muuhunkin seikkaan työntekijän kannalta.

-Mielenkiinnolla tulevaisuutta odottaen! toteaa Kallio haastattelun päätteeksi.