Liitto
Teksti Tua Onnela, Ari Lehtola
27.05.2022
Pentti Hämäläisen mielestä kukaan ammattiliiton johtohenkilö ei pysty ratkaisemaan hiipuvan jäsenmäärän ongelmaa. Sen sijaan liiton henkilökunta voi auttaa, tukea ja innostaa niitä, jotka pystyvät – siis ammattiosastoja, luottamusmiehiä ja nykyisiä jäseniä. Nämä ovat avainasemassa kertomassa uusille työntekijöille, miksi liittoon kannattaa kuulua.
– Kaikilla on varmasti sama tavoite, että järjestäytymisastetta täytyy kaikin tavoin kasvattaa, mutta se lähtee ennen kaikkea osastoista, luottamusmiehistä ja jäsenistä, Hämäläinen sanoo.
Liiton johtohenkilöt puolestaan voivat tarjota tietoa ammattiosastojen ja muiden ruohonjuuritason vaikuttajien käyttöön, auttaa ideoinnissa ja kuunnella ehdotuksia. Hämäläinen toivoo, että jäsenhankintaan suhtaudutaan kaikin puolin ennakkoluulottomasti.
– Käyttöön pitää ottaa kaikki keinot, jotka laki ja liiton säännöt sallivat. Jäsenmäärän kasvattaminen on kaikkein tärkein tavoite, Hämäläinen sanoo.
Myös AKT:n yhteiskunnallisessa toiminnassa tavalliset jäsenet ovat Hämäläisen mukaan tärkeässä asemassa.
– Ensi vuoden eduskuntavaaleissa AKT:n pitää kannustaa jäseniään ryhtymään ehdokkaiksi ja tukea heitä niin, että mahdollisimman monta heistä saataisiin eduskuntaan. Silloin meidän äänemme kuuluu päätöksenteossa, Hämäläinen sanoo.
Samoin syksyn työehtosopimusneuvotteluissa Hämäläinen toivoo tiivistä yhteydenpitoa jäseniin.
– Syksyn työehtosopimusneuvottelut ovat erittäin tärkeät. Meidän pitää kuunnella jäseniltä tulevia toiveita ja myös tiedottaa avoimesti niin, että jäsenet tietävät, mitä me tavoittelemme.
Pentti Hämäläinen, 58, on AKT:n Jyväskylän aluetoimitsija. Hän on ehdolla ensimmäisen varapuheenjohtajan tehtävään. Taustaltaan Hämäläinen on yhdistelmäajoneuvonkuljettaja. Hän harrastaa metsästystä, pyöräilyä ja muuta liikuntaa.