Työelämä

Jopa kaaostunnelmia Jyväskylän uudella bussiterminaalilla

Liikenneturvallisuus Jyväskylässä on ankarasti kritisoitu puoli vuotta sitten valmistuneen linja-autoterminaalin toteutusta. – Ei ehkä ihan päivittäin mutta ainakin viikoittain kuulee jupinaa, että on menty perse edellä puuhun, poimii ammattiosaston puheenjohtaja Jonna Ahlsten keskustelun ytimen.

Katunäkymä Jyväskylästä. Kadulla poliisiauto sekä kaksi bussia.
Kuva: Hannu Tuovinen

Teksti ja kuvat Hannu Tuovinen

Jyväskylän ja Ympäristön Linja-autohenkilökunnan ammattiosasto 045:n porukoissa on kritisoitu uutta terminaalia. Kritiikki viittaa Jonna Ahlstenin mukaan Vapaudenkadun yhdeksän pysäkin terminaalialueen ahtauteen, ruuhkaisuuteen, sulanapitojärjestelmän riittämättömyyteen ja ennen kaikkea jalankulkijoiden ryntäilyyn bussien väleissä.

Kuljettajat ovat ehdottaneet, että väliaikaiset Asemakadun pysäkit palautettaisiin. Lisäksi vähennettäisiin uusittujen Vapaudenkadun pysäkkien määrää. Asemadulla oli neljä pysäkkiä ja bussit pystyivät sujuvasti tulemaan paikalle.

– Etu on, että kun tulemme tietyssä järjestyksessä niin saamme sumputettua autot sillä tavoin, ettei jää tyhjiä välejä. Saisimme siirrettyä autoa eteenpäin.

Mutta suunnittelusta vastaaville kuljettajien ehdotukset eivät käy. Ahlstenia turhauttaa. 

– Miksi meiltä kysellään, kun ei mikään käy?

– Ehdotuksemme on torpattu koska Asemakadun aukiolle on tulossa uusi tori eivätkä viereiset paikallisliikenteen pysäkit sovi torisuunnitelmiin.

– Mielestäni siinä on ristiriita, että kaupunki havittelee entistä enemmän matkustajia mutta samalla meiltä otetaan tilaa pois, Ahlsten sanoo.

Ahlsten uskoo, että kun tori tulee Asema-aukiolle kuljettajien ongelmat lisääntyvät.

Lähikuva iloisesta Jonna Tuomisesta bussiterminaalissa.
Jonna Ahlsten on ihmeissään, kun jopa lastenvaunut työnnetään autojen eteen. – Ehkä ajatellaan, että siellähän on ammattikuljettaja, saahan se tuon auton pysähtymään. Kuva: Hannu Tuovinen

Voi pientä kulkijaa

Esimerkkinä kauhun hetkistä puheenjohtaja kertoo havainnostaan. Alakouluikäinen lapsi seisoi kuljettajan näkymättömissä bussin keulan edessä. Lähtöä tekevällä kuljettajalla ei ollut mitään mahdollisuutta havaita pientä kulkijaa.

– Onneksi lapsi havahtui linja-auton liikkeellelähdön ääniin ja osasi väistää.

Välillä bussien väleissä näkyy jopa lastenrattaita työntäviä kiireisiä vanhempia. Älyttömintä ruuhkapoukkoilu on klo 15-17 välillä.

– Lapsille koituu kyseenalaista liikennekasvatusta, Ahlsten sanoo.

Hänelle itselleenkin sattui ”vähältä piti” -tilanne kun teini-ikäinen nuori sivuille katsomatta lennähti eteen. 

– Olin lähellä ajaa päälle, eikä teinin pää edes kääntynyt, käveli vaan eteenpäin. Tilannetta pahentaa, kun on kuulokkeet päässä. Ja sähköautostahan ei muutenkaan kuulu ääntä, Ahlsten kertaa kokemuksiaan.

– Ensimmäisen niiauksen (jarrutuksesta) jälkeen olin ihan varma, että tyttö osui etukulmaan.

Molemmat pysähtyivät ja kun Ahlsten läksi eteenpäin, samoin teki tyttökin. 

– Jarrutin uudestaan ja matkustamon ”mitä täällä tapahtuu” kysymykseen etupenkistä kuului vastaukseksi: ”tuossa yksi penska yrittää päästä hengestään”!

Ahlsten, 46, on ajanut Jyväskylän paikallisliikenteessä jo 22 vuotta.

– Iät ja ajat on ollut puikkelehtimista väleissä mutta tänä päivänä se on entistä välinpitämättömämpää.

Suunnittelusta vastaaville kuljettajien ehdotukset eivät käy.

Jonna Ahlsten

Hulluimmalta Ahlstenista tuntuu, kun poliisiauto tulee sekaan ja näyttää jalankulkijoille ”tulkaa vaan sieltä välistä” – vaikka pysäkillä on linja-auto vilkku päällä lähdössä!

– Seuraus on ollut, että meidän kuljettajien toimintaa ruvetaan seuraamaan ja jalankulkijoihin ei puututa, Ahlsten ihmettelee.

Uusi suojatiekään ei auta

Varsinkin iltapäivisin alue on lähes tukossa. Vuorokauden mittaan 1200 kaupunkibussia huristaa Vapaudenkatua. Matkustajaennätyksiä syntyy, kuten tammikuussa pakkasten ansiosta.

Laillisesti kadun voi ylittää suojatietä pitkin. Alueen molemmissa päissä on suojatie, niiden etäisyys toisistaan on satakunta metriä.

Auttaisiko jos keskialueelle saataisiin uusi suojatie?

– Aiemmin suojatie oli keskellä mutta ei sitä käytetty. Se vieläpä sijaitsi pysäkin edessä ja pakotti kaikki pysähtymään. Jos suojatie tulisi uudelleen keskelle, syntyisi sumppukin uudelleen. Eteneminen ja joustavuus torpattaisiin täysin.

Asennemuutokselle tarvetta

Ahlsten arvelee, että Jyväskylän tilanne ei ole ainut vaan monilla paikkakunnilla eletään vastaavien ongelmien keskellä.

Puheenjohtaja peräänkuuluttaakin asenteiden muutosta. 

– Linja-autostahan ei ehdi reagoida niin nopeasti kuin pitäisi, koska on paljon seurattavaa. Eli jos on pakko mennä yli niin kunnioitettaisiin sitä, kumpi on isompi. Jalankulkija jää aina toiseksi mutta eihän meistä kukaan halua sellaista testata.

– Suurella osalla kuljettajista on pelko, että milloin sattuu…

Terminaalikaaoksen takia alalta on ollut poistujia.

– Tiedän muutamia, joilla tämä on vaikuttanut lähtöpäätökseen. Ovat ruvenneet pelkäämään ihan liikaa. Viimeinen niitti on, kun on selvinnyt, että tuommoinen sumppu tehtiin, eikä siihen ole tulossa muutoksia. Kerrotaan vaan, että mitään ei voi tehdä.

Puoli vuotta sitten valmistunut Jyväskylän paikallisliikenteen terminaalialue Vapaudenkadulla maksoi kaksi miljoonaa. Hankkeessa säilytettiin 15 vuotta sitten tehty kavennus neljästä kaistasta kolmeen eli pysäkkikaistojen keskelle jäi vain yksi molempiin suuntiin liikennöitävä ajokaista.