Ilmiöt
Suomeen on nousemassa monta uutta tuotantolaitosta, joissa tehdään synteettistä metaania raskaan liikenteen käyttöön.
Teksti Tua Onnela, Mikko Kettunen
05.04.2023
Jos suunnitelmat toteutuvat, muutaman vuoden päästä Tampereella, Lahdessa, Porissa, Kotkassa ja Mikkelissä tehdään synteettistä metaania raskaan liikenteen polttoaineeksi. Vetyalan yritys Nordic Ren-Gas on perustamassa viittä tuotantolaitosta, joista ensimmäisten on tarkoitus valmistua vuonna 2026.
Ren-Gasin projektit tehdään yhteistyössä paikallisten energiayhtiöiden kanssa. Energiayhtiöiden voimalaitosten savukaasuista Ren-Gas ottaa talteen hiilidioksidia ja yhdistää sen valmistamansa vedyn kanssa. Näin syntyy synteettistä metaania.
Prosessiin vaadittavan vedyn yritys aikoo tehdä tuulivoimasähkön avulla vedestä. Lopputuote eli metaanipolttoaine on näin uusiutuvaa ja vähentää liikenteen päästöjä. Koko prosessin ohessa syntyy lisäksi hukkalämpöä, joka jaetaan eteenpäin kaukolämpönä.
Ren-Gasin tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä se pystyy tuottamaan noin 20 prosenttia raskaan liikenteen käyttämästä polttoaineesta ja 8 prosenttia Suomen kaukolämmön tarpeesta.
Ren-Gasin toimitusjohtaja Saara Kujala kertoo, että yritys keskittyy raskaan liikenteen metaanipolttoaineeseen sekä yhteiskunnallisista että kilpailuun liittyvistä syistä.
Suomen päästövähennystavoitteet vaativat muutoksia myös raskaaseen liikenteeseen. Toisin kuin henkilöautoliikenteessä, raskaassa liikenteessä ei kuitenkaan voi laskea ajoneuvojen sähköistämisen varaan.
– Esimerkiksi linja-autot ja jakeluliikenteen kevyet kuorma-autot voivat kulkea tulevaisuudessa sähköllä, mutta kun puhutaan kaikkein raskaimmista rekoista, en usko, että se on mahdollista. Tarvitaan muita ratkaisuja, Kujala sanoo.
Yksi ratkaisuista on uusiutuva diesel. Sitä himoitaan kuitenkin myös lento- ja meriliikenteeseen, mikä näkyy hinnassa. Kujala uskoo, että edullisella tuulivoimasähköllä tehty kaasupolttoaine voi tarjota raskaalle liikenteelle kilpailukykyisen vaihtoehdon.
Vielä joitakin vuosia sitten ennustettiin vedyn valtaavan liikenteessä alaa sellaisenaan. Vetyautot ovat kuitenkin edelleen harvinaisia, eikä esimerkiksi vedyn varastointiin liittyviä ongelmia ole vieläkään täysin ratkaistu.
Saara Kujala sanoo, että jos ”vetyliikenne” joskus toteutuu, Ren-Gasilla on mahdollisuus myydä vetyä sellaisenaankin. Tällä hetkellä toimivampi ratkaisu on kuitenkin käyttää vety metaanin valmistamiseen.
Tampere Tarastenjärvi: Tuotannon aloitus vuonna 2026. Vuodessa 18 000 tonnia vetyä, 35 000 tonnia metaania ja 600 gigawattituntia kaukolämpöä.
Lahti Kymijärvi: Tuotannon aloitus vuonna 2026. Vuodessa 18 000 tonnia vetyä, 35 000 tonnia metaania ja 600 gigawattituntia kaukolämpöä.
Kotka Mussalo: Tuotannon aloitus vuonna 2026. Tuottaa vuodessa 18 000 tonnia vetyä, 35 000 tonnia metaania ja 200 gigawattituntia kaukolämpöä.
Mikkeli Pursiala: Tuotannon aloitus vuonna 2026. Tuottaa vuodessa 6000 tonnia vetyä, 12 000 tonnia metaania ja 200 gigawattituntia kaukolämpöä.
Pori Kaanaa: Tuotannon aloitus vuonna 2027. Tuottaa vuodessa 6000 tonnia vetyä, 12 000 tonnia metaania ja 200 gigawattituntia kaukolämpöä.