Liitto
90 vuotta sitten Kotkan linja-autonkuljettajat saivat tarpeekseen ja perustivat ammattiyhdistyksen, josta sittemmin tuli osasto numero 001. Nyt Kotkassa oli aika juhlia ja katsoa eteenpäin ajatuksella, että nuorille annetaan vastuuta.
Teksti Elina Talvio, Tero Talvio ja Osasto 001
28.05.2025
Kotkan osaston 001 juhlissa arvovieras Veikko Kälviäinen on yhtä vanha kuin osastokin, 90-vuotias.
Hänen työnsä alkoivat kesätöistä vuonna 1959 ja heti alkuvaiheessa tilanne oli kireä. Kilpailevien liittojen välit olivat tulehtuneet. Osa kuljettajista lakkoili ja osa kävi töissä riippuen siitä, kumpaan liittoon he kuuluivat.
Kälviäinenkin osallistui sittemmin itse suurlakkoon vuonna 1971.
Hän näki ajan, kun linja-autojen rahastajat katosivat. Rahastajat olivat enimmäkseen naisia, ja työn hävittyä moni kävi kuljettajakurssin ja siirtyi rahalippaan takaa ratin taakse.
Kälviäinen pääsi tilausajojen kuljettajana näkemään myös Eurooppaa. Kommelluksilta ei aina vältytty, kun kielitaidoton kuljettaja joutui tekemisiin paikallisviranomaisten kanssa.
Yhdistyksen historiaan perehtynyt Tauno Tuomisalo kertoi yleisölle, että suurlakko 1971 oli osastolle kova isku. Moni jäsen koki, että lakon päättänyt sopimus oli luokattoman huono, ja 400 jäsenestä puolet erosi yhdistyksestä. Nykyään osasto 001:n aktiivijäsenmäärä on taas 400 tienoilla ja eläkeläisjäseniä on 150. Tuomisalo näkee 90 vuoden takaisessa ilmapiirissä paljon samaa kuin nykypäivässä.
Puheenjohtajan terveiset juhlaan tuonut Ismo Kokko korosti, että osastojen jäsenten arkisten työelämäpulmien pohjalta muodostuu se, mitä asioita liitto ajaa.
– Osastojen tulee ottaa nuoret entistä enemmän mukaan toimintaan ja antaa heille vastuuta, sillä vain siten ammattiyhdistykset voivat pysyä ajan hermolla, Kokko sanoi. Hän kehotti kysymään nuorilta, mitkä heidän mielestään ovat ajan haasteita ja vastaamaan niihin.
Valtakunnanpolitiikan osalta Kokko totesi, että viime eduskuntavaalit osoittivat sillä olevan väliä, mikä puolue saa päättää työntekijöiden asioista.
– Eduskuntavaalit ovat työelämävaalit. Työnantajat eivät enää samassa määrin halua sopia työntekijäliiton kanssa vaan haluavat siirtää työehdot työlakeihin, joten työelämän kannalta on suuri merkitys sillä, keitä eduskunnassa istuu.
90 vuotta sitten työnantajat olivat jo yhdistyneet liitoksi ja kuljettajista tuntui, että heitä kyykytettiin. ”Ylitöistä ei maksettu mitään ja kesäaikana tehtiin vapaapäivinäkin tilausvuoroja, eikä niistä saatu korvauksia”, kuvailtiin tilannetta.
Kotkaan perustettiin kuljettajien ammattiyhdistys vuonna 1935. Liittoon yhdistys liittyi vasta pari vuotta myöhemmin. Moni jäsen pelkäsi ensin työnantajan ja muiden ihmisten reaktioita, ja halusi siksi pitää matalaa profiilia. 1930-luvun oikeistolaisessa ilmapiirissä ammattiyhdistysliikkeeseen kuuluminen vaati rohkeutta. Välirauhan aikaan vuonna 1941 yhdistys laajeni niin että mukaan tulivat kuorma-autonkuljettajat.
Kuljettajat olivat alkuun miehiä. Asenteen taustalla oli hevosaikainen ajuriasetus, jonka mukaan naisia ei otettu ajureiksi. Sodan jälkeen naiset tulivat työelämään ja Suomen ensimmäinen naiskuljettaja oli Anni Barkas, ”Parkkos-Anni”. Historiikissa muuan työtoveri muistelee, että Barkas ”nousi katolle ketterästi kuin mies ja säkit lentelivät kevyesti”. Linja-auton kyydissä kulki ihmisten lisäksi säkeittäin tavaraa paikasta toiseen. Sotien jälkeen polttoaineesta oli pulaa, joten moni auto kulki häkäpöntöillä. Häkämyrkytys olikin yksi kuljettajien ammattitauteja. Yksi liiton ajamista asioista oli häkäpönttöjen korvaaminen muulla polttoaineella.
Vuonna 1948 liitto natisi liitoksissaan, kun kommunistit ja sosialidemokraatit kävivät valtataistelua liiton sisällä. Kotkan osasto erosi liitosta ensimmäisenä. Muutamien yhdistysten voimin perustettiin uusi, kilpaileva liitto. Kuljetusalan ammattiliittoja oli nyt kaksi. Osastot numeroitiin siinä järjestyksessä kuin ilmoitukset liittymisestä saapuivat ja Kotkan Autoalantyöntekijäin yhdistys halusi ehdottomasti numeron 1. Yhdistys järjesti kokouksen pikavauhtia ja veivät paperit suoraan liiton toimistoon Helsinkiin. Imatralaiset myöhästyivät vain hieman ja saivat numeron 2. Muut osastot tyytyivät siihen vauhtiin, millä posti kuljetti paperit perille.
Lähteenä käytetty Lauri Honkasen kirjaa Autokuljetusten ykkönen (2005)