Ilmiöt
Joulukuun kulttuurivinkeiksi olemme keränneet joulukuisia tapahtumia ympäri Suomen. Osa niistä on jouluaiheisia, osa muuten vaan tutustumisen arvoisia. Lue tarkemmat aukioloajat ja saapumisohjeet tapahtumien sivuilta. Älä unohda myöskään kaikkia lukuisia myyjäisiä, Kauneimmat joululaulut- ja muita tapahtumia, joita järjestetään jokaisessa kylässä ja kaupungissa.
Teksti Getty Images ja Seidi Guzejev
03.12.2025
1. luukku 1.12. Oulu Klassinen joulunäytelmä Saiturin joulu esitetään myös Oulun teatterissa suurella näyttämöllä. Tarinan keskeinen teema on hyvyyden voima.
2. luukku 2.12. Raahe Wanhan Raahen tunnelma muuttuu taianomaiseksi, kun ikkunajoulukalenteri avautuu ikkunaruutu kerrallaan. Kalenteri esittelee 24 kohdetta joko ao. talon tai Raahen historiasta. Kuvia voi katsella myös Visit Raahen sivuilla.
3. luukku 3.12. Tuusula Tuusulan Rantatiellä sijaitseva Lottamuseo kertoo naisten vapaaehtoistyöstä sotavuosina. Näin joulun alla sieltä löytyy myös tonttuja, kun tilalla asuvat tontut puuhailevat tonttupolulla. Avoinna 22.12. asti keskiviikosta sunnuntaihin.
4. luukku 4.12. Turku Valon polku on Turun kaupungin toteuttama valotaidetapahtuma, jossa voit ihailla paitsi näyttäviä valoteoksia, myös nauttia oheisohjelmasta. Polulle pääset 4.–7.12. välillä.
5. luukku 5.12. Kuhmo Bistro Neljä Kaesaa tarjoilee perinteisen joululounaan laatikoineen ja kinkkuineen, 5.12. on ensimmäinen kattauspäivä.
6. luukku 6.12. Kouvola Itsenäisyyspäivän valtakunnallinen paraati Kouvolassa.
7. luukku 7.12. Ruka, Kuusamo Lumiset tunturimaisemat ja lähiseudun herkut tuovat joulun tunnelmaa ja husky-, poro- tai kelkkasafarilla pääset nauttimaan talvesta, jos etelämpänä ei lunta olisikaan. Muista myös AKT:n lomapaikat Talvihovi ja Vallioniemi.
8. luukku 8.12. Pori Pori Sinfoniettan kamarikonsertti juhlii Sibeliuksen syntymäpäivää Porin Raatihuoneella.
9. luukku 9.12. Punkaharju Suomessa metsä on aina lähellä. Jouluna tuomme myös kuusen sisään koteihin. Miten olemme metsää muokanneet ja miten se on muovannut meitä. Luston metsämuseo kertoo tästä lisää, avoinna tiistaista sunnuntaihin.
10. luukku 10.12. Vaasa Minä en pelkää -ryhmänäyttelyssä esitellään suomalaisten nykykuvittajien näkemänä lasten ja nuorten maailmoja. Avoinna Tikanojan taidekodissa keskiviikosta lauantaihin.
11. luukku 11.12. Kajaani Pieni iltasoitto. Kainuun musiikkiopiston oppilaat esiintyvät Kouta-salissa klo 19–20.
12. luukku 12.12. Tampere Koiramäen joulu lapsille ja lapsenmielisille Särkänniemessä. Siellä seikkailevat paitsi oikeat eläimet myös Mauri Kunnaksen hahmot. Joulua vietetään 12.–14.12. ja 19.–21.12.
13. luukku 13.12. Helsinki Hyvää Lucian päivää! Suomen Lucia kruunataan klo 17 Helsingin tuomiokirkossa. Perinteinen Lucia-kulkue lähtee liikkeelle Senaatintorilta klo 18.
14. luukku 14.12. Lappeenranta Linnoituksen joulumarkkinoiden toinen päivä. Tarjolla käsitöitä, jouluisia koristeita sekä leivonnaisia.
15. luukku 15.12. Helsinki Satujen Joulu. Konsertti Musiikkitalolla. Luvassa myös yhteislaulua.
16. luukku 16.12. Pihtipudas Keski-Suomen Suurijärvi tarjoaa hiljaisuutta ja rauhaa joulukiireiden keskellä. Järven rannalta noin 3,5 kilometrin hiihtomatkan päästä löytyy tunnelmallinen punainen autiotupa hetken hengähdys- tai vaikkapa yöpymispaikaksi.
17. luukku 17.12. Jyväskylä Tarinoiden joulu on Jyväskylän kaupunginteatterin oma joulukonsertti. Kokoelma muistoja, tarinoita ja tulkintoja. Esitykset 17.–19.12.
18. luukku 18.12. Kittilä Reidar Särestöniemen teokset tuovat väriä kaamoksen keskelle. Särestö -museo on avoinna ympäri vuoden tiistaista lauantaihin. Lyhyen ajomatkan päässä löytyvät myös AKT:n lomapaikat Kätkähovi ja Neljä Tuulta.
19. luukku 19.12. Seinäjoki Jannan joulu. Joulukonsertti Lakeuden risti -kirkossa.
20. luukku 20.12. Kuopio Tapaa joulupukki ja -muori Puijo-kirjainten luona 20.–21.12. ja käy samalla kurkkaamassa Puijon majaa kiertävä joulupolku.
21. luukku 21.12. Heinola Konsta Hietanen: Konstan uusi joulu -konsertti Heinolan kirkossa.
22. luukku 22.12. Savukoski Joulupukin ja Joulumuorin asuinpaikka KorvatunturinMaassa tarjoaa erämaita luontoretkeilyyn tai esimerkiksi koiravaljakkoajeluja.
23. luukku 23.12. Rovaniemi Virittäydy verkossa joulun tunnelmaan. Joulupukki käy Rovaniemeltä matkaan klo 20. Tapahtumaa voit seurata Facebookissa: https://www.facebook.com/visitrovaniemi/
24. luukku 24.12. Hyvää joulua ihan jokaisen oman perinteen mukaan!