Ilmiöt
Esittelemme alue- ja kuntavaaleissa ehdolla olevia AKT:n jäseniä eri puolelta maata ja eri puolueista. Lisää ehdokasesittelyjä seuraavassa AKT-lehdessä.
Teksti Elina Talvio, Getty Images ja ehdokkaat
16.02.2025
Varakansanedustaja, kaupunginvaltuutettu, Tradekan hallituksen jäsen, Suomen kansallisoopperan hallintoneuvoston ja Helsingin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan jäsen, sekä Kuljetusalan Demarien johtokunnan jäsen.
– Ikäihmisten asiat ovat minulle tärkeitä, sillä olin oman äitini omaishoitaja. Haluan, että ikäihmisiä kohdellaan ihmisarvoisesti. Hoivaan kohdistuvat leikkaukset heikentävät elämänlaatua ja lisäävät omaisten työkuormaa.
– Kunnan pitäisi olla hyvä työnantaja, jolla riittää ymmärrystä ikäihmisestä huolta kantavan omaisen tilanteeseen. Kuntana Helsinki voi tehdä ja on tehnyt päätöksiä, joilla paikataan valtion tekosia, kuten lisätä kulttuurin tukea ja pitää hoitajamitoitukset ja hoitotakuu ennallaan. Yksi tärkeä asia on kumipyöräliikenteen edellytykset. Kaupungin laita-alueiden talvikunnossapidon tulee parantua, se oli viime talvena järkyttävän huonoa. Katutyöt tulee aikatauluttaa paremmin ja linja-autonkuljettajille tulee turvata mahdollisuudet WC-käynteihin.
Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja, pääluottamusmies ja työsuojeluvaltuutettu Kuljetusliike Taipaleella.AKT:n hallituksen jäsen.
– Edustan tällä hetkellä muuramelaisia Jyväskylän jätevedenpuhdistamo Oy:n hallituksessa Luottamustehtäviini kuuluu jäsenyys Jyväskylän elinkeino- ja kasvulautakunnassa. Aiemmat kuntavaalit toivat varasijan valtuustossa.
– Haluan kiinnittää huomiota tiestön kuntoon. Kuljettajana näen jatkuvasti, että tiet ovat huonossa kunnossa ja auraamisessa olisi parantamisen varaa. Ammattiliikenne ei pysähdy hetkeksikään, ja kaikkien pitäisi päästä turvallisesti kotiin myös muulloin kuin arkisin kahdeksasta neljään.
– Aluevaaleissa suurin yksittäinen asia ovat hyvinvointialueen säästöt, ja siellä pitää osata tehdä järkeviä päätöksiä.
Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja, pääluottamusmies ja varatyösuojeluvaltuutettu yrityksessä Peura-Trans Oy. AKT:n valtuuston jäsen.
– SDP ja vasemmistoliitto ovat ainoat puolueet, jotka pitävät työläisten puolta. Jokainen vasemmalle annettu ääni on tärkeä, jotta mahdollisimman moni meistä pääsisi läpi, vaikka kävisi niin että en itse olisi heidän joukossaan. Politiikan painopisteiden tulee siirtyä takaisin oikealta vasemmalle.
– Sote-palveluissa säästäminen ei saa asettaa ihmistä kohtuuttomien tilanteiden eteen. Lähipalveluiden leikkaamisessa tulee huomioida se, ettei sairas potilas joudu matkustamaan kymmenien tai jopa satojen kilometrien päähän apua saadakseen. Kainuussa etäisyydet ovat pitkiä ja väkeä vähän, ja huolena on että joka asian takia joutuu kohta matkustamaan Sotkamosta Kajaaniin.
Varastotyöntekijä ja valtakunnallinen pääluottamusmies yrityksessä DHL Supply Chain.
– Kahdeksan vuoden kokemus työpaikan luottamustoimesta on antanut eväät ja rohkeuden etsiä uutta jalansijaa ensi kertaa politiikan suunnalta. Olen ensimmäisen kerran ehdolla vaaleissa Suomessa. Aiemmassa kotimaassani Saksassa olin kerran ehdolla kunnallisvaaleissa. Koen että on aika tarjota osaamistani.
– Turun kaupunki on asukkaisiinsa nähden etäinen, sen pitäisi tulla lähemmäs asukkaita. Haluaisin lisätä yhteisöllisyyttä ja muuttaa kuntapuolen päätöksentekoa läpinäkyvämmäksi ja lähemmäksi ihmistä. Nyt kaupunkilaisista tuntuu, että kaupunginvaltuusto on jokin kaukainen instanssi, josta vain ilmestyy päätöksiä, joihin ei voi vaikuttaa. Kuntapäättäjä on kuitenkin yhteisellä asialla ja kuntalaisen puolella. Tällä hetkellä se ei näy.
– Turun kaupungin vuokratalojen pitäisi arvostaa enemmän vuokralaisiaan. Nyt vuokria vain korotetaan.
Linja-autonkuljettaja, pääluottamusmies Pohjolan Liikenteellä, osaston 009 sihteeri ja AKT:n valtuuston jäsen, Kuljetusalan Demarit vpj.
– Olen ehdolla Helsingin kaupunginvaltuustoon, koska haluan vaikuttaa kaupungin päätöksentekoon yleisellä tasolla. Erityisesti minua kiinnostaa vaikuttaminen kaupungin työntekijöiden työsuhteisiin liittyviin kysymyksiin, kuten työntekijöiden oikeudet sekä työolosuhteet. Näissä asioissa koen, että osaamiseni on korkealla tasolla.
– Haluan edesauttaa parantamaan Helsingin peruspalveluita, kuten varhaiskasvatusta, koulutusta, terveydenhuoltoa sekä erityisesti minulle läheistä joukkoliikennettä. Olen vahvasti aina heikomman puolella ja suurella sydämellä duunarien asialla.
– Helsingin tulee olla paikka, jossa on varaa asua myös kaupungin työntekijöiden sekä tietenkin kaikkien duunarien. Tulen ajamaan vahvasti eteenpäin joukkoliikenteen maksuttomuutta seuraavan valtuustokauden aikana helsinkiläisille matkustajille vähintään AB-alueella.
Yhdistelmäajoneuvonkuljettaja yrityksessä AJP-Cargo/DB Schenker.
– Uskon auttavani parhaiten keskittymällä Jyväskylässä paikalliseen vaikuttamiseen Keltinmäen – Myllyjärven suuralueella. Uutta voimaa tarvitaan, sillä alueeni asioita ajanut konkari jättäytyy pois valtuustosta kauden päättyessä. – Yksi kohennusta vaativa asia on kunnollisten toimitilojen puuttuminen alueen yhdistyksiltä. Kylätalo Keidas on elinkaarensa päässä. – Edelliset vaalit toivat kokemusta, mutta muutoksen aikaansaamiseen tarvitaan valtuustopaikka.
Ostoreskontranhoitaja Stevecolla, toimihenkilöiden varaluottamushenkilö.
– Työpaikkojen vähentyminen ja nykyiset leikkaukset ovat lisänneet oman alueeni ahdinkoa ja köyhyyttä, mikä näkyy myös tekemäni vapaaehtoistyön kautta. Ihmisiä ei voi jättää tyhjän päälle ja leikkausten vastapainoksi pitää luoda korvaavia palveluja.
– Heikomman ääni ei kuulu, ellei joku tuo sitä esiin ja suunnan pitää muuttua ennen kuin on liian myöhäistä.
– Kotkan pitää luoda myös parempia toimintaympäristöjä yrityksille, jotta työpaikkojen syntymiselle on mahdollisuus. Hallituksen päätös väylämaksujen perimisestä on satamakaupungille uhka, mikä pahimmillaan voi lisätä työttömyyttä. Myös satama-alan alihankkijat kärsivät, jos laivayhtiöt alkavat etsiä edullisempia kuljetusreittejä.
– Tehtävää on yhä paljon ja takanani on jo yksi kausi Kotkan kaupunginvaltuutettuna.
Linja-autonkuljettaja, osaston puheenjohtaja ja luottamusmies Pohjolan Liikenteellä.
– Vallalla oleva leikkauslinja synnytti halun osallistua politiikkaan ja ryhtymään ehdolle ensimmäistä kertaa.
– Haluan oikeudenmukaisempaa leikkauspolitiikkaa, jotta heikompiosaiset ja lapsiperheet eivät aina joutuisi maksajiksi. Ymmärrän kuntatalouden ahdingon, mutta siitäkään huolimatta ensisijaisten korjaustoimien ei pitäisi olla henkilöstön vähentämistä ja heikommilta ottamista. Asioita pitäisi kyetä tarkastelemaan laaja-alaisemmin. Haluan pyrkiä vaikuttamaan linja-autonkuljettajana myös omaan alaani liittyviin asioihin.
Lue lisää alue- ja kuntavaaleista: AKT tukee omia jäseniään alue- ja kuntavaaleissa Alue- ja kuntavaalit tarjoavat jännitettävää kevääseen, AKT myös tukee tietyin edellytyksin omia jäseniään, jotka ovat ehdolla