Työehtosopimusta sovelletaan Finnairin Oyj:n palveluksessa olevaan matkustamohenkilökuntaan.
Palkkoja ja euromääräisiä lisiä korotetaan 2,4 prosentilla viimeistään 1.5.2027 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta. Palkkataulukoita korotetaan 2,4 % 1.7.2027.
Palkkoja ja euromääräisiä lisiä korotetaan 2,9 prosentilla viimeistään 1.5.2026 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta. Palkkataulukoita korotetaan 2,9 % 1.5.2026.
Palkkoja ja euromääräisiä lisiä korotetaan 2,5 prosentilla viimeistään 1.6.2025 tai lähinnä sen jälkeen alkavan palkanmaksukauden alusta. Palkkataulukoita korotetaan 2,5 % 1.6.2025.
Työntekijän työssään suorittamien matkojen aiheuttamien lisämenojen peittämiseksi työnantaja maksaa hänelle päivärahaa paitsi asemapaikalla suoritetusta palvelusta.
Muilta kuin edellä tarkoitetuilta, työntekijän työssään suorittamilta työmatkoilta maksetaan matkakorvaus työnantajan kulloinkin voimassa olevan matkustuskäytännön mukaisesti.
Päivärahojen osalta noudatetaan kulloinkin voimassa olevia verohallituksen päivärahamääräyksiä.
Edellisen kauden työehtosopimus
Paikallinen sopimus ikään perustuvan osa-aikatyön ehdoista matkustamohenkilöstön työssä
Paikallinen sopimus lauantaina tehdyn työn korvaamisesta matkustamohenkilöstön työssä
Paikallinen sopimus osa-aikatyön 45-90 h/kk toteuttamisesta matkustamohenkilöstön piirissä
Määritelmiä
Yhdistyksellä tarkoitetaan jäljempänä Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry:tä.
Asemapaikalle saapumisella tarkoitetaan sitä hetkeä, jolloin työaika päättyy asemapaikalla.
Tähän kirjaan on koottu Finnair Oyj:n palveluksessa olevaa matkustamohenkilöstöä koskevat työehtosopimusmääräykset sellaisina
kuin niitä sovelletaan Finnair Oyj:ssä ja tämän työehtosopimuksen soveltamisalalla.
Määräykset perustuvat alan yleiseen matkustamohenkilöstöä koskevaan työehtosopimukseen sekä Finnair Oyj:tä koskien sovittuihin poikkeuksiin ja lisäyksiin.
Tämän työehtosopimuksen osana noudatetaan TT – SAK:n yleissopimusta sellaisena, kuin se oli voimassa 1.1.2017, siltä osin kuin tässä työehtosopimuksessa ei ole toisin sovittu.
1. Työnantajalla on oikeus johtaa ja jakaa työtä sekä ottaa toimeen ja siitä erottaa työntekijöitä riippumatta siitä, ovatko nämä järjestäytyneitä vai eivät.
2. Työntekijöiden on palveluksessa noudatettava työnantajan, esimiesten, viranomaisten ja lentotoiminnan turvallisuutta koskevia ohjeita ja määräyksiä.
3. Työntekijä ei ole oikeutettu ulkopuoliselle ilmaisemaan työnantajaa koskevia luottamuksellisesti tietoonsa saamiaan seikkoja.
4. Järjestäytymisoikeus on molemmin puolin loukkaamaton.
5. Työnantaja jakaa työntekijöiden palvelun siten, että heidän työmääränsä sekä pyhätyönsä sunnuntaisin ja juhlapäivinä jakautuvat mahdollisimman tasapuolisesti pitämällä luetteloa keskimääräisistä ansioista palkkaluokittain.
Työntekijät valitaan henkilöistä, jotka täyttävät työnantajan ja ilmailuviranomaisen matkustamohenkilökunnalle asettamat pätevyysvaatimukset ja jotka ovat hyväksyttävästi suorittaneet vähintään työnantajan edellyttämän peruskoulutuksen.
1. Työsopimus tehdään enintään kuuden kuukauden koeajalla, jonka kestäessä työsuhde voidaan molemmin puolin purkaa ilman irtisanomisaikaa.
2. Osapuolet suosittelevat, että työsopimus tehdään kirjallisena. Työsopimusmalli liitteenä (liite 6).
1. Kaikista lentokelpuutuksen omaavista työntekijöistä pidetään matkustamohenkilöstön keskinäistä virkaikäluetteloa (CCM-virkaikäluettelo) ja hallinnollista virkaikäluetteloa.
2. Keskinäinen virkaikäluettelo (CCM virkaikä) laaditaan siten, että siinä otetaan huomioon palvelusaika kokonaisuudessaan Yhtiön matkustamotyöntekijänä (CCM). Lisäksi otetaan huomioon palvelusaika CCM:nä muissa yhtiöissä, kuitenkin yhteensä enintään kaksi (2) vuotta. Yhtiön vuokratyöntekijöitä kohdellaan virkaiän kertymisen suhteen samoin kuin Yhtiön työntekijöitä.
Pöytäkirjamerkintä:Tätä laskentasääntöä noudatetaan 1.7.2025 jälkeen alkaneissa työsuhteissa. Muissa yhtiöissä suoritetusta palvelusajasta aiemmin laskettua virkaikää ei kuitenkaan vähennetä Yhtiöön palaavilta työntekijöiltä.
3. Erillisen esimieskoulutuksen saaneista esimiehistä (purseri, CPU tai vastaava) sekä erillisen työsopimuksen tehneistä muista esimiehistä pidetään yhtä erillistä keskinäistä virkaikäluetteloa, jonka perusteena on palvelusaika matkustamon esimiehenä saman työnantajan tai yhtiöryhmän palveluksessa. Virkaikä määräytyy muutoin samoin perustein kuin CCM- ja hallinnollinen virkaikä.
Pöytäkirjamerkintä:Esimiesvirkaikäluettelo muodostetaan siten, että purseritehtävässä 1.10.2007 toimineet työntekijät asetetaan 1.10.2007 voimassa olleen CCM-virkaiän mukaiseen virkaikäjärjestykseen. Heidän osaltaan esimiesvirkaikä on sama kuin CCM-virkaikä.
Esimiestehtävään 1.10.2007 jälkeen nimitetyt työntekijät asetetaan nimittämisjärjestyksessä esimiesvirkaikäluettelon viimeisiksi siten, että samana ajankohtana matkustamon esimiestehtävään nimitettävät sijoitetaan luetteloon CCM-virkaiän mukaisessa järjestyksessä. Erillisen esimiesvirkaiän laskenta alkaa heidän kohdaltaan nimitysajankohdasta.
Virkaikää vähentävät poissaolot huomioidaan esimiesvirkaikäluettelossa 1.10.2007 lukien siten, että esimiesvirkaikää vähennetään samalla tavalla kuin CCM-virkaikää.
4. Hallinnollinen virkaikä tarkoittaa työsuhteen tai työsuhteiden kestoaikaa saman työnantajan palveluksessa.
5. Jos työntekijä on muulla palkattomalla vapaalla kuin erityisraskaus-, raskaus-, tai vanhempainvapaalla tai lomautettuna yhdenjaksoisesti yli 62 kalenteripäivää, vähennetään tämä aika kokonaisuudessaan hallinnollisesta, CCM- ja esimiesvirkaiästä.
6. Palvelukseen tulevien työntekijöiden virkaikäjärjestys kursseittain määräytyy fyysisen iän perusteella, vanhin ensin. Samana päivänä syntyneiden virkaikä määräytyy kurssin alkaessa vallinneen aakkosjärjestyksen mukaan.
Työnantajan puolelta:
Työntekijän puolelta:
Sovitusta irtisanomisajasta huolimatta työnantajalla ja työntekijällä on heti oikeus purkaa työsopimus ilman irtisanomisaikaa työsopimuslain tarkoittamissa tapauksissa.
Pöytäkirjamerkintä:Loppupalkka maksetaan aina kunkin erän osalta sen laskemista seuraavan palkanmaksun yhteydessä, kuten työssä oleville maksetaan ko. erien osalta.
Työntekijän tuntipalkka saadaan jakamalla hänen vähimmäispalkkansa luvulla 115,5. (Voimaan 1.1.2017 alkaen)
Työntekijälle maksetaan lisätyökorvauksena 10 o/oo hänen vähimmäispalkastaan yli 110 tunneilta kuukaudessa.
Keskeytyneeltä kuukauden jaksolta lasketaan lisätyökorvaukseen oikeuttavat tunnit liitteinä olevien työaikataulukoiden mukaan (liite 3).
Kahdeltakymmeneltäkuudelta (26) ensimmäiseltä 172 tuntia kuukaudessa ylittävältä tunnilta maksetaan 50 %:lla korotettu ja seuraavilta 100 %:lla korotettu tuntipalkka. Niitä työtunteja, jotka on korvattu 8.7 kohdan perusteella, ei oteta huomioon tämän kohdan mukaista ylityötä laskettaessa. Lakisääteisen ylityökorvauksen minimin tulee kuitenkin täyttyä.
Keskeytyneeltä kuukauden jaksolta lasketaan ylityökorvaukseen oikeuttavat tunnit liitteinä olevien työaikataulukoiden mukaan (liite 3).
Työntekijälle ei makseta alan yleisen työehtosopimuksen mukaista lauantailisää (8 §:n 5. kohta).
Työvuoron aloituslisä maksetaan, kun työntekijä aloittaa edestakaisen alle 10 tuntia 5 minuuttia kestäväksi suunnitellun lentotyövuoron ensimmäisen kerran asemapaikalta. Aloituksia voi olla enintään yksi vuorokautta kohden. Korvaus on 10 euroa työvuoron aloitusta kohden.
Määräys on voimassa 1.7.2025 alkaen.
Purserina toimivalle työntekijälle maksetaan purserinimityslisänä 7,9 % ylimmän voimassa olevan palkkaluokan vähimmäispalkasta kuukaudessa.
Laajarunkokoneissa maksetaan lennon aikana matkustamon vanhimman (SCC) sijaisena toimivalle työntekijälle 1,5 o/oo:n suuruinen korvaus koko lennon työtunneilta.
Pöytäkirjamerkintä 1:Osapuolet ovat sopineet, että 1.7.2017 alkaen edellä mainittu korvaus (entinen ns. L4-korvaus) muutetaan uudeksi korvaukseksi, joka ei ole positioriippuvainen. Ei makseta takautuvia korvauksia.
Pöytäkirjamerkintä 2:Edellä mainittu 1,5 o/oo:n suuruinen korvaus maksetaan tämän työehtosopimuksen soveltamispiiriin kuuluvalle työntekijälle;1. ensisijaisesti esimieskoulutuksen saaneelle (Purseri, CPU tai vastaava), jolle ei makseta SCC-korvausta;2. toissijaisesti korvaus maksetaan esimieskoulutusohjelmassa (CLP tai vastaava) olevalle työntekijälle;3. tai näiden puuttuessa matkustamohenkilöstön keskinäisessä virkaiässä vanhimmalle SCC-kelpuutuksen omaavalle työntekijälle4. tai em. puuttuessa matkustamohenkilöstön keskinäisessä virkaiässä vanhimmalle CCM:lle.
Varallaolosta maksetaan työntekijälle tuntia kohden hänen vähimmäistuntipalkastaan seuraavasti:– arkisin 50 %– pyhäisin 100 %– jouluna (aatto kello 18.00 eteenpäin, 1. ja 2. joulupäivänä) 200%.
1. Palkanmaksupäivä on kunkin kuukauden viimeinen päivä tai sitä edeltävä työpäivä. Kuukauden lisät maksetaan seuraavan kuukauden palkanmaksun yhteydessä.
Asemapaikalta lähdettäessä lennon SCC:nä (purserina) toimivan työntekijän työaika laajarunkokoneessa alkaa 15 minuuttia ennen muun miehistön työaikaa. Korvaus lisätyöajalta on yhden tunnin tuntipalkka sekä mahdollinen yö- ja sunnuntai- sekä SCC-lisä. Lisätyöaika lasketaan myös kuukauden kokonaistyöaikaan, muttei päivittäiseen työaikaan, eikä oteta huomioon enimmäistyö- ja vähimmäislepoaikoja määriteltäessä.
Työntekijälle maksetaan vuosittain yhteensä neljän tunnin tuntipalkkaa vastaava summa passin ja viisumien hakemiseksi sekä työterveystarkastuksiin käytetyn ajan korvaamiseksi vapaa-ajalla. Korvauksen edellytys on, että työsuhde on voimassa maksuajankohtana. Korvausta ei makseta, mikäli työntekijä on ollut lepäävässä työsuhteessa koko kuluvan kalenterivuoden. (Vuodesta 2025 alkaen, maksetaan ensimmäisen kerran joulukuun 2025 palkanmaksussa)
A = Suunniteltu työaikaB = Soveltaminen käytännössä
1.A. Suunniteltu työaika on enintään 172 tuntia kuukaudessa ja 46 tuntia toisiaan seuraavan seitsemän kalenterivuorokauden aikana.
2.A. Suunniteltu työaika on enintään12 tuntia reittiliikenteessä14 tuntia aikaero-, kauko- ja tilauslennoilla sekä ylipitkillä reittilennoilla16 tuntia, jos lennon lopussa on kaksi tuntia tai enemmän siirtolentoa16 tuntia, jos lento on välilaskuton (ks 12 §)20 tuntia, jos työaika on pelkästään siirtolentoa
Suunnitellusta työajasta voidaan paikallisesti sopia toisin työnantajan ja pääluottamusmiehen välillä.
Ulkomaan asemalta asemapaikalle päättyvän siirtolennon tyhjällä koneella voi suunnitella 25 minuuttia yli TES:n työaikarajojen. Tästä ylityksestä ei synny oikeutta vajaamiehistö- tai lepopaikkakorvauksiin.
2.B.1. Vaikka työaika lennon aikana tulee suunnittelemattomasti ylittämään kohdassa 2 A mainitut enimmäistyöajat, työntekijä on velvollinen jatkamaan työtään 16 tuntiin asti. Työntekijä voi suostua poikkeuksellisesti ylittämään ko. enimmäistyöajan.
Pöytäkirjamerkintä:Työntekijäyhdistys suosittelee, että työntekijä suhtautuu myötämielisesti tapauksiin, joissa työaika koneen kotiin tuonnin yhteydessä suunnittelemattomasti ylittää 16 tuntia. Työajan ylittäessä 16 tuntia rajoitetaan lennolla suoritettavaa palvelua.
2.B.2. Lähdettäessä asemapaikalta lennolle, joka on suunniteltu tasan tai alle 12-tuntiseksi, työntekijä voi kieltäytyä:
a) reittivuorolta, jossa työaika tulee lähdön myöhästymisestä johtuen ylittämään 12 tuntia. Sääntöä ei sovelleta aikaero- ja kaukoliikenteessä.
b) aikaero-, kauko- ja tilauslennolta sekä ylipitkältä reittilennolta, jossa työaika tulee lähdön myöhästymisen takia ylittämään 14 tuntia.
c) tilauslennolta, jossa on yli yksi tunti kello 23.00 – 07.00 välistä yötyötä, ja jossa työaika myöhästymisestä johtuen tulee ylittämään 12 tuntia.
Työnantajalle on myöhästymisestä tiedon saatuaan kuitenkin jäätävä kohtuullinen aika (vähintään kyseisen yksittäisen lennon mukainen ilmoittautumisaika) varalla olevien työntekijöiden paikalle kutsumiseen. Lennolle määrätyt työntekijät ovat velvollisia odottamaan lentokentällä. Jos kone kuitenkin on valmis lentoon ennen paikalle kutsuttujen palvelukseen ilmoittautumista, ovat työntekijät velvollisia lähtemään lennolle.
Pöytäkirjamerkintä 1:Jos työntekijä lähtee lennolle, jolle varalla oleva työntekijä olisi ehditty kutsua lennon lähtöä lisää myöhästyttämättä, hänelle annetaan yksi ylimääräinen vapaapäivä (VVV) tilastoon jokaiselta 12 tuntia (kohdat a ja c) tai 14 tuntia (kohta b) ylittävältä täydeltä tunnilta. Mahdollinen kieltäytyminen tulee tehdä yksilöllisen harkinnan perusteella.
Pöytäkirjamerkintä 2:Asemapaikalta alkanut lento, joka palaa takaisin lähteäkseen myöhemmin uudelleen, on yhtäjaksoinen työsuoritus, jossa noudatetaan 9.1.1. -kohdan määräystä (Työaika alkaa siitä hetkestä, jolloin työntekijän on työnantajan määräysten mukaisesti ilmoittauduttava tai oltava palveluksessa ennen aikataulun mukaista lähtöaikaa), ja 9.3.2.B.1 -kohdan määräystä, jonka mukaan työntekijä on velvollinen työskentelemään 16 tuntiin asti, paitsi jos työaika asemapaikalta lähdettäessä on ylittämässä 12/14 tuntia. Tällöin sovelletaan 9.3.2.B.2 -kohdan määräyksiä työntekijän kieltäytymisoikeudesta.
1.A. Asemapaikalla on työntekijälle varattava toisiaan seuraavien 27 tunnin aikana vähintään 10 tunnin lepo.
Ulkoasemilla on työntekijälle varattava toisiaan seuraavien 27 tunnin aikana vähintään kahdeksan tunnin lepo
Em. lepoaikojen on kokonaan oltava käytettävissä nukkumiseen.
Pöytäkirjamerkintä:Em. lepoaikoihin lisätään 3,5 tuntia, jolloin työaikojen väli ulkoasemilla on 11,5 tuntia ja asemapaikalla 13,5 tuntia, ellei työnantajan ja työntekijäyhdistyksen välillä toisin sovita.
1.B. Työntekijän suostuessa alittamaan tämän pykälän 9.4.1.A kohdassa mainitun vähimmäislepoajan ulkoasemalla, lasketaan alittamiseen johtaneen työjakson ja sitä välittömästi seuraavan työjakson työajat yhteen. Erillistä tuntikorvausta maksetaan kohdan 8.7 mukaisesti, jos yhteenlaskettu työtuntimäärä edellyttää sitä. Asemapaikalla lepoajan alittaminen on vapaaehtoista, eikä siitä makseta korvausta.
2.A. Mikäli vähintään neljän tunnin lepoaika ei täyty kello 23.00–07.00 välisenä aikana paikallista aikaa ulkoasemilla, joissa aikaero ei ylitä neljää tuntia, seuraa asemapaikalla 21 tunnin vapaa (VP), eikä työtä saa suunnitella sille kalenteripäivälle, jona em. vapaa päättyy. Tätä vapaata seuraavana päivänä työaika ei voi alkaa ennen kello 06.00. Kiintiövapaan (KV) laskenta em. lennon jälkeen alkaa 21 tunnin vapaan (VP) täyttymisestä.
1.A. Jos työntekijän työaika asemapaikalle saavuttaessa on suunniteltu ylittämään 12 tuntia, hänellä on oltava seuraavat 18 tuntia vapaata (VP). Sääntöä ei sovelleta aikaero- ja kaukoliikenteessä.
1.B. Jos työntekijän työaika asemapaikalle saavuttaessa on ylittänyt 12 tuntia, hänellä on oltava seuraavat 18 tuntia vapaata (VP). Sääntöä ei sovelleta aikaero- ja kaukoliikenteessä.
Jos työntekijän työaika asemapaikalle saavuttaessa on ylittänyt 14 tuntia, hänellä on oltava seuraavat 24 tuntia vapaata (VP) ja 16 tuntia ylitettäessä 30 tuntia vapaata (VP). Sääntöä ei sovelleta aikaero- ja kaukoliikenteessä.
Mikäli työnantaja ei voi aikaero- tai kaukolennon jälkeen resurssitilanteen vuoksi antaa suunnittelemattomasta 14 tunnin / 16 tunnin ylityksestä seuraavaa 24 tuntia / 30 tuntia puskurivapaata asemapaikalla, korvataan 24 tunnin puskurivapaa yhdellä VVV-päivällä ja 30 tunnin puskurivapaa kahdella VVV-päivällä tilastoon. (Kts. kohta 15.3.7)
2.A. Määräystä 18 tunnin vapaasta (VP) sovelletaan myös ulkoasemalla, mikäli työaika on suunniteltu ylittämään 14 tuntia. Sääntöä ei sovelleta aikaero- ja kaukoliikenteessä.
2.B. Määräystä 18 tunnin vapaasta (VP) sovelletaan myös ulkoasemalla, jos työaika on ylittänyt 14 tuntia. Sääntöä ei sovelleta aikaero- ja kaukoliikenteessä.
3.A. Jos ulkoasemalle saavuttaessa yötyötä on ollut neljä tuntia tai enemmän, työntekijällä on oltava seuraavat 21 tuntia vapaata (VP) eikä välittömästi seuraavaa työvuoroa saa suunnitella alkavaksi ennen kello 10.00. Sääntöä ei sovelleta aikaero- ja kaukoliikenteessä.
Jos asemapaikalle saavuttaessa yötyötä on ollut neljä tuntia tai enemmän, työntekijällä on oltava seuraavat 21 tuntia vapaata (VP). Välittömästi seuraavaa työvuoroa ei saa suunnitella alkavaksi ennen kello 10.00. Sääntöä ei sovelleta aikaero- ja kaukoliikenteessä.
Tämän kohdan työn alkamisaikaa koskevia rajoituksia ei sovelleta em. kellonajan jälkeiseen vuorokauteen tai vuorokausiin.
3.B. Jos yötyötä on neljä tuntia tai enemmän, työntekijällä on oltava seuraavat 21 tuntia vapaata (VP). Välittömästi seuraava työvuoro ei voi alkaa ennen kello 10.00. Sääntöä ei sovelleta aikaero- ja kaukoliikenteessä.
Aikaero- ja kaukolennolla, jossa on yötyötä neljä tuntia tai enemmän, työntekijällä on oltava ulkoasemalla seuraavat 21 tuntia vapaata ja asemapaikalla tulovuorokautena kello 24.00 saakka.
4. Edellä olevien kohtien vapaa‑aikoja (VP) ei saa sisällyttää 14.1 kohdassa tarkoitettuihin vapaapäiviin (KV).
1.A. Työrupeamia, jotka sisältävät työaikaa neljä tuntia tai enemmän kello 23.00–07.00 välisenä aikana, saa työntekijälle suunnitella enintään kaksi puolen kuukauden työvuorolistaa kohden ja kolme kalenterikuukautta kohden. Työnantaja ja pääluottamusmies voivat sopia asiasta toisin.
Yllä mainittuja lentoja ei sijoiteta peräkkäin. Tämä rajoitus ei koske yöpyviä lentoja.
1.B. Varallaolo- ja päivystystapauksissa sekä suunnittelemattomissa tapauksissa on em. lentojen enimmäismäärä neljä kuukaudessa, kuitenkin enintään kaksi puolen kuukauden työvuorolistaa kohden.
2.A. Työntekijän työvuorot on suunniteltava siten, ettei kahden peräkkäisen yön lentotyöaika alkuperäisen lähtöpaikan paikallisajan 02.00–06.00 välillä yhteensä ylitä viittä tuntia.
3.A. Työvuorot Kanarian saarille on suunniteltava siten, ettei kahden peräkkäisen kalenteriyön (kello 23.00–06.00 välisenä aikana) lentotyöaika ylitä viittä tuntia alkuperäisen lähtöpaikan paikallisajan mukaan laskettuna. Tätä sääntöä sovelletaan myös siirtokuljetuksen edeltäessä lentotehtävää.
Mikäli työvuorojen väliin jää vähintään 18 tunnin lepoaika, vain kahta tuntia pidemmät yötyöjaksot työvuoroa kohden huomioidaan.
4.A. Jos yötyötä ajoittuu yli kaksi tuntia kello 00.00-07.00 väliselle ajalle, välittömästi seuraava työ asemapaikalla voi alkaa aikaisintaan kello 10.00 seuraavana päivänä.
5.A. Jos ulkoasemalle saavuttaessa yötyötä on ollut neljä tuntia tai enemmän, työntekijällä on oltava seuraavat 21 tuntia vapaata eikä välittömästi seuraavaa työvuoroa saa suunnitella alkavaksi ennen kello 10.00. Mikäli työaika alkaa ennen kello 10.00, 21 tunnin vähimmäisvapaan toteuduttua, annetaan asemapaikalla yksi ylimääräinen kalenterivapaa (VVV), jonka jälkeinen työ voi alkaa kello 05.00. Työajan suunniteltu alku ulkoasemalla ei kuitenkaan saa olla ennen kello 07.00.
1.A. Yli 12 tuntia kestäviä lentoja saa työntekijälle suunnitella enintään yhden edestakaisen puolen kuukauden työvuorolistaa kohti. Työnantaja ja työntekijä voivat sopia asiasta toisin. Asiaa koskeva kysymys sisällytetään aikataulukausittain tehtävään miehistönkäyttökyselyyn.
Pöytäkirjamerkintä:Tällaiseksi yhdeksi yli 12‑tuntiseksi lennoksi katsotaan myös sellaiset Euroopan ulkopuolelle suuntautuvat lennot, joissa suunniteltu työaika muodostuu kahdesta erillisestä yli 12 tunnin lennosta.
1.B. Työntekijä on velvollinen lähtemään yli 12 tuntia kestävälle lennolle kaksi kertaa kalenterikuukaudessa.
Varalla oleva ja päivystävä työntekijä on velvollinen lähtemään kalenterikuukauden aikana kolmannelle yli 12 tuntia kestävälle lennolle. Rajoituksesta voidaan sopia toisin työnantajan ja työntekijän kesken.
Siirryttäessä tyhjällä koneella (koneessa vain miehistölistalle merkattuja miehistönjäseniä, johon kuuluu myös mahdollinen mekaanikko) työaika päättyy:
Yllä mainitut vapaapäivät sisältyvät 14.1 kohdan mukaisiin vapaapäiviin (KV).
Työnantaja ja pääluottamusmies voivat yksittäistapauksissa sopia toisin tämän ja alan yleisen työehtosopimuksen 15 §:n korvauskäytäntöä koskevista määräyksistä.
Ei sovelleta alan yleisen työehtosopimuksen 15.1 kohtaa.
Hotellihuoneen odotus ei ole työaikaa eikä lepoaikaa; hotellihuoneen etsiminen on työaikaa. Hotellihuonetta odotetaan yksi tunti (aikaerolennon ja neljä tuntia tai enemmän yötyötä sisältävän lennon jälkeen 30 min) ilman korvausta, sen jälkeen korvaus on yksi VVV-päivä jokaiselta täydeltä puolelta tunnilta, kuitenkin enintään kolme VVV-päivää.
Lähtökohtaisesti hotellihuoneita ei jaeta, puuttuvat hotellihuoneet järjestään muista saman tasoisista hotelleista. Mikäli kuitenkin erittäin pakottavissa tapauksissa hotellihuone jaetaan, maksetaan hotellihuoneen jakamisesta 1.6.2025 alkaen 300 euroa ja VVV-päivä/ työntekijä jokaista alkavaa vuorokautta kohden. Laskenta alkaa siitä hetkestä, jolloin työntekijät saavat hotellihuoneen avaimen.
Vajaamiehistökorvaus: ei korvausta tilanteissa, joissa minimimiehistön alitus johtuu miehistönjäsenen sairastumisesta kohteessa, jossa yhtiöllä ei ole varallaolojärjestelmää. Yhtiölle on jäätävä kohtuullinen aika korvaavan miehistönjäsenen kutsumiseen työhön. Edellä mainituissa tapauksissa ei sovelleta kohdan 2.3 rajoituksia.
Käsitellään tapauskohtaisesti aina asemapaikalla.
Soveltamisohje:
Siirtymämääräys: Seuraavia määräyksiä noudatetaan työehtosopimuksen voimaantulosta lukien niihin työntekijöihin, joihin noudatetaan 1.8.2022 voimaan tulleita sairausvakuutuslain säännöksiä ja joiden oikeus raskaus- tai vanhempainvapaaseen alkaa 1.2.2025 tai sen jälkeen.
Mikäli työntekijään noudatetaan 31.7.2022 voimassa olleita perhevapaita koskevia sairausvakuutuslain säännöksiä tai oikeus raskaus- tai vanhempainvapaaseen on alkanut ennen 1.2.2025, noudatetaan työsuhteessa ennen 1.2.2025 voimassa olleita työehtosopimuksen määräyksiä, 16.3:n mukaisesti.
Jos työntekijään noudatetaan 1.8.2022 jälkeisiä sairausvakuutuslain säännöksiä, vähennetään mahdolliset 31.1.2025 voimassa olleen työehtosopimuksen mukaiset jo pidetyt palkalliset äitiys-, isyys- ja adoptiovapaat 1.2.2025 voimaan tulleen työehtosopimuksen perhevapaamääräysten mukaisista palkallisista vapaista.
Vuosiloma, vuosilomapalkka ja vuosilomakorvaus määräytyvät vuosilomalain mukaan. Vuosilomapalkkaa laskettaessa otetaan huomioon myös pyhätyöt.
Tämän sopimuksen osana noudatetaan liitteenä olevaa hotellisopimusta.
Muiden luottamusmiesten työstä vapautuksesta sovitaan paikallisesti.
Työntekijän oikeudesta työllistymisvapaaseen on säädetty työsopimuslaissa.
Työnantaja perii työntekijän valtuutuksella työntekijäyhdistyksen jäsenmaksut työntekijän palkasta ja tilittää ne työntekijäyhdistyksen tilille ohjeiden mukaisesti. Työntekijälle annetaan vuoden päätyttyä selvitys pidätetystä summasta.
Kaikki työtaistelutoimenpiteet, jotka kohdistuvat tähän sopimukseen tai johonkin sen määräykseen ovat kielletyt. Lainmukaiset työtaistelutoimenpiteet ovat kuitenkin sallittuja.
Matkustamomiehistö kullekin lennolle suunnitellaan siten, että koko miehistö on Finnairin palveluksessa olevia työntekijöitä. Lähtö sekamiehistölle (AY/KR) on vapaaehtoista.
Mahdollisuus 10 yöpyvän kohteen avaamiseen suunnitellulla kahdeksan tunnin lepoajalla. Näihin sisältyy aiemmin sovittu LHR:n yöpyvä. Lento voi olla suora tai välilaskullinen, blokkiaika noin 3,5 tuntia. Menolennon viivästyminen vähintään 30 minuutilla suunnitellusta korvataan yhdellä VVV –päivällä. Ennen tai jälkeen ao. yöpyvää lentoa ei suunnitella muita lentoja. Yötyölennon jälkeiset alkamisaika- ja yötyörajoitukset poistetaan, jos välissä on muu, kuin lentoon liittyvä vapaa kalenteripäivä (vuorolistalla vapaa ruutu).
Osapuolet sitoutuvat siihen, että kumpikin osapuoli voi ottaa sopimuskauden aikana osapuolten väliseen neuvotteluun työehtosopimusta koskevan tai muun työehtoihin taikka työhön liittyvän asian.
Palvelualojen työnantajat PALTA ry
Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT ry
Aika: 22.5.2025
Paikka: Helsinki
Allekirjoittaneet liitot ovat sopineet Finnair Oyj:n matkustamohenkilöstöä koskevan työehtosopimuksen uudistamisesta seuraavaa:
Työehtosopimuksen uudistamista koskevat liitteet löytyvät Työehtosopimuksen sivuilta 63 – 100.
13.06.2026 Uutinen
12.06.2026 Uutinen