Liitto

Rantalentiksessä tiukat pallorallit

KESÄPÄIVÄT Kesäpäivien rantalentiksen mestariksi kiri Helsingin Ahtaustyöntekijät osaston 131 kaksikko Jaakko Räikkönen ja Markus Miettinen. Hopean pokkasivat Kuopion osaston 016 Janne Kokkonen ja Oula Rautia, pronssimitalin Helsingin Seudun Linja-autohenkilökunnan osaston 009 Arlo Tiits ja Ari Moisio.

Rantalentopallokentällä punapukuisella miehellä kädet suorana edessä valmiina iskemään palloon, joka on ilmassa hänen edessään. Taustalla toinen miespelaaja valkoinen paita päällään seuraa tilannetta.
Rantalentiksen tiiviissä kisatunnelmassa Jaakko Räikkönen punaisessa paidassaan. Markus Miettinen seuraa tilannetta.

Teksti Hannu Tuovinen

Kuvat Vesa-Matti Väärä

Kisan kaikki kolme joukkuetta pelasivat kaksi ottelua. Otteluvoittoon riitti kaksi voitettua erää.
Mestaruuden kannalta ratkaisevaa oli, kun turnauksen puolivälin kolmieräiseksi venyneessä ottelussa Helsingin Ahtaustyöntekijöiden osasto 131 voitti Kuopion osaston 016 erin 2-1. Kuopio oli voittanut ensimmäisen vastustajansa Helsingin Seudun Linja-autohenkilökunnan osaston 009 2-0.

Ahtaajilta Kuopio vei ensimmäisen erän. Kahdessa seuraavassa erässä ratkaiseva pelaaja oli Jaakko Räikkönen, jonka venyvä kenttäpeli ja varmat syötöt toivat erävoiton kahdesti 131:lle. Turnausvoitto sinetöityi kun 009 kaatui viimeisessä kaksieräiseksi jääneessä ottelussa 2-0.

Kaksi miestä pelaa rantalentistä hiekkakentällä. Takimmainen on juuri osumassa palloon.
Hopean pokkasivat Kuopion osasto 016:n Janne Kokkonen ja Oula Rautia

Hienoja puskupalloja

Kuopion nuoret miehet Janne Kokkonen ja Oula Rautia osoittivat pelitaitojaan puskupalloilla, varsinkin Kokkonen pitkänä pelaajana pukkasi hyviä osumia kuin jalkapallosta ikään.

Hienovireisen ja taidokasta peliä esittäneen turnauksen kohokohtia olivat erinomainen urheiluhenki ja tsemppaaminen. Kun joukkueet vaihtoivat kenttäpuoliskoja nähtiin tsemppiläpsyjä vastassa olevien joukkueiden välillä.

Kaksi pelaajaa kentän kummallakin puoliskolla pehmeässä hiekassa vaatii kuntoa ja tsemppiä. Kentän laidalta kannustettiin kaikkia ja joitakin ikimuistoisia (ja humoristisia) huomautuksia päätyi muistoihin:

– Hienoa peliä, etäisesti muistuttaa lentopalloa koska pallo on kuitenkin enemmän ilmassa kuin maassa, tunnustettiin 009:n kannustusjoukoissa Kuopio-pelin jälkeen.

– Ee voe mittään, kuittasi Kuopion Oula Rautia kun pallo oli syöksyvää pelaajaa nopeampi matkalla kohti takarajaa – kentän sisällä.

– Sinne lähti Australiaan, kommentoitiin puuskaisen tuulen sivurajojen väärälle puolelle tempaamaa syöttöä. Syöttö ei mennyt sillä kertaa edes verkon yli.

Kyseessä oli kaiketi vastaus turnauksen alussa kuullulle 009:n kannustushuudolle, jonka mukaan ”taktiikkamme on saada pallo verkon yli”.

Turnauksessa koettiin oikeaa tsemppiurheilun meininkiä, varsinkin kun olosuhteet hellivät. Mausteeksi saatiin ruotsalaisviestin kenttäkuulutus, joka loihti taustalla omaa tunnelmaansa.

Kaksi oranssiasuista miest pelaa rantalentopalloa. Edessä oleva kurottuu kohti verkkoa vauhdikkaassa liikkeessä.
Osaston 009 Arlo Tiits (vas.) ja Ari Moisio antoivat pelissä kaikkensa. Rantalentiskisassa hienoa olivat vauhdikkaat otteet ja joukkueita kannustava tunnelma.

Lue tuoreimmat jutut

AKT-lehden etusivulle
Mies ja nainen kuvassa nojaamassa tynnyriin. Molemmilla mustat t-paidat, miehellä lippis naisella vaaleat hiukset. Takana linja-auto.

KESÄPÄIVÄT Ajotaitokisa sai konkarinkin jännittämään

KESÄPÄIVÄT Kultamerkit ja aplodit ne yhteen soppii

KESÄPÄIVÄT Yhteisiä kesäpäiviä 17 vuotta

KESÄPÄIVÄT Laulavat kuljettajat vauhdissa – kollegat olivat vaativa yleisö

Kaksi mustapuseroista nuorta miestä juoksee kilpaa Hiekkaharjun liikuntapuistossa

KESÄPÄIVÄT Kesäkisat täynnä tekemisen meininkiä

KESÄPÄIVÄT Kesäpäivillä sen huomaa: yhteisöllisyys on nosteessa

KESÄPÄIVÄT ”Vaikeampaa kuin miltä näyttää” – e-urheilu tuli kesäpäiville

KESÄPÄIVÄT Köydenvedossa Lauttakylän ylivoimaa

KESÄPÄIVÄT Kaikki taulussa -tikkakisassa iloittiin

Ajankohtaista

Lue lisää

Uutinen

SAK: Budjettiehdotus unohtaa työttömät

Tiedote

Yli 90 prosenttia HCT-kuljettajista kertoo – taukopaikkoja liian vähän

Uutinen

SAK:n selvitys: Hallituksen politiikka on vähentänyt luottamusta työpaikoilla