Liitto
Teksti Hannu Tuovinen
Kuvat Vesa-Matti Väärä
11.06.2026
AKT:n 19. edustajakokouksen avajaispuheenvuoroissa korostui solidaarisuus ja tarve ammattiliittojen työlle.
AKT:n puheenjohtaja Ismo Kokko muotoili avajaisten esiintyjän Pauli Hanhiniemen klassikkokappaleen ”sähkökitara, hyvää tahtoa ja kavereita” muotoon: solidaarisuus, hyvää tahtoa ja kavereita!
Solidaarisuus nousee arvona korkeimmalle. Kokko totesi Orpo-Purran hallituksen luoneen työelämään kireän ilmapiirin, mikä johtuu lakko-oikeuden rajoittamisesta ja sosiaaliturvan leikkauksista.
– Ja ennen kaikkea siitä, että ammattiliitoilta, AKT:ltä, halutaan viedä kyky suorittaa perustehtäväänsä, valvoa jäsentensä etua ja sopia jäsenten minimityöehdoista.
– Meidän perustehtävämme koetaan niin suureksi uhkaksi poliittiselle oikeistolle ja elinkeinoelämälle, että meidät halutaan pois paikaltamme. Tuntuu usein siltä, että reilussa sadassa vuodessa mikään ei ole muuttunut, Kokko totesi ja listasi tämän päivän ongelmat: alustatyö, vuokratyö, nollatuntisopimukset, töihin kutsuttaessa ja alihankintaketjut.
– Alustoista on tullut tämän päivän huutokonttoreita, Kokko moitti.Kokon mukaan on helppo vetää johtopäätös, että tarve ammattiliitoille, tarve AKT:lle, ei ole kadonnut mihinkään. – Tavoite jäsenistön hyvinvoinnin ja yhteiskunnallisen aseman edistämisestä on pysynyt ennallaan.
Some-ölinä on Kokon arvion mukaan voimistunut ja ay-toiminnan mollaajia löytyy hallituspuolueistakin.
– Myös Suomessa tappouhkaukset ovat valitettavasti arkipäivää. Solidaarisuudesta ja empatiasta on tullut hyveen sijasta pahe. Meidät on nimetty jopa mafiosoiksi, rikollisiksi.
Pohjoismaisten kuljetusliittojen pääsihteeri Anu Hietala halusi sanoa suoraan: – Valo on vähentynyt. Konfliktit ovat lisääntyneet. Polarisaatio kasvaa.
– Keskustelu, jonka pitäisi keskittyä työntekijöiden oikeuksiin, ajautuu yhä useammin sivuraiteille.
Hietala kuvaili, miten ILO:n konferenssissa suuri osa ajasta kului siihen, saako sanaa “gender” käyttää. USA:n hallitus vaati sen poistamista asiakirjoista – samoin kuin viittauksia kestävään kehitykseen.
– Aikoinaan Finnairilla eli ajatus “peace of mind”: keskity siihen, mitä voit hallita.
– Kukaan muu ei tule tätä maailmaa muuttamaan, ellemme me tee sitä yhdessä. Ay-liike ei ole koskaan rakentunut vetäytymisen varaan. Se on rakentunut yhteisön, sitkeyden ja solidaarisuuden varaan. Me olemme se joukko, joka voi vaikuttaa.
– Ottakaa paikanne. Vaikuttakaa. Verkostoitukaa, kehotti Hietala. – Me emme ole yksin. Mutta verkosto toimii vain, jos siihen osallistutaan!
Hietala päätti avajaispuheensa vuoden 2022 puheensa viestiin: vaaditaan yhdessä rauhaa, välitöntä tulitaukoa, Venäjän joukkojen vetäytymistä, sotarikollisten tuomitsemista – ja autetaan hätää kärsiviä.
SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi kannusti hakemaan työelämän turvaa liittoon liittymisestä.
– Esitämme ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeuden palauttamista, Näkkäläjärvi linjasi.
– Työväenliikkeen yhteiset historialliset saavutukset ovat kiistattomia: yleinen ja yhtäläinen äänioikeus, 8-tuntinen työpäivä, vuosilomat, yleissitovat työehtosopimukset, lapsilisät, työeläkejärjestelmä, ansiosidonnainen työttömyysturva, perhevapaat ja laaja työlainsäädäntö, joka on rakennettu työntekijöiden turvaksi ja ammattiyhdistysliikkeen tasapuolisen neuvotteluaseman varmistamiseksi.
– Tätä kaikkea on purettu ja romutettu Orpon-Purran hallituksen toimesta. Jo yli 1000 päivän ajan Orpon-Purran hallitus on tehnyt määrätietoisesti ja systemaattisesti töitä sen eteen, että työnantajien valtaa työelämässä vahvistetaan.
Näkkäläjärvi muistutti, että muutos ei tapahdu itsestään.
– Suomen suunta muuttuu vain, jos ihmiset lähtevät seuraavissa eduskuntavaaleissa äänestämään muutosta.
SAK:n puheenjohtajan Jarkko Elorannan kritiikki kohdistui hallituspuolueiden iskulauseiden ja arkitodellisuuden syvään kuiluun.
– Kuilu on niin suuri, että edes kokoomuslaiset eivät enää tähän hallituksen luota. Yrityselämän etujen sumeilematon ajaminen ei ole tuonut onnea eikä menestystä suomalaisille vaikka toisin kerrottu.
– Uskottavuus rapisee vauhdilla silti puolue näyttää jatkavan samalla linjalla, Eloranta ihmetteli. – Kymmenen miljardin sopeutukset ovat kutistuneet alle kolmeen miljardiin ja 100 000 työpaikka on supistunut 18 000 työpaikaksi 2030 mennessä, Eloranta listasi.
– Liian moni kokee epävarmuutta ja miettii, riittävätkö rahat arkeen, riittääkö työtä, onko omilla lapsilla paremmat mahdollisuudet pärjäämiseen kuin itsellä. Kysymyksiä, joiden vuoksi ammattiyhdistysliike aikoinaan syntyi ja niiden vuoksi ammattiyhdistysliikettä tarvitaan edelleen.
Ihmiset ovat väsyneet siihen, että heidän huolensa kuitataan numeroina excel-taulukoissa, tiivisti Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Miikka Kortelainen edustajakokouksen tervehdyspuheessaan.
Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps) haluaa satsausta nykyisiin teihin, ei ihmeellisiin uusiin siltoihin tai tunneleihin.Tervehdyspuheessaan Ranne korosti sopimusyhteiskuntaa ja työehtosopimusten yleissitovuuden jatkamista. Hän tähdensi kuljetustyöntekijöiden hyvinvoinnista huolehtimista, muistuttaen mm. sairauskohtausten suuresta osuudesta tieliikenneonnettomuuksissa.Ranne näki yhteistyön Suomen supervoimana ja toivotti AKT:lle voimia ja ratkaisuhakuisuutta.
08.06.2026
03.06.2026
02.06.2026
21.05.2026
20.05.2026
11.05.2026