Kolumnit
Elina Pylkkänen
alivaltiosihteeri työ- ja elinkeinoministeriö
05.05.2026
Työttömien määrä Suomessa on huolestuttavan suuri. Siksi viime aikoina tilannetta on verrattu 1990-luvun pitkään ja syvään lamaan, jolloin lopputuloksena oli melkein yhtä suuri joukko työttömiä kuin meillä on nyt. Vaikka emme ole kyntäneet yhtä syvällä lamassa, työttömyys on silti kasvanut korkeisiin mittasuhteisiin.
Näillä kahdella ajankohdalla ei ole juuri mitään muuta yhteistä kuin työttömien määrä. Suomi oli 1990-luvulla todella pulassa pienenä kansakuntana, kun yrityksiä meni nurin kuin heinää pitkään jatkuneen korkeasuhdanteen jälkeen. Vauhtiin lähtenyt hintojen nousu ja korkojen nousu houkutteli ulkomaisten pitkäaikaisten valuuttaluottojen nostoon. Ja kun markka yhtäkkiä devalvoitiin, velallisten lainanhoitokyky romahti. Monet yrittäjät ja kotitaloudet menettivät kaiken, ja jäivät vielä velkaakin. Suomen talouden nousuun eivät luotottajatkaan tahtoneet uskoa, joten valtionkin oli vaikea saada luottoa ja velaksi saatu raha oli ainakin hyvin kallista.
Nyt elämme vauraammassa, mutta niin monin verroin epävarmemmassa maailmassa kuin 30 vuotta sitten. Kriisit iskevät talouteen toinen toisensa perään maamme ulkopuolelta. Useimmiten ne ovat koko maailmaa koskettavia. Emmekä pysty vaikuttamaan niihin juuri mitenkään. Olemme kriisien vastaanottajina ja reagoimme jäljestä päin seurauksiin. Toisaalta nyt kuulumme myös Euroopan unioniin ja puolustusliitto Natoon. Liittoutumat tuovat turvaa ja kompensoivat pienuuttamme, mutta toisaalta jäsenyys maksaa ja säännöt vastuille ja velvoitteille sitovat yli kansallisen lainsäädäntömme.
“Jokainen tämän pienen kansan yksilö on liian tärkeä hukattavaksi.
Jokainen tämän pienen kansan yksilö on liian tärkeä hukattavaksi.
Pitkän ja mutkikkaan historiamme opettamana meille pitäisi kertyä viisautta kohdata erilaisia kriisejä ja jopa vahvistaa itseämme tulevien tapahtumien varata. Miksi me olemme paljon parempia kertomaan muille maille mitä niiden pitäisi tehdä, mutta omissa asioissa olemme joko passiivisia tai itsetyytyväisiä?
Kehittyvissä maissa tärkeintä on kouluttaa kaikki lapset ja nuoret ja nostaa kansan sivistyksen tasoa, jolloin voidaan luoda edellytykset demokratian vahvistumiselle ja kansan hyvinvointi ja vauraus voivat kasvaa. Vain sitä kautta voidaan taistella köyhyyttä, korruptiota, väkivaltaa, rikollisuutta sekä autokratiaa vastaan. Toisin kuin demokraattisissa järjestelmissä, autokratiassa päätösvalta on keskitetty yhdelle johtajalle tai pienelle eliitille.
Koska tiedämme hyvän yhteiskunnan toteutumisen edellytykset, meidän on varjeltava omaamme ja turvattava juuri nämä asiat omassa kansakunnassamme. Lastemme koulutus ja osaaminen ovat heikentyneet koko 2000-luvun mittausten mukaan. Kaikki eivät osaa laskea ja lukea peruskoulusta päästyään. Silloin ei myöskään ammattiin kouluttautuminen ole enää helppoa, jolloin syrjäytymisriski kasvaa. Meillä on tällä hetkellä 52 000 alle 25-vuotiasta nuorta, jotka eivät ole työssä, opiskelemassa tai työvoimapalvelujen piirissä.
Tilastokeskuksen laskelman mukaan alle 18-vuotiaista lapsista noin 14 prosenttia on köyhyys- tai syrjäytymisriskissä. He elävät perheissä, joissa toimeentulo on tiukkaa. Lukumääränä se tarkoittaa 146 000 suomalaista lasta, jotka saavat heikomman alun elämälleen. Kun tiedämme, että väestömme ikääntyy ja ikäluokat pienenevät, herää kysymys miten meillä on tällaiseen varaa. Sillä paljon suurempia ongelmia on tiedossa, jos emme saa pysäytettyä tätä kehitystä. Köyhien maiden ongelmat aiheutuvat pitkälti nimenomaan koulutus- ja työmahdollisuuksien menettämisestä.
Valtiomme on ikuinen ja sukupolvien kierto katkeamaton. Jokainen tämän pienen kansan yksilö on liian tärkeä hukattavaksi.
_______________
Tässä kolumnisarjassa voit kurkistaa yhden suomalaisen huippuasiantuntijan näkökulmiin Suomen talouteen liittyvistä ilmiöistä.