Vuosaaren satama kymmenen vuotta
23.11.2018
Vuosaaren sataman toiminta alkoi 24.11.2008 lumimyrskyn kourissa.
Vuosaaren sataman toiminta käynnistyi virallisesti 24.11.2008. Sataman siirrolle oli kaksi syytä: Kontti- ja ro-ro -liikenne haluttiin pois Helsingin keskustasta ja keskittää Sompasaaresta ja Länsisatamasta logistisesti parempaan paikkaan. Toinen syy oli tarve saada Länsisatama ja Sompasaari asuinkäyttöön. Vuosaaren kanssa satamasta kilpaili Kirkkonummi.
Vuosaaren sataman alku ei ollut paras mahdollinen: avajaispäivänä riehui lumimyrsky ja satama peittyi paksuun lumivaippaan, aurauskalustoa ei ollut eikä kukaan tiennyt, missä tiet ja alueen halkova junaraide kulkivat.
− Täysi kaaoshan se oli, muistelee sataman ensimmäistä päivää Haminan satamasta Helsinkiin siirtynyt Stevecon ahtaaja Veijo Mattila.
Samanlaisia muistoja ensimmäisestä työpäivästä on Finnstevellä työskentelevällä ahtaaja Kari Tammiluomalla. Tammiluoma ja Mattila ovat kumpikin pitkän linjaan ahtaajia. Tammiluoma aloitti satamatyöt 1978 ja Mattila vuotta myöhemmin.
− Rekkoja oli sikin sokin raiteilla ja muualla lumeen juuttuneena, Tammiluoma muistelee.
− Mistään ei tiedetty mitään. Maahan oli piirretty viivoja, joiden mukaan olisi pitänyt liikkua, mutta niiden päällä oli puoli metriä lunta, muistelee puolestaan Vuosaaren ensimmäistä päivää Multilinkin pääluottamusmies Juha Sollo.
− Rekkoja oli sikin sokin raiteilla ja muualla lumeen juuttuneena, muistelee Kari Tammiluoma Vuosaaren sataman ensimmäistä päivää.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Alue- ja kuntavaaliehdokas ilmoittaudu AKT-lehden omaan vaaligalleriaan31.1.2025
- Finnairin matkustamohenkilöstön työehdoista jo kuudes neuvottelu31.1.2025
- Huoltokorjaamojen ja linja-autoasemien tes-neuvottelut jumissa30.1.2025
- Elintarvikealan automiesten neuvottelut alkuun30.1.2025
- Säiliöäuto- ja öljytuotealan ja kuorma-autoalan neuvotteluissa ei edistystä30.1.2025
- Linja-autohenkilökunnan ja Airpron tes-neuvottelut polkevat paikallaan30.1.2025
- Ahtausalan neuvotteluissa vaihdettiin muutosesityksiä30.1.2025
- AKT jatkaa Teollisuusliiton tes-neuvottelujen tukemista uudella saarrolla29.1.2025
- AKT:n tes-kierroksella pieniä edistysaskelia28.1.2025
- SAK:n hallitus hyväksyi eläkeratkaisun27.1.2025
Päivitetty: 5.6.2019