Varaslähtö järjestöviikkoihin FinnMETKOssa
2.9.2016
Uusinta konealan teknologiaa, isoja autoja, satoja näytteilleasettajia sekä ripaus markkinahumua. Niistä on METKO-messut tehty.
Etanavauhtia matelevat, kilometrejä pitkät autojonot Jämsänkoskelle kertovat, että Finn METKO- messut valtaavat jälleen paikkakunnan 1-3.9. Joka toinen vuosi pidettävä suurtapahuma on Suomen merkittävin työnäytöksiin perustuva konealan ammatti- ja myyntinäyttely.
Tapahtuma jaksaa kiinnostaa vuodesta toiseen. Ja siellä missä on jäsenistöä sekä potentiaalista jäsenistöä, sillä näkyy myös AKT. Tällä kertaa otettiin varaslähtö maanantaina 5.9 alkaviin järjestöviikkoihin keräämällä allekirjoituksia reilujen kuljetusten EU-kansalaisaloitteeseen, kyselemällä jäsenistön tunnelmia tes-neuvottelujen alla sekä tarjoamalla jäsenyyttä kuljetusalalla työskenteleville.
Huoli laittoman kabotaasin lisääntymisestä ja kotimaisten työpaikkojen häviämisestä puhutti valtaosaa AKT:n teltalle suunnistaneista. Osa kritisoi myös liian tiukkoja ajo-ja lepoaikoja sekä epäreilua sakotussysteemiä. Myös hallituksen budjettiriihen tuoreet verotuspäätökset kiukuttivat ja kiky-sopimus sai kyytiä.
-Joutaa roskakoriin koko sopimus! Kysyn vain, millä osuudella rikkaat osallistuvat ”talkoisiin” ? Onneksi AKT ei lähtenyt hullutukseen mukaan, kiteytti erän jäsen kuljetusalan tunnelmia.
Tutut kokit, Jokilaakson osaston Vappu Koivisto ja Anja Järvinen muonittivat messuväkeä letuilla. Taikinaa kuluu kolmen päivän aikana yli 100 litraa ja nokipannukahvia 300 litraa. Sumpin keitosta vastasivat saman osaston puheenjohtaja Sauli Liikola ja toimikunnan jäsen Markku Kankainen.
Fair Transport Europe-aloitetta kiiteltiin laajasti. Allekirjoituksia keräämässä Jyväskylän aluetoimitsija Pentti Hämäläinen
Uusinta uutta teknologiaa edustava tukkiauto Volvolta
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- TES-neuvottelut jatkuvat tammikuussa20.12.2024
- AKT:n palvelut joulunaikaan ja vuodenvaihteessa20.12.2024
- Kuljetusliitot: Peruspalveluinfraa hoitavien yhtiöiden on pysyttävä valtion omistuksessa17.12.2024
- AKT:n tes-neuvottelut jatkuvat16.12.2024
- Ismo Kokko jatkokaudelle SASKin hallituksen puheenjohtajaksi13.12.2024
- Työehtosopimustavoitteissa keskeisinä palkka ja työhyvinvointi10.12.2024
- Teollisuuden palkansaajat TP ry:n uudeksi puheenjohtajaksi Veli-Matti Kuntonen Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:stä10.12.2024
- Autoliikenteen työehtosopimusneuvottelut alkoivat10.12.2024
- Tärkeä viesti sinulle AKT:n jäsen9.12.2024
- AKT irtisanoi Finnairin kanssa tehdyn säästösopimuksen4.12.2024
Päivitetty: 5.6.2019