Vaalimaan uusi rekkaparkki ja raskaan liikenteen ajoreitit käyttöön tammikuussa
15.11.2016
Vaalimaan uusi raskaan liikenteen odotusalue eli ns. rekkaparkki sekä siihen liittyvä väylät avataan liikenteelle keskiviikkona 4.1.2017 klo 12.00.
Uudet järjestelyt sujuvoittavat liikennettä Vaalimaalla, parantavat liikenneturvallisuutta sekä vähentävät raskaasta liikenteestä ympäristölle aiheutuvia haittoja. Uusi rekkaparkki on osa E18 Hamina–Vaalimaa -moottoritiehanketta.
Rekkaparkissa on 410 pysäköintipaikkaa Venäjälle mentäessä ja 51 Suomeen tultaessa. Kuljettajien käytettävissä ovat myös wc- ja suihkutilat. Rekkaparkin käyttö on maksutonta. Nykyisestä 160-paikkaisesta rekkaparkista otetaan Venäjältä saapuvan rekkaliikenteen käyttöön 51 paikkaa. Loput aikaisemmasta pysäköintialueesta varataan Venäjälle menevälle henkilöliikenteelle.
Rajanylitystä odottavien rekkojen muodostamat jonot ovat menneinä vuosina ulottuneet pahimmillaan jopa Haminan länsipuolelle saakka ja aiheuttaneet liikenteen ruuhkautumista ja vaaratilanteita. Uuden rekkaparkin ansiosta rekat voivat pysähtyä uudelle pysäköintialueelle tiellä jonottamisen sijaan.
−Liikennevirasto varautuu hankkeen avulla pitkäjänteisesti taloustilanteen parantumiseen ja siihen liittyvään rajanylitysten kasvuun. Vaikka nyt rajaliikenne on huippuvuosia hiljaisempaa, oletetaan rekkaliikenteen tulevaisuudessa kasvavan, kertoo projektijohtaja Lars Westermark Liikennevirastosta.
−Raskaan liikenteen uudet ajoreitit sujuvoittavat merkittävästi liikennettä ja lisäävät turvallisuutta Vaalimaalla, kun raskas liikenne alkaa nyt kulkea omia reittejään eikä enää risteä henkilöliikenteen kanssa, toteaa Vaalimaan tullin päällikkö Antti Sassali.
Ensimmäinen moottoritieosuus avataan helmikuussa
E18 Hamina–Vaalimaa -moottoritien ensimmäinen, noin 5 km mittainen moottoritieosuus Lelusta Kattilaisiin Haminassa, avataan liikenteelle helmikuussa 2017. Moottoritien rakentaminen etenee aikataulussa ja koko moottoritien arvioidaan valmistuvan keväällä 2018. Työmaalla työskentelee tällä hetkellä noin 520 henkilöä. Lisäksi hankkeen parissa työskentelee noin 100 suunnittelijaa.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Huoltokorjaamojen ja linja-autoasemien tes-neuvottelut jumissa30.1.2025
- Elintarvikealan automiesten neuvottelut alkuun30.1.2025
- Säiliöäuto- ja öljytuotealan ja kuorma-autoalan neuvotteluissa ei edistystä30.1.2025
- Linja-autohenkilökunnan ja Airpron tes-neuvottelut polkevat paikallaan30.1.2025
- Ahtausalan neuvotteluissa vaihdettiin muutosesityksiä30.1.2025
- AKT jatkaa Teollisuusliiton tes-neuvottelujen tukemista uudella saarrolla29.1.2025
- AKT:n tes-kierroksella pieniä edistysaskelia28.1.2025
- SAK:n hallitus hyväksyi eläkeratkaisun27.1.2025
- Matkustamohenkilökunnan työehtosopimusneuvottelut jäihin22.1.2025
- Säiliöauto- ja öljytuotealan neuvotteluissa pientä etenemistä22.1.2025
Päivitetty: 5.6.2019