Työt pysähtyvät tunniksi satamissa tiistaina 28.4.2015
24.4.2015
Työt pysähtyvät tunniksi Suomen kaikissa satamissa tiistaina 28.4. Silloin vietetään Kansainvälistä työntekijöiden muistopäivää työssään kuolleiden, vammautuneiden ja loukkaantuneiden työntekijöiden muistoksi. International Workers´Memorial Day on vuosittain vietettävä kansainvälinen tapahtuma, jolla halutaan kiinnittää huomiota työturvallisuuteen.
Tämän vuoden muistopäivän teema on Container Safety – What´s in the box? eli Konttiturvallisuus. Kansainvälinen kuljetustyöntekijäin liitto ITF on jo vuosien ajan nostanut esiin konttien turvallisuuden.
Merimiehet, ahtaajat, terminaalityöntekijät, kuorma-autonkuljettajat, rautatietyöntekijät ja kaikki kontteja pakkaavat, lastaavat ja purkavat altistuvat mm. vaarallisille konttikaasuille. Niillä suojataan tuotteita kuljetusten aikana. Kaasut saattavat olla hengenvaarallisia ja ne aiheuttavat riskejä kuljetusalan työntekijöille, muille ihmisille ja ympäristölle.
AKT vaatii turvallisuusmääräysten vahvistamista, vastuullisuutta koko kuljetusketjun turvallisuuden varmistamiseksi, täydellistä ja oikeaa tietoa kontin sisällöstä ja parempaa koulutusta konttiturvallisuudesta.
Osana kansainvälistä muistopäivää AKT pysäyttää työt tunniksi kaikissa Suomen satamissa tiistaina 28.4.
- Haluamme näin muistuttaa tästä ongelmasta, jonka jäsenemme kohtaavat päivittäin. Tunnin mielenilmaus toteutetaan niin, että aamuvuoro lopettaa työt puoli tuntia ennen aamuvuoron päättymistä. Vastaavasti iltavuoro aloittaa työnsä puoli tuntia iltavuoron alkamisen jälkeen. Työt siis keskeytetään tunnin ajaksi, sanoo AKT:n 1. varapuheenjohtaja Arto Sorvali.
What´s in the box? >>
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- AKT:n palvelunumerot palvelevat läpi kesän28.6.2024
- Yhteistyössä on voimaa - urugualaiset ay-miehet vieraili Helsingissä27.6.2024
- Tervehtiminen kertoo työn arvostuksesta, sanovat linja-autonkuljettajat9.7.2024
- Työmarkkinoiden myrsky - tulikuumaa työmarkkinakeskustelua Työväen Musiikkitapahtumassa25.6.2024
- Ohederliga arbetsgivare kan låta bli att betala rätt lön utan rädsla för att straffas – Nu vill ett medborgarinitiativ kriminalisera lönestöld24.6.2024
- Epärehellinen työnantaja voi jättää palkan maksamatta ilman rangaistusta – Nyt kansalaisaloitteella halutaan kriminalisoida palkkavarkaus24.6.2024
- AKT:n uudet toiminta-alueet18.6.2024
- Suomessa eurovaaleissa näkyi työntekijöiden protesti14.6.2024
- 10 syytä äänestää EU-vaaleissa - Käytä äänioikeuttasi7.6.2024
- FFC:s Jarkko Eloranta: Nu gör regeringen så att också de sjuka hamnar i trångmål5.6.2024
Päivitetty: 5.6.2019