TP: Anteliaat osingot syövät eväät yritysten kasvulta ja uusien työpaikkojen luomiselta
15.12.2015
Teollisuuden Palkansaajat ry
Valtion on ohjattava yrityksiä pitkäjänteiseen toimintaan pikavoittojen kalastamisen sijaan.
Teollisuuden palkansaajat TP vaatii kohdennettuja toimia yritysten voittojen ohjautumiseksi entistä enemmän investointeihin. Nykyisiä yritystukimuotoja ja verojärjestelmää on muokattava tavalla joka johtaa pitkäjänteiseen toimintaan pikavoittojen sijaan.
– Monet nykytalouden mekanismit luovat yrityksillä painetta lyhytjänteisyyteen. Valtion on toimittava omalta osaltaan tätä tasapainottavana voimana, TP:n puheenjohtaja Jorma Malinen sanoo.
Suomen valtiolla on julkilausuttu intressi: se haluaa lisätä pitkäjänteistä kasvua ja työllisyyttä tukevia investointeja. TP:n mukaan tavoite on oikea, mutta sen eteen tulisi uskaltaa toimia myös konkreettisesti.
– Investointiongelma näkyy erityisesti tuotekehityksessä, jonka rapautuminen on suurimpia syitä Suomen viennin ongelmiin, varapuheenjohtaja Pertti Porokari sanoo.
– Miksi valtio pyrkii olemaan neutraali sen suhteen, mihin yritys rahansa käyttää? Eihän se ole sitä lukuisilla muillakaan osa-alueilla. Eikö esimerkiksi verotusta voitaisi muokata suosimaan selkeästi t&k-panostuksia tai yritystoiminnan laajentamiseen tähtäävää toimintaa?
TP:n mukaan Suomen hallitukset ovat kerta toisensa jälkeen tehneet tai tukeneet helpotuksia yrityksille investointien syntymiseksi. Työnantajien verotaakkaa ja erilaisia velvoitteita on vähennetty miljardeilla.
Nämä toimet ovat kuitenkin valuneet valtaosin hukkaan. Yritykset ovat juoksuttaneet lisääntyneet varat nopeasti läpi omistajille maksettuina osinkoina. Helsingin pörssissä keskimääräinen osinkosuhde on noin 60 prosenttia, mikä on toistakymmentä prosenttia enemmän kuin vastaavasti Yhdysvalloissa.
– Kun elinkeinoelämä on luvannut investoida ja työllistää, poliitikot ovat uskoneet. Tälle sinisilmäisyydelle on saatava loppu. Jos investointeja ei synny, on helpotukset perittävä pois tai jätettävä myöntämättä, varapuheenjohtaja Marko Piirainen päättää.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- AKT jatkaa Teollisuusliiton tes-neuvottelujen tukemista uudella saarrolla29.1.2025
- AKT:n tes-kierroksella pieniä edistysaskelia28.1.2025
- SAK:n hallitus hyväksyi eläkeratkaisun27.1.2025
- Matkustamohenkilökunnan työehtosopimusneuvottelut jäihin22.1.2025
- Säiliöauto- ja öljytuotealan neuvotteluissa pientä etenemistä22.1.2025
- Useilta liitoilta tukitoimia Teollisuusliitolle22.1.2025
- AKT tukee Teollisuusliiton työehtosopimusneuvotteluja saarroilla22.1.2025
- Markku Peltola vaatii linja-autonkuljettajille ajanmukaisia työoloja22.1.2025
- SAK:n hallitus suosittelee eläkesovun hyväksymistä20.1.2025
- Matkustamohenkilökunnan sopimusneuvottelut etenevät hitaasti17.1.2025
Päivitetty: 5.6.2019