Taksialalle kaksivuotinen työehtosopimus
22.12.2016
Sopimus ei sisällä työajan pidennystä eikä kriisilauseketta. Palkankorotukset noudattavat teollisuuden yleistä linjaa.
AKT:n ja Taksiliikenteen Työnantajat ry:n neuvotteleman työehtosopimuksen sopimuskausi on 1.2.2017−31.1.2019. Sopimukseen kuuluu lisäksi 1+1 optiovuotta, jotka ovat molempien osapuolten irtisanottavissa.
Ensi vuonna taksialalla ei tehdä yleispalkankorotuksia, mutta seuraavina vuosina yleispalkankorotuksissa noudatetaan teollisuuden yleistä linjaa. Sopimukseen kuuluu myös joka syksy erikseen tehtävä taulukkopalkkojen liukumakorotus.
Lisäksi molemmille osapuolille tärkeitä asioita edistetään sopimuskauden aikana työryhmissä.
AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen on tyytyväinen, että myös taksialalle saatiin neuvottelutulos ja muistuttaa, että yhdessä sopimalla AKT ja Taksiliikenteen Työnantajat ry kantoivat yhteiskuntavastuuta suomalaiseen sopimusyhteiskuntaan kuuluvalla tavalla.
− Pitkä sopimuskausi auttaa perinteisiä takseja selviytymään alaa koettelevassa murroksessa ja turvaa taksialan ammattilaisten työpaikkoja, sanoo Piirainen.
Sopimus on hyväksyttävä vielä AKT:n ja Taksiliikenteen Työnantajat ry:n hallinnoissa.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- AKT jatkaa Teollisuusliiton tes-neuvottelujen tukemista uudella saarrolla29.1.2025
- AKT:n tes-kierroksella pieniä edistysaskelia28.1.2025
- SAK:n hallitus hyväksyi eläkeratkaisun27.1.2025
- Matkustamohenkilökunnan työehtosopimusneuvottelut jäihin22.1.2025
- Säiliöauto- ja öljytuotealan neuvotteluissa pientä etenemistä22.1.2025
- Useilta liitoilta tukitoimia Teollisuusliitolle22.1.2025
- AKT tukee Teollisuusliiton työehtosopimusneuvotteluja saarroilla22.1.2025
- Markku Peltola vaatii linja-autonkuljettajille ajanmukaisia työoloja22.1.2025
- SAK:n hallitus suosittelee eläkesovun hyväksymistä20.1.2025
- Matkustamohenkilökunnan sopimusneuvottelut etenevät hitaasti17.1.2025
Päivitetty: 5.6.2019