SLSY:stä AKT:n ensimmäinen yhteisöjäsen

18.11.2015

Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY on AKT:n ensimmäinen yhteisöjäsen. AKT:n valtuusto hyväksyi yhteisöjäsenyyden kokouksessaan keskiviikkona 18.11. Jäsenyys astuu voimaan joulukuun 1. päivästä 2015 alkaen. SLSY:n valtuusto oli hyväksynyt sopimuksen jo aiemmin.

- Tämä on historiallinen päätös. SLSY:n yhteisöjäsenyys on tärkeä askel kuljetusliittojen yhteistyön tiivistämisessä. Laajemmassa rintamassa pystymme paremmin vastaamaan työnantajien koveneviin otteisiin, arvioi AKT:n puheenjohtaja Marko Piirainen.

Sopimuksen mukaan tavoitteena on yhteistyön kehittäminen niin, että sopijaosapuolten järjestö- ja edunvalvontatoiminta tiivistyy ja lähentyy. Järjestöllisiä ja toiminnallisia rakenteita yksinkertaistetaan sekä luodaan molempien osapuolten taholta edellytyksiä SLSY:n täysjäsenyydelle jatkossa.

- Viimeistään Sipilän hallituksen kaavailemien pakkolakien myötä on selvää, että SLSY:n kaltaiset melko pienet liitot ovat pakotettuja miettimään, miten ne jatkossa turvaavat parhaalla mahdollisella tavalla jäsentensä palkka- ja työehdot. SLSY tavoittelee yhteisöjäsenyydestä synergiaa ja sitä kautta nykyistä parempia resursseja varsinaiseen edunvalvontatyöhön ja sen kehittämiseen. Luonnollisesti tavoittelemme myös lisää neuvotteluvoimaa, sanoo SLSY:n puheenjohtaja Juha Kuurne.

- SLSY:n yhteisöjäsenyys on pääavaus. Uskon, että vuonna 2018 päättyvällä edustajakokouskaudella näemme muitakin saman sisältöisiä ratkaisuja, ennakoi Marko Piirainen.

- Yhteisöjäsensopimus on pitkän prosessin tulos. SLSY aloitti yhteistyökumppanin kartoittamisen jo kymmenisen vuotta sitten. Selvitystyön pohjalta ensisijaiseksi yhteistyökumppaniehdokkaaksi valikoitui AKT. Matkan varrella on ollut monenlaisia vaiheita. Nyt yhteisöjäsenyyteen päättyneet neuvottelut käytiin hyvässä ja rakentavassa hengessä. On tärkeää, että sopimus hyväksyttiin kummankin liiton valtuustossa yksimielisesti. Tästä on hyvä syventää yhteistyötämme, sanoo puheenjohtaja Juha Kuurne.

AKT:n jäsenmäärä on yli 50 000. SLSY:ssä jäseniä on 1 650.
 


AKT:n valtuusto teki historiallisen päätöksen, kun se hyväksyi SLSY:n ensimmäiseksi yhteisöjäseneksi.


Päivitetty: 5.6.2019