Sinivalkoinen valhekampanja
18.11.2022
Elinkeinoelämän keskusliitto eli tuttavallisemmin EK aloitti 9.11. Hyvä yritys -kampanjan, jonka tarkoituksena on tuoda esiin suomalaisten yritysten arvoa kansallemme, niiden maksamia veroja, tarjoamia palveluja ja merkitystä työllistäjinä. Kampanjan pohja-ajatus on oikein kaunis, mutta ihan jokainen ”Hyvä yritys” ei tainnut muistaa, missä riennoissa ja kampanjoissa milloinkin ollaan mukana.
Finnair ilmoitti aikeistaan vähentää 450 henkeä suomalaisesta matkustamohenkilöstöstä. Tämä tarkoittaisi noin 25 % leikkausta Finnairin lentoemännistä ja stuerteista, ja heidän korvaamisestaan alihankituilla työntekijöillä Thaimaan ja Pohjois-Amerikan reiteillä. Vielä ei ole julkisuuteen tullut tietoa siitä, mistä päin maailmaa edellä mainituille reiteille on tarkoitus löytää työntekijät.
Jos Finnairin edellisiä operaatioita voi pitää ennusmerkkeinä, työntekijöillä ei välttämättä ole Suomen passia, sillä Arlandasta Pohjois-Amerikkaankin yritettiin viime kesänä lopulta lentää ruotsalaistyövoimalla.
Eivät irtisanomiset ja ulkoistamiset toki Finnairillakaan ole olleet ainoa vaihtoehto. Yritys haki noin 15 % säästöjä käyttökustannuksistaan säästöneuvotteluissa ennen ilmoitusta alkavista yt-neuvotteluista. Aloittavan matkustamohenkilöstön jäsenen noin 1600 euron peruskuukausipalkasta ei ainakaan tuollaisen leikkauksen jälkeen juuri jää veroja kerättäviksi. Eivätkä leikkaukset välttämättä kannusta henkilökuntaakaan pitämään yllä maailman parasta ilmojen asiakaspalvelua. Toisaalta matkustamohenkilökunnan palkkamassa on kokonaisuudessaan noin 3 % Finnairin kokonaiskuluista. Näin tarvittaisiin melko jämäkkää helmitauluharjoittelua, että säästötavoitteet tälläkin kertaa saataisiin kasaan henkilökunnan selkänahasta.
Finnairilta ei siis tainnut onnistua tällä kertaa Hyvänä yrityksenä toimiminen. Rahaa lapataan mieluummin ulkomaisten lentohenkilöstövuokrausyritysten tileille, kotimaiset työntekijät joutavat luiskaan eikä tulevaisuus ainakaan heidän kohdallaan kuulosta kovin kestävältä. Mikäli edellä mainitut toimet lasketaan innovaatioksi, Finnair onnistuu naulaamaan yhden Hyvä yritys -kampanjan neljästä teemasta. Jäljelle jää vain yksi kysymys: Miksi sinivalkoinen työvoima ei kelpaa sinivalkoisille siiville?
Lauri Tiainen
järjestäjätoimitsija
Päivitetty: 21.11.2022
Viimeisimmät uutiset
- TES-neuvottelut jatkuvat tammikuussa20.12.2024
- AKT:n palvelut joulunaikaan ja vuodenvaihteessa20.12.2024
- Kuljetusliitot: Peruspalveluinfraa hoitavien yhtiöiden on pysyttävä valtion omistuksessa17.12.2024
- AKT:n tes-neuvottelut jatkuvat16.12.2024
- Ismo Kokko jatkokaudelle SASKin hallituksen puheenjohtajaksi13.12.2024
- Työehtosopimustavoitteissa keskeisinä palkka ja työhyvinvointi10.12.2024
- Teollisuuden palkansaajat TP ry:n uudeksi puheenjohtajaksi Veli-Matti Kuntonen Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:stä10.12.2024
- Autoliikenteen työehtosopimusneuvottelut alkoivat10.12.2024
- Tärkeä viesti sinulle AKT:n jäsen9.12.2024
- AKT irtisanoi Finnairin kanssa tehdyn säästösopimuksen4.12.2024
Päivitetty: 21.11.2022