SDP:n Paananen:Slunga-Poutsalo peittelee Soinin jälkiä
22.2.2016
SDP:n puoluesihteeri Reijo Paananen kummastelee, miksi perussuomalaisten puoluesihteeri yrittää peitellä puolueensa puheenjohtajan, ulkoministeri Timo Soinin tekosia ulkomaalaisen rekkaliikenteen vapauttamisasiassa sen sijaan, että puolue ratkaisisi itse aiheuttamansa ongelman.
- Viime kesäkuussa Timo Soini esitti hallitukselle, että Suomi avataan täysimääräisesti ulkomaalaisten rekkojen kuljetuksille. Tämä ns. kabotaasiliikenteen salliminen on pian viemässä ahkerilta suomalaisilta kuljetusyrittäjiltä leivän. Soinin viikate tekee rumaa jälkeä suomalaisille kuljetusyrityksille ja perusuomalaisten esitykset rekkamiesten sinänsä järkevistä veronumeroista ovat täyttä jälkien peittelyä.
- Perussuomalaisten energia kannattaisi keskittää puheenjohtajan pään kääntämiseen ja Soinin tekemän esityksen poisvetämiseen eduskunnan käsittelystä sen sijaan, että pikkunäppärästi mietitään miten vahingosta tehdään hyve.
Paananen kummastelee, miksi perussuomalaisten linja EU:n suhteen on muuttunut.
- Soinin johdolla kaikki EU:n käskyt ja määräykset kannetaan sellaisenaan Suomen linjaksi, vaikka suomalaisen työn turvaamiselle olisi kelvolliset edellytykset.
- En olisi uskonut näkeväni Timo Soinia ja perussuomalaisia selittelemässä, miksei kotimaista työtä voi varjella, vaikka sekä yrittäjät että työntekijät ovat perustellusti esittäneet omaksutun linjan jatkamista.
Paanasen mukaan ainoa järkevä ratkaisu ulkomaalaisen rekkaliikkenteen vapauttamisasiassa on toimia samoin kuin Tanska, joka ei aio avata rekkaliikennettä EU:n edessä.
- Näin on Suomessakin toimittu ennen Timo Soinin tuloa ulkoministeriksi. Nyt tarvittaisiin hallitukselta uusi asento suomalaisen työn ja rekkamiesten puolustamisessa.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Huoltokorjaamojen ja linja-autoasemien tes-neuvottelut jumissa30.1.2025
- Elintarvikealan automiesten neuvottelut alkuun30.1.2025
- Säiliöäuto- ja öljytuotealan ja kuorma-autoalan neuvotteluissa ei edistystä30.1.2025
- Linja-autohenkilökunnan ja Airpron tes-neuvottelut polkevat paikallaan30.1.2025
- Ahtausalan neuvotteluissa vaihdettiin muutosesityksiä30.1.2025
- AKT jatkaa Teollisuusliiton tes-neuvottelujen tukemista uudella saarrolla29.1.2025
- AKT:n tes-kierroksella pieniä edistysaskelia28.1.2025
- SAK:n hallitus hyväksyi eläkeratkaisun27.1.2025
- Matkustamohenkilökunnan työehtosopimusneuvottelut jäihin22.1.2025
- Säiliöauto- ja öljytuotealan neuvotteluissa pientä etenemistä22.1.2025
Päivitetty: 5.6.2019