SAK vaatii työelämän kovia toimia
25.8.2020
Puheenjohtaja Jarkko Eloranta antoi SAK:n edustajiston puheessaan kyytiä yksipuoliselle leikkauspolitiikalle ja muistutti, että oikeudenmukaisuus on sisältöjä, ei otsikoita.
Budjettiriihi on muutamien viikkojen päästä ja siihen eri etujärjestöt ja poliittiset puolueet ovat kilvan ehdotelleet työllisyyden kovia keinoja.
– Sanotaan nyt sitten mekin se. Kovia toimia tarvitaan. Mutta ei sosiaaliturvan leikkaamisessa ja ihmisten elämän edellytysten heikentämisessä, vaan työelämässä.
Eloranta muistutti puheessaan, että jos työllisyys halutaan nousuun ja talous kuntoon, ikä tai työkyvyn hiipuminen ei saa olla työuran loppu. Työssä on pärjättävä ja työstä saatavalla palkalla on tultava toimeen.
Ensimmäisenä Elorannan mielestä on varmistettava kansallisen työhyvinvointiohjelman rahoitus. Valtiovarainministeriö esitteli työllisyystoiminaan huomattavia leikkauksia ja kiristyksiä ikääntyneiden turvaan. Samalla ministeriöstä todettiin, että työhyvinvointiin ja jaksamiseen on lisättävä panostuksia.
– Kaksi päivää aikaisemmin julkaistussa VM:n budjettiesityksessä kansallisen työhyvinvointiohjelman rahoitus oli leikattu kokonaan. Ristiriitaista on.
Osana työelämän kovien toimia pakettia on tiukennettava irtisanomissuojaa, nostettava irtisanomisen kustannuksia siten, että aina kannattaisi vielä kerran miettiä, onko järkevää panna oma, kokenut porukka pihalle ja korvata se halvemmalla.
– ”Henkilöstö on yrityksen tärkein voimavara”, on juhlapuheiden klassikkoklisee: Olisikohan nyt jo aika päästä kliseistä koviin toimiin – tehdä sanoista tekoja ja kunnon säädöspohjaa.
Eloranta nosti puheessaan esille myös oikeudenmukaisuuden. Oikeudenmukaisuutta ei synny sillä, että otsikoi uudistuksen oikeudenmukaiseksi, jos sisältö johtaa kehitystä toiseen suuntaan. Tähän mennessä yleisen työttömyysturvan esittäjät ovat olleet ennemminkin kiristämässä työttömyysturvan ehtoja. Näin toimien suljetaan työttömyysturvan ulkopuolelle nuoret, osa-aikaiset ja pätkätyöntekijät.
– SAK:n hallitus linjasi elokuun alussa, että kaikki työntekijät on saatava ansiosidonnaisen turvan piiriin. Samalla työssäoloehtoa on lyhennettävä, alimpien päivärahojen korvaustasoja nostettava ja karensseja kohtuullistettava. Tätä on oikeudenmukaisuus. Tätä on solidaarisuus. Tätä on jokaisesta huolehtiminen.
Eloranta esitti huolensa työnantajan ohjelmalliseen sopimusyhteiskunnan alasajoon.
– On nimittäin niin, että sopimusyhteiskuntaa ei voi panna kaappiin odottamaan sitä hetkeä, kun työnantaja sitä tarvitsee. Sopimusyhteiskuntaa ei voi palkata nollatuntisopimuksella hommiin, eikä sitä ei voi kutsua tarvittaessa töihin. Tämän työnantaja tuntuu unohtaneen.
Päivitetty: 25.8.2020
Viimeisimmät uutiset
- TES-neuvottelut jatkuvat tammikuussa20.12.2024
- AKT:n palvelut joulunaikaan ja vuodenvaihteessa20.12.2024
- Kuljetusliitot: Peruspalveluinfraa hoitavien yhtiöiden on pysyttävä valtion omistuksessa17.12.2024
- AKT:n tes-neuvottelut jatkuvat16.12.2024
- Ismo Kokko jatkokaudelle SASKin hallituksen puheenjohtajaksi13.12.2024
- Työehtosopimustavoitteissa keskeisinä palkka ja työhyvinvointi10.12.2024
- Teollisuuden palkansaajat TP ry:n uudeksi puheenjohtajaksi Veli-Matti Kuntonen Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:stä10.12.2024
- Autoliikenteen työehtosopimusneuvottelut alkoivat10.12.2024
- Tärkeä viesti sinulle AKT:n jäsen9.12.2024
- AKT irtisanoi Finnairin kanssa tehdyn säästösopimuksen4.12.2024
Päivitetty: 25.8.2020