SAK:n ratkaisu työurien ja jaksamisen parantamiseksi: ikääntyneille työntekijöille mahdollisuus työajan lyhentämiseen
28.9.2022
SAK ehdottaa 60 vuotta täyttäneille kokoaikatyötä tekeville mahdollisuutta lyhentää määräaikaisesti työaikaansa. Esityksessä tulonmenetystä kompensoitaisiin Työllisyysrahaston rahoittamalla Osa-aikarahalla.
SAK:n ehdottaa uutta joustoelementtiä työelämään. Kyseessä on Osa-aikaraha, jossa 60 vuotta täyttäneet kokopäivätyötä tekevät voisivat siirtyä 100 % työajasta 80 %:iin määräaikaisesti (1–12 kk).Uudistus koskisi niitä, joilla ei ole vielä mahdollisuutta saada osittaista varhennettua vanhuuseläkettä.
- Joustoa päädyttiin tarjoamaan tälle ikäryhmälle, koska SAK:n tekemässä selvityksessä tarve oli muissa ikäryhmissä huomattavasti vähäisempi, sanoo SAK:n kehittämispäällikkö Juha Antila.
Mahdollisuus joustoon työuran loppupäässä on tarpeen, sillä ainoastaan joka neljäs yli 60-vuotias SAK:n liittojen työssäkäyvästä jäsenestä on varma siitä, että pystyy jatkamaan nykyisessä työssään kahden vuoden kuluttua. Luku on huolestuttava jaksamisen ja laajemmin myös kansantalouden näkökulmasta.
- Esimerkiksi eläkeyhtiö Elon selvityksen mukaan kaikista eläkkeelle siirtyneistä palkansaajista yli viidennes (22 %) olisi jatkanut työelämässä, mikäli tarjolla olisi ollut joustoa, kuten mahdollisuus siirtyä osa-aikatyöhön.
SAK kysyi Työolobarometrissaan SAK:laisten liittojen jäseniltä, miten he haluaisivat lyhentää työaikaansa, jos se olisi mahdollista. Suosituimpia vaihtoehtoja olivat nelipäiväinen työviikko ja se, että tulonmenetyksestä kompensoitaisiin puolet.
SAK:n ehdottamassa Osa-aikarahassa rahoitus tulisi Työllisyysrahastosta. Se tukisi työaikaansa lyhentävää maksamalla puolet alentuneesta palkasta aina 280 €/kk saakka.
- Osa-aikaraha on taloudellisesti mahdollista toteuttaa. Sen hintahaarukka on 42-84 miljoonaa euroa.
Syyksi toivomukseen lyhyemmästä työajasta melkein puolet (46 %) yli 60-vuotiaista mainitsi SAK:n työolobarometrissa terveydelliset syyt ja yli puolet (57 %) työn rasittavuuden.
- Elämänlaadun parantaminen on uudistuksen keskeisin tavoite. Sillä olisi myös taloudellista vaikutusta: yritysten tuottavuus paranisi työntekijöiden jaksamisen parantuessa. Työurien pidentyminen maksaisi myös yhteiskunnan panostuksen takaisin.
Kyse ei ole uudesta tai ennenkuulumattomasta ideasta. Useissa maissa on meneillään yrityskohtaisia kokeiluja tai pysyviä järjestelyjä nelipäiväisestä työviikosta täydellä tai hieman aiempaa pienemmällä palkalla. Myös Suomessa on yrityksiä, jotka kokeilevat tätä.
- Halusimme rakentaa ehdotuksen, jossa jokaisella olisi samat mahdollisuudet lyhentää työaikaansa työnantajasta riippumatta. Useimmilla työpaikoilla määräaikainen osa-aikatyö olisi mahdollista, jos ollaan valmiita tekemään järjestelyitä.
Päivitetty: 28.9.2022
Viimeisimmät uutiset
- TES-neuvottelut jatkuvat tammikuussa20.12.2024
- AKT:n palvelut joulunaikaan ja vuodenvaihteessa20.12.2024
- Kuljetusliitot: Peruspalveluinfraa hoitavien yhtiöiden on pysyttävä valtion omistuksessa17.12.2024
- AKT:n tes-neuvottelut jatkuvat16.12.2024
- Ismo Kokko jatkokaudelle SASKin hallituksen puheenjohtajaksi13.12.2024
- Työehtosopimustavoitteissa keskeisinä palkka ja työhyvinvointi10.12.2024
- Teollisuuden palkansaajat TP ry:n uudeksi puheenjohtajaksi Veli-Matti Kuntonen Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:stä10.12.2024
- Autoliikenteen työehtosopimusneuvottelut alkoivat10.12.2024
- Tärkeä viesti sinulle AKT:n jäsen9.12.2024
- AKT irtisanoi Finnairin kanssa tehdyn säästösopimuksen4.12.2024
Päivitetty: 28.9.2022