SAK:n kysely: Päihdeongelmia esiintyy edelleen liian monella työpaikalla
6.11.2019
Kaksi kolmesta SAK:laisesta luottamushenkilöstä on kyselyn mukaan kohdannut työpaikallaan alkoholin käyttöön liittyviä ongelmia. Yleisimmät ongelmat koskevat krapulassa tai humalassa töihin tulemista. Ongelmaksi luettiin usein myös luvattomat poissaolot.
SAK:n asiantuntijalääkäri Kari Haring huomauttaa, että luottamushenkilöiden antamat vastaukset eivät välttämättä kuvaa nykytilaa vaan voivat heijastella pitemmän ajan tilannetta.
– Tähän viittaa epäsuorasti se, että joissakin kyselyn avovastauksissa todettiin työpaikalla olleen aikaisemmin alkoholiongelmia, jotka olivat ajan mittaan vähentyneet. Realiteetti kuitenkin on, että monilla työpaikoilla alkoholin käyttöön liittyvät ongelmat ovat edelleen arkipäivää.
Luottamusmiehistä ja työsuojeluvaltuutetuista 76 prosenttia kertoo, että heidän työpaikallaan on kirjallinen päihdeohjelma tai toimintamalli. Viisi vuotta sitten tehdyssä kyselyssä vastaava osuus jäi 68 prosenttiin.
Vastausten perusteella lähes kaikissa työpaikkojen päihdeohjelmissa on sovittu hoitoonohjauksesta sekä ongelmiin puuttumisen tavoista ja ajoituksesta. Päihdeongelmien ehkäisystä on sovittu hieman harvemmin.
– Pelkkä hoitoon ohjaaminen ei riitä, vaan työpaikoilla pitää olla useampia keinoja päihteidenkäytöstä johtuvien ongelmien ratkaisemiseksi. Työnantajien pitää kiinnittää erityisesti huomiota ennaltaehkäiseviin toimiin, Kari Haring painottaa.
Päihteiden käyttö johtanut irtisanomisiin
SAK:n kyselyn perusteella työnantajat puuttuvat herkemmin päihdeongelmiin kuin viisi vuotta sitten. Tämän vuoden kyselyssä 84 prosenttia luottamushenkilöistä kertoi ongelmiin puututtavan, kun vastaava luku vuonna 2014 oli 75 prosenttia.
Hoitoonohjaukseen on turvauduttu 58 prosentilla työpaikoista. Neljänneksellä työpaikoista päihteiden käyttö on johtanut työntekijän irtisanomiseen. Sekä hoitoonohjauksien että irtisanomisten osuudet ovat pysyneet lähes samoina viiden vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna.
– Jos työntekijä päädytään irtisanomaan päihdeongelman vuoksi, on ongelma edennyt jo pitkälle. Työpaikalla on siinä tilanteessa epäonnistuttu ongelman varhaisessa tunnistamisessa ja sen ennaltaehkäisyssä, asiantuntijalääkäri Kari Haring sanoo.
Luottamushenkilöiltä kysyttiin myös, ovatko he havainneet jonkun olleen työpaikalla huumausaineen vaikutuksen alaisena. Kyselyyn vastanneista kahdeksan prosenttia vastasi tähän myöntävästi.
Vastanneista 29 prosenttia kertoi omalla työpaikallaan tehtävän huumetestejä.
– Huumausainetestaus vaatii aina perustellun syyn. Sitä koskevat säädökset on kirjattu lakiin yksityisyyden suojasta työelämässä, Kari Haring muistuttaa.
Päivitetty: 6.11.2019
Viimeisimmät uutiset
- Ilmailualan Unioni: Finnair päättämässä kahden luottamusmiehen työsuhteet työtuomioistuimeen toimitettujen todisteiden vuoksi29.11.2024
- AKT: Yhteistoimintalain muutokset ovat lain perusidean vastaisia28.11.2024
- SAK:n Eloranta edustajistossa: Taloutemme kestää 10 %:n palkankorotukset21.11.2024
- Valtuusto hyväksyi toiminnan suuntaviivat vuodelle 202521.11.2024
- AKT: Tes-kierroksen kärkenä työhyvinvointi – kun työntekijä voi työssä hyvin, syntyy tuottavuutta20.11.2024
- Ismo Kokko AKT-lehden kolumni: Työhyvinvointi ei ole kustannus15.11.2024
- Industrial Union President Riku Aalto announces ten per cent pay claim13.11.2024
- Industrifackets Riku Aalto: Målet är en löneförhöjning på 10 procent13.11.2024
- Teollisuusliiton Riku Aalto: Palkankorotustavoitteemme on 10 prosenttia13.11.2024
- Hyvä fiilis ja tiukkoja tavoitteita jaostojen yhteiskokouksessa7.11.2024
Päivitetty: 6.11.2019