SAK: Hallituksen on luovuttava irtisanomislain valmistelusta
13.8.2018
SAK on valmis aloittamaan työpaikkakohtaiset toimet, jos hallitus ei peru työtekijöitä vahvasti eriarvoistavaa aloitettaan.
SAK:n puheenjohtajan Jarkko Elorannan mielestä maan hallitus teki viisaasti vetäessään pois alle 30-vuotiaiden työmarkkinoille kiinnittymistä heikentävän esityksen.
– Nyt on aika luopua myös lakiehdotuksesta, joka mielivaltaistaisi työntekijöiden irtisanomista pienissä yrityksissä. Varsinkin kun tutkimuslaitokset Etla ja PT ovat jo todenneet, että vaikutukset työllisyyteen jäävät todennäköisesti pieniksi, Eloranta katsoo.
Puheenjohtaja Eloranta kiittelee lainsäädännön arviointineuvostoa päätöksestä ottaa pienten työpaikkojen työsuhdeturvaa heikentävä lakiehdotus käsittelyyn.SAK hallitus päätti tänään, että jos lain valmistelua jatketaan lausuntoajan ja arviointineuvoston käsittelyn jälkeen, SAK aloittaa järjestölliset toimet.
– Toritapahtumat on jo nähty. Olemme tänään liittojen kesken sopineet yhdessä aikatauluista ja tehneet työpaikkakohtaisen suunnitelman toimista. Jäsenliitot käsittelevät niitä omissa hallinnoissaan lähiviikkoina. Toimenpiteitä lähdetään toteuttamaan, jos hallitus ei vedä pois tätä työtekijän asemaa huonontavaa lakimuutosta.
Syksyllä on tulossa myös muita asioita, jotka huolestuttavat SAK:n hallitusta. Esimerkiksi valtiovarainministeri Petteri Orpo väläytteli nopeita työllisyyteen vaikuttavia toimia asettaessaan kolme kansliapäällikköä miettimään asiaa.
– Emme tiedä vielä, mitä budjettiriihestä on tulossa, mutta hallitus on tähän mennessä usein tarjoillut toimillaan enemmän keppiä kuin porkkanaa, Jarkko Eloranta huomauttaa.
SAK:n hallitus muistuttaa, että aktiivimalli on useiden kesällä esilletulleiden esimerkkien valossa osoittautunut juuri niin huonoksi kuin pelättiin. Aktiivimalli 2 eli karensseihin puuttuva lakimuutos vaikuttaa vain pahentavan asiaa.
– Tämä hallitus kohtelee työntekijöitä kaltoin oikein urakalla. Emme näe muuta mahdollisuutta puolustaa palkansaajien ja työnhakijoiden asemaa kuin käyttää niitä keinoja, joita meillä on olemassa, Eloranta toteaa.
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- Ilmailualan Unioni: Finnair päättämässä kahden luottamusmiehen työsuhteet työtuomioistuimeen toimitettujen todisteiden vuoksi29.11.2024
- AKT: Yhteistoimintalain muutokset ovat lain perusidean vastaisia28.11.2024
- SAK:n Eloranta edustajistossa: Taloutemme kestää 10 %:n palkankorotukset21.11.2024
- Valtuusto hyväksyi toiminnan suuntaviivat vuodelle 202521.11.2024
- AKT: Tes-kierroksen kärkenä työhyvinvointi – kun työntekijä voi työssä hyvin, syntyy tuottavuutta20.11.2024
- Ismo Kokko AKT-lehden kolumni: Työhyvinvointi ei ole kustannus15.11.2024
- Industrial Union President Riku Aalto announces ten per cent pay claim13.11.2024
- Industrifackets Riku Aalto: Målet är en löneförhöjning på 10 procent13.11.2024
- Teollisuusliiton Riku Aalto: Palkankorotustavoitteemme on 10 prosenttia13.11.2024
- Hyvä fiilis ja tiukkoja tavoitteita jaostojen yhteiskokouksessa7.11.2024
Päivitetty: 5.6.2019