SAK: Hallituksen leikkauslinja jatkuu valtiovarainministeriön talousarvioehdotuksessa
8.8.2024
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry linjaa, että tänään esitelty valtiovarainministeriön talousarvioehdotus perustuu pitkälti hallituksen aiemmin tekemiin linjauksiin leikkauksista ja veronkorotuksista. Säästöpäätösten kokonaisuus heikentää hyvinvointivaltiota.
Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksessa vuodelle 2025 leikataan peruspalveluista ja sosiaaliturvasta. Osa hallituksen aiemmin päättämistä leikkauksista on tulossa voimaan vasta myöhemmin, eli leikkaukset jatkuvat myös tulevien vuosien budjeteissa.
Leikkauksista huolimatta julkisen talouden alijäämä säilyy ensi vuonnakin yli 12 miljardin euron tasolla. Alijäämän suuruuteen vaikuttaa heikosta suhdannetilanteesta johtuva ennakoitua heikompi verotuottojen kehitys.
– Hallituksen tekemät leikkaukset pienituloisten ostovoimaan ja repivä työmarkkinapolitiikka ovat heikentäneet talouden kehitystä. Julkisen talouden tasapainottaminen edellyttää myös talouskasvua, muistuttaa SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta SAK:n tiedotteessa.
Hallituksen aiemmat leikkaukset painottuivat erityisesti sosiaaliturvaan. Hallitus on leikannut rajusti pienituloisten ja työttömien toimeentulosta. Nyt budjettiehdotuksessa leikkauksia kohdistuisi erityisesti sairaisiin. Valtiovarainministeriö ehdottaa sairauspäivärahan leikkaamista, terveydenhuollon asiakasmaksujen korottamista, lääkekorvauksen pienentämistä, hoitotakuun pidentämistä ja sote-palveluiden rahoituksen vähentämistä.
Säästöpäätösten kokonaisuus heikentää hyvinvointivaltiota.
– Pääministeri Orpo lupasi aiemmin, että julkisen talouden vahvistamisessa keneltäkään ei vaadita kohtuuttomia. Nämä puheet asettuvat näiden leikkauspäätösten myötä entistä oudompaan valoon.
Vastoin aiempia puheita koulutuksen erityissuojeluksesta, myös koulutukseen kohdistuu budjettiehdotuksessa leikkauksia. Aiemmin lakkautetun aikuiskoulutustuen lisäksi myös ammatillisen koulutuksen rahoitusta leikataan siten, että leikkaus kohdistuu erityisesti ammatinvaihtajiin ja osaamistaan täydentäviin aikuisiin.
– Hallituksen säästöt vaikeuttavat ammatinvaihtoa ja osaamisen täydentämistä. Uhkana on, että leikkaukset heikentävät osaavan työvoiman saatavuutta ja työllisyyttä pidemmällä aikavälillä. Työurien pidentyessä ja työelämän jatkuvasti muuttuessa on tärkeää, että viisitoistavuotiaana valittua ammatillista koulutusta voi tarvittaessa täydentää toisella tutkinnolla.
Leikkaukset sosiaaliturvaan, koulutukseen ja julkisiin palveluihin ovat seurausta hallituksen poliittisista valinnoista. Julkista taloutta olisi voinut vahvistaa myös toisenlaisilla keinoilla, kuten esimerkiksi listaamattomien yritysten osinkoverotusta kiristämällä.
– Myös yrittäjävähennys, metsälahjavähennys ja perintöverotuksen sukupolvenvaihdosten huojennus ovat verotukia, joiden karsiminen vahvistaisi julkista taloutta ja lisäisi verotuksen oikeudenmukaisuutta, Ilkka Kaukoranta huomauttaa.
Päivitetty: 8.8.2024
Viimeisimmät uutiset
- TES-neuvottelut jatkuvat tammikuussa20.12.2024
- AKT:n palvelut joulunaikaan ja vuodenvaihteessa20.12.2024
- Kuljetusliitot: Peruspalveluinfraa hoitavien yhtiöiden on pysyttävä valtion omistuksessa17.12.2024
- AKT:n tes-neuvottelut jatkuvat16.12.2024
- Ismo Kokko jatkokaudelle SASKin hallituksen puheenjohtajaksi13.12.2024
- Työehtosopimustavoitteissa keskeisinä palkka ja työhyvinvointi10.12.2024
- Teollisuuden palkansaajat TP ry:n uudeksi puheenjohtajaksi Veli-Matti Kuntonen Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:stä10.12.2024
- Autoliikenteen työehtosopimusneuvottelut alkoivat10.12.2024
- Tärkeä viesti sinulle AKT:n jäsen9.12.2024
- AKT irtisanoi Finnairin kanssa tehdyn säästösopimuksen4.12.2024
Päivitetty: 8.8.2024