SAK: EK:n tavoitteet epärealistisia
16.2.2015
SAK:n hallitus on todennut, ettei työmarkkinoiden neuvottelujärjestelmän uudistamiselle ole edellytyksiä, koska työnantajien tavoitteet ovat epärealistisia.
Yli miljoonaa palkansaajaa edustavan keskusjärjestön hallitus huomauttaa, että neuvottelurupeaman lopputulos olisi voinut olla toinen, jos Elinkeinoelämän keskusliitto EK olisi suhtautunut vakavammin palkansaajien esittämiin ratkaisuihin järjestelmän uudistamiseksi.
– Alipalkkaus, turvaamistoimet, luottamusmiehen asema, spontaanit mielenilmaukset työvoimaa vähennettäessä ja neuvotteluprosessien kehittäminen ovat kaikki tavalliselle työtä tekevälle ihmiselle tärkeitä asioita, joihin tarjosimme useita ratkaisuja. Tässä taloustilanteessa ja tällaisen rupeaman jälkeen ei voi olla kuin pettynyt siihen, että työnantajien tavoitteet jäivät täysin epärealistisiksi eivätkä he tarttuneet historialliseen mahdollisuuteen uudistaa järjestelmää kaikkien hyväksi.
– Työntekijät ovat olleet aktiivinen neuvotteluosapuoli. Olemme pitkin matkaa pyrkineet kehittämään uusia malleja toimia. Työnantajilla on ollut pöydässä vain yksi asia – hyvitys- eli lakkosakkojen suuruus, SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly painottaa
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- TES-neuvottelut jatkuvat tammikuussa20.12.2024
- AKT:n palvelut joulunaikaan ja vuodenvaihteessa20.12.2024
- Kuljetusliitot: Peruspalveluinfraa hoitavien yhtiöiden on pysyttävä valtion omistuksessa17.12.2024
- AKT:n tes-neuvottelut jatkuvat16.12.2024
- Ismo Kokko jatkokaudelle SASKin hallituksen puheenjohtajaksi13.12.2024
- Työehtosopimustavoitteissa keskeisinä palkka ja työhyvinvointi10.12.2024
- Teollisuuden palkansaajat TP ry:n uudeksi puheenjohtajaksi Veli-Matti Kuntonen Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:stä10.12.2024
- Autoliikenteen työehtosopimusneuvottelut alkoivat10.12.2024
- Tärkeä viesti sinulle AKT:n jäsen9.12.2024
- AKT irtisanoi Finnairin kanssa tehdyn säästösopimuksen4.12.2024
Päivitetty: 5.6.2019