SAK ehdottaa työnantajalle maksettavaa motivointirahaa lääkkeeksi nuorisotyöttömyyteen
8.4.2021
Koronavuoden aikana nuorisotyöttömyys on kääntynyt jyrkkään nousuun. SAK ehdottaa kokeilua, jolla parannettaisiin nuorten pääsyä työelämään. Oppisopimuspaikkoja voisi lisätä työnantajalle maksettavalla koulutuskorvauksella.
– Oppisopimuskoulutus on tehokas tapa työllistää ja työllistyä. Sen osumaprosentti on koulutusjärjestelmämme ehdotonta kärkeä, SAK:n koulutus- ja työvoimapoliittinen asiantuntija Kirsi Rasinaho sanoo.
Oppisopimuskoulutuksen kehittämistä valmistellut työryhmä sai työnsä päätökseen viime vuoden lopulla. Jatkotoimena työryhmä esitti myös, että oppisopimuksen kehittämiseen voidaan käynnistää kokeiluja.
– Tähän SAK haluaa tarttua. Esitämme käynnistettäväksi kokeilua, jossa nuorten oppisopimuskoulutuksen vetovoimaa lisätään työnantajille maksettavalla koulutuskorvauksella.
Määräaikaisessa kokeilussa työnantajalle voitaisiin maksaa kriisituen omaisesti koulutuskorvauksena puolet palkkakuluista, silloin kun tämä ottaa oppisopimukseen vailla tutkintoa olevan nuoren.
Nykyisellään nuorten oppisopimuksen käyttö on verrattain vähäistä. Oppisopimuspaikkoja on ollut vaikea saada nuorille. Nuoria itseään oppisopimus kiinnostaa. Viimeisen viiden vuoden aikana yhteishaussa oppisopimuksesta on ollut kiinnostunut yli 20 prosenttia nuorista, kuitenkin vuonna 2020 oppisopimuksessa oli opintojensa aikana ollut 15–19-vuotiaista 12 prosenttia ja 20–24-vuotiaistakin vain 10 prosenttia.
– Ehdotamme, että vallitsevissa poikkeusoloissa voitaisiin kokeilla, motivoisiko koulutuskorvauksen käytänteiden yhdenmukaistaminen, yksinkertaistaminen ja kiinteä korvaussumma työnantajia ja yrityksiä palkkaamaan nuoria oppisopimukseen.
Vastineena työnantajien olisi sitouduttava nykyistä voimakkaammin työpaikkaohjauksen laatuun ja työpaikkaohjaajien asemaan työpaikoilla. Myös henkilöstön edustajalla pitäisi olla tiedonsaantioikeus opiskelijoista. Näin oppisopimuksen toteutus ja ohjauksen tarve voidaan työpaikoilla huomioida nykyistä sujuvammin ja tarkoituksenmukaisemmin esimerkiksi vuoro- tai sesonkiluontoisessa työssä.
Jottei kokeilusta tule koulutusleikkaus ammatillisesta koulutuksesta, on se toteutettava siihen varatulla erillisrahoituksella. Oppisopimuskoulutuksen pilotointiin varauduttiin jo kevään 2020 budjettiriihessä ja nyt on oikea hetki ottaa tämä käyttöön.
Päivitetty: 8.4.2021
Viimeisimmät uutiset
- TES-neuvottelut jatkuvat tammikuussa20.12.2024
- AKT:n palvelut joulunaikaan ja vuodenvaihteessa20.12.2024
- Kuljetusliitot: Peruspalveluinfraa hoitavien yhtiöiden on pysyttävä valtion omistuksessa17.12.2024
- AKT:n tes-neuvottelut jatkuvat16.12.2024
- Ismo Kokko jatkokaudelle SASKin hallituksen puheenjohtajaksi13.12.2024
- Työehtosopimustavoitteissa keskeisinä palkka ja työhyvinvointi10.12.2024
- Teollisuuden palkansaajat TP ry:n uudeksi puheenjohtajaksi Veli-Matti Kuntonen Suomen Elintarviketyöläisten Liitto SEL ry:stä10.12.2024
- Autoliikenteen työehtosopimusneuvottelut alkoivat10.12.2024
- Tärkeä viesti sinulle AKT:n jäsen9.12.2024
- AKT irtisanoi Finnairin kanssa tehdyn säästösopimuksen4.12.2024
Päivitetty: 8.4.2021