SAK selvitti: Vähäinen koulutus altistaa pitkäaikaistyöttömyydelle
9.5.2016
Erityisen heikossa asemassa työmarkkinoilla ovat vähän koulutetut ja ikääntyneet työnhakijat.
Suomen suurimman palkansaajakeskusjärjestön SAK:n tuore selvitys osoittaa, että pohjimmiltaan rakennetyöttömyys on tahmeaa suhdannetyöttömyyttä, jonka lääkkeeksi tarvitaan talouskasvua.
Selvityksen mukaan koulutuksen puute ja korkea ikä vähentävät merkittävästi todennäköisyyttä työllistyä. Näihin ryhmiin kuuluvia työttömiä työnhakijoita oli vuoden 2014 lopulla jo yli 150 000, joten kyse on suuren mittaluokan ongelmasta.
– Erityisesti ikääntyneiden ja matalasti koulutettujen työnhakijoiden asemaa on parannettava, jotta vältämme 1990-luvun suurtyöttömyyden toistumisen. Työnhaun pidentyessä mahdollisuudet työllistyä heikkenevät jyrkästi oli työttömän tausta millainen tahansa, huomauttaa SAK:n projektiekonomisti Matias Luukkanen.
– Heikossa suhdannetilanteessa kuka tahansa voi joutua pitkittyvän työttömyyden noidankehään. Tärkeintä on katkaista työttömyys tarjoamalla työtä tai työvoimapoliittisia toimia.
SAK esittää työttömyysetuudella kouluttautumisen helpottamista luopumalla koulutukseen liittyvästä tarveharkinnasta.
– Heikon taloustilanteen vuoksi kaikille ei löydy töitä. Työvoimapalvelujen painopiste tulisi siirtää työkykyä ylläpitävien toimintojen suuntaan. Riittävät voimavarat työvoimapalvelujen laadun ylläpitämiseksi ovat pidemmän päälle kannattavia koko kansantaloudelle. Keppiä heiluttamalla ei kukaan mene töihin, jos töitä ei ole tarjolla, Luukkanen huomauttaa.
Mitä rakennetyöttömyydelle on tehtävissä? -selvitys: http://www.sak.fi/aineistot/julkaisut/esitteet-ja-julkaisusarja/mita-rakennetyottomyydelle-on-tehtavissa-2016-05-09
Päivitetty: 5.6.2019
Viimeisimmät uutiset
- AKT:n palvelunumerot palvelevat läpi kesän28.6.2024
- Yhteistyössä on voimaa - urugualaiset ay-miehet vieraili Helsingissä27.6.2024
- Tervehtiminen kertoo työn arvostuksesta, sanovat linja-autonkuljettajat9.7.2024
- Työmarkkinoiden myrsky - tulikuumaa työmarkkinakeskustelua Työväen Musiikkitapahtumassa25.6.2024
- Ohederliga arbetsgivare kan låta bli att betala rätt lön utan rädsla för att straffas – Nu vill ett medborgarinitiativ kriminalisera lönestöld24.6.2024
- Epärehellinen työnantaja voi jättää palkan maksamatta ilman rangaistusta – Nyt kansalaisaloitteella halutaan kriminalisoida palkkavarkaus24.6.2024
- AKT:n uudet toiminta-alueet18.6.2024
- Suomessa eurovaaleissa näkyi työntekijöiden protesti14.6.2024
- 10 syytä äänestää EU-vaaleissa - Käytä äänioikeuttasi7.6.2024
- FFC:s Jarkko Eloranta: Nu gör regeringen så att också de sjuka hamnar i trångmål5.6.2024
Päivitetty: 5.6.2019